Kissan esi-isät ovat olleet paitsi saaliseläimiä, mutta ennen kaikkea aktiivisia, metsästäviä saalistajia, jotka ovat saalistaneet useamman kymmentä kertaa päivässä läpi elämänsä. Kissalla onkin siksi sisäsyntyinen tarve tutkia ja metsästää pieniä, liikkuvia asioita ja toisaalta myös saada ruokansa tekemisen kautta. Kissalle on myös tyypillistä tavoitella positiivisia asioita, kuten ruokaa, ja tavoittelu tuottaakin kissalle mielihyvähormonia - oli tavoittelu sitten saalistusketjun toteuttamista tai saaliin syömistä.

Myös nykyinen lemmikkikissa on aktiivinen läpi elämänsä, jos sille annetaan mahdollisuus toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Koska aktiivisuus ja tavoitteleminen ovat kissan esi-isän elämässä suuressa roolissa, on helppo ymmärtää, että myös nykykissa kaipaa ja tarvitsee aktivointia voidakseen hyvin. Tutkimusten mukaan lajityypillisen käyttäytymisen toteuttaminen tuottaa mielihyvähormonia, ja tämän mielihyvähormonin puutteen on todettu olevan ihmisillä mm. masennuksen taustalla.

Aktiivisena eläimenä aktiviteettien puute voi luonnollisesti johtaa turhautumiseen, joka voi oirehtia näkyvästikin ongelmakäytöksenä. Ongelmakäytökseksi koetaan esimerkiksi aggressiivisuus, kodin tavaroiden tuhoaminen ja mouruaminen, jotka voivat kaikki olla merkkejä aktivoinnin puutteesta, jonka kissa kanavoi muuhun tekemiseen. Valitettavan usein kuulee kissan olevan hullu tai muutoin vain luonnevikainen/ärsyttävä, kun todellisuudessa käytös voitaisiin saada loppumaan mahdollisesti hyvinkin yksinkertaisesti tarjoamalla kissalle mahdollisuuksia lajityypilliseen käyttäytymiseen aktivoinnin kautta.

Huomioitavaa on myös, että kissa todella on luonnostaan aktiivinen eläin, ja masennus, eli mielihyvähormonin puute, näkyykin herkästi myös kissan passivoitumisena, eli kissa ei esimerkiksi välttämättä innostu asioista tai nukkuu paljon.

Aktivointi sanana kuulostaa työläältä ja raskaalta asialta omistajalle, mutta todellisuudessa kissalle saa luotua aktiviteetteja hyvinkin pienillä asioilla! Keräsin sinulle viisi helppoa vinkkiä kissan aktivointiin - viisi tapaa mahdollistaa kissan lajityypillinen käyttäytyminen ja samalla viisi syytä siihen, miksi kissaa kannattaa aktivoida eri tavoin!

Kissa on hajumaailman eläin

Kissa tutkii maailmaa ja myös kommunikoi paljon hajujen kautta, ja kissan nenä onkin yllättävän tarkka. Haistelu onkin kissalle siksi lajityypillistä.

Hajumaailman aktivointia voit tarjota kissalle esimerkiksi tuomalla “pihan sisälle”, eli esimerkiksi oksia, käpyjä, lunta, jäätä ja lehtiä kissan haisteltavaksi. Moni kissa viihtyy mielenkiintoisten hajujen parissa yllättävänkin pitkään! Myös kissanminttu- ja valerianalelujen kaltaiset hajulelut ovat kissalle helppoa hajumaailman aktivointia, jos kissa niistä pitää.

Jos kouluttaminen kiinnostaa, on nosework eli hajutyöskentely myös kissalle hyvinkin lajityypillistä ja miellyttävää touhua! Hajutyöskentelyssä kissa voidaan kouluttaa tunnistamaan tiettyjä hajuja tai etsimään ja paikallistamaan toivottua hajua.

Kissa on tottunut tekemään töitä ruokansa eteen

Lajityypillisesti kissa ei ole tottunut saamaan ruokaansa nenän eteen valmiina kupissa. Nykykissan yleisin tapa on kuitenkin saada ruokansa valmiina annoksina tekemättä mitään nenänsä eteen - parhaimmillaan ei tarvitse odottaa edes ruoka-aikaa, kun ruoka on jatkuvasti valmiina odottamassa nappulabaareissa.

Erittäin helppo ja luonnollinen tapa tarjota kissalle lajityypillisen käytöksen toteuttamista onkin tehdä se ruuan kautta. Parasta ruualla aktivoinnissa on se, että se on helppo toteuttaa kiireisessäkin arjessa! Poista avoimet nappulabaarit ja tarjoa ruoka ruokakupin sijaan vaikka edes silloin tällöin aktivointipelistä, nuolumatolta, hajumatolta tai muun toiminnan kautta.

Yksinkertainen ja täysin ilmainen tapa on esimerkiksi nappuloiden heittely yksitellen, jolloin kissa juoksee nappuloiden perässä kuin saalistaen niitä. Myös ruuan piilottaminen ympäri huonetta tai tyynyjen ja peittojen alle on kissalle hyvin kiehtovaa tekemistä eikä maksa aikaa eikä rahaa. Aktivointipelejä voit luoda myös käyttäen esimerkiksi vessapaperirullan hylsyä, johon tehdään reikä, tai kenkälaatikkoa, johon laitetaan pohjalle ruoka ja ruuan päälle esimerkiksi suklaamunan muovikuoria.

Saalistusketjun toteuttamisen ihanuus

Saalistaminen on iso osa kissan esi-isän elämää. Saalistusketjuun kuuluu useita vaiheita: saaliin paikallistaminen, vaaniminen, hyökkääminen, tappaminen ja syöminen. Lopputulos ei ole saalistamisen merkityksen kannalta tärkeää, sillä kissan esi-isilläkin luonnossa alle puolet saalistusketjuista on päättynyt saaliin saamiseen ja syömiseen. Näin ollen myös saalistusketjun yksittäisten osien suorittaminen aiheuttaa kissalle jo mielihyvää.

Saalistusketjun toteutumiseen luonnollisesti helpoin tapa ovat erilaiset lelut, joita kissa voi ensin paikallistaa ja vaania, joiden kimppuun voi hyökätä ja joita voi tavallaan myös tappaa potkimalla tai puremalla. Kissaa ei kiinnosta lelun hintalappu tai hienous, vaan pienimmät ja arkisimmatkin asiat ovat kissan mielestä erittäin huikeita leluja - olet varmasti huomannut, miten korvatulpat, pullonkorkit, heiluvat laturinjohdot ja kaikki pieni liikkuva kiinnostavat kissaa. Leluja voikin tehdä myös itse, kunhan muistaa turvallisuuden; on tärkeää, ettei kissa pääse nielemään lelun osia (kuten korvatulppaa tai villalangan pätkää). Esimerkiksi korvatulpasta voi kuitenkin saada turvallisen ja kiehtovan lelun kun sen kiinnittää tukevasti huiskan päähän niin, ettei se varmasti irtoa kissa hyökätessä kissan mahaan.

Huomioitavaa on, että jokainen kissa on yksilö. Varmaa on, että jokainen kissa rakastaa saalistusketjun toteuttamista ja toteuttaa sitä läpi elämänsä mielellään, jos siihen tarjotaan mahdollisuus tasaisesti. Kissan mieltymykset kiinnostavasta lelusta voivat kuitenkin vaihdella hyvinkin paljon jopa päivän mukaan. Kissat myös pitävät erilaisista tavoista leikkiä - jos sinun kissasi ei innostu leikistä, kokeile liikuttaa lelua eri tavoin - pitääkö sinun kissasi enemmän vaanimisesta vai juoksemisesta? Paikallaan rapisevasta lelusta vai nopeasti liikkuvasta, säpäkästä liikkeestä? Innostuisiko esimerkiksi peiton alla piilossa liikkuvasta lelusta? Ovatko maata pitkin kulkevat vai ilmassa lentävät lelut mieluisampia?

Saalistaminen on kissan geeneissä, joten jokaiselle kissalle löytyy varmasti lelu, joka innostaa saalistuskäyttäytymiseen ja leikkimiseen. Omistajalta voi välillä vaatia enemmän vaivaa löytää se kissaa kiehtova lelu, mutta työ on kaiken vaivan arvoista, koska lopputuloksena on mielihyvähormoneja saalistamisesta saava, onnellinen kissa!                     

Kissalle on lajityypillistä tavoitella positiivisia asioita

Positiivisten asioiden, kuten ruuan tai lelun, tavoitteleminen on kissalle hyvinkin lajityypillistä. Tavoitteleminen tuottaakin kissalle yhtä lailla mielihyvää kuin itse asian saaminen.

Kissan kouluttaminen on hyvä tapa aktivoida kissaa tämä lajityypillisyys huomioiden. Kissan kouluttaminen on tehokkainta kun koulutetaan positiivisesti vahvistaen ja mahdollistaen myös omaehtoisuus esimerkiksi hoitotoimien opettelussa. Kouluttaminen onkin paitsi kissan aktivoinnin kautta hyvä asia kissalle, mutta se mahdollistaa myös stressittömämmän elämän; kissalle ei ole lajityypillistä, että sen kynnet leikataan, turkkia hoidetaan tai hampaat harjataan. Kun tällaiset nykykissan hyvinvoinnin kannalta toisaalta välttämättömät hoitotoimet koulutetaan kissalle mukavaksi omaehtoisesti, pääsee se hoitotoimien yhteydessä toteuttamaan tavoittelua positiivisessa mielessä ja näin ei-lajityypilliset asiat eivät aiheuta stressiä, vaan ovat positiivisia asioita.

Kissa oppii asioita siinä missä koirakin, ja kissat innostuvatkin herkästi esimerkiksi agilitysta, noseworkista, dobosta ja kaikenlaisesta temppuilusta kissayksilöstä riippuen. Apua kouluttamiseen löydät kissan kouluttamisesta tehdyistä kirjoista ja yksilöllistä apua voit saada myös eläintenkouluttajilta, myös internet on nykyään koulutusvinkkejä pullollaan!

Turvallista ulkoilua voi toteuttaa monella tapaa kissayksilön mukaan

Ulkoilu on kissalle monipuolista ja luontaista aktiviteettia kun hajut ja monet tutkittavat ja liikkuvat asiat yhdistyvät. Vapaa ulkoilu on kissan hyvinvoinnin kannalta erittäin huono asia, koska luonnossa kissaa vaanivat monet vaarat ihan ihmisistä ja toisista kissoista petoeläimiin ja autoihin. Vapaa ulkoilu voikin aiheuttaa kissalle paljon tuskaa ja jopa kivuliaan kuoleman, kissan ulkoillessa vapaana myös kissan terveydentila jää väistämättä vähemmälle seurannalle. Nykykissa ei myöskään kuulu luontoon eikä selviä luonnossa, ja siksi kissan ulkoilu tulee toteuttaa aina turvallisesti ihmisen kanssa.

Kaikki kissat eivät innostu valjasulkoilusta vaan pelkäävät laajaa, tuntematonta tilaa, jossa tapahtuu paljon asioita ilman että kissa voi niihin vaikuttaa. Valjasulkoiluun kannattaakin totuttaa ihan valjaiden ja narun opettelemisesta lähtien hyvin hitaasti kissayksilöä seuraten.

Jos valjastelu aiheuttaa kissalle stressiä, kannattaa se jättää väliin, koska on myös muita tapoja, joilla kissa voi “olla pihalla”. Helpoin tapa on sijoittaa sisällä ikkunoiden läheisyyteen kissan raapimapuu, tolppa, ikkunanlauta tai taso, josta kissa voi turvallisesti seurata pihan tapahtumia. Myös catio, eli lasitettu tai verkotettu terassi tai pienempi ulkoilutarha ovat monille kissoille mieluisia, erityisesti kun niitä sisustetaan kiipeilymahdollisuuksilla ja erilaisin tutkittavin asioin.

Kissan tutkimisen tarvetta voidaan helposti toteuttaa ylipäätään antamalla kissalle kotona mahdollisuuksia ympäristön tarkkailuun; koska kissa on luontaisesti saalistajan lisäksi myös saaliseläin, tykkää kissa olla korkealla ja seurata tapahtumia sieltä. Kiipeilypuut ja erilaiset seinätasot toimivatkin myös osaltaan hyvänä virikkeenä ja tarjoavat samalla myös turvallisen nukkumapaikan.

Kissan hyvinvointi ei vaadi sitä, että kissalle tarjotaan kaikki mahdolliset aktivoinnin muodot päivittäin, vaan kissa on tyytyväinen siitä, että pääsee toteuttamaan mahdollisimman paljon lajityypillistä käyttäytymistään - yksikin osa-alue päivässä lisää hyvinvointia yhdessä virikkeiden kanssa. Kissan ottaessa tulisikin olla valmis tarjoamaan lajityypillisen käyttäytymisen mahdollisuuksia jollain tapaa päivittäin, koska näin saadaan aikaan hyvinvoiva ja onnellinen kissa; kissa, jolla on mahdollisuus olla kissa.

Erilaisia aktivoinnin tapoja voi soveltaa oman elämäntilanteen mukaan ja kun uusia aktivointitapoja lisää pikkuhiljaa osaksi arkea huomaa, ettei aktivoiminen oikeasti vie välttämättä niin paljon aikaa kuin voisi kuvitella - parhaimmillaan se ei vie aikaa lainkaan!

Haastankin sinut kokeilemaan erilaisia tapoja aktivoida kissaasi ja tarjota sille lajityypillisen käyttäytymisen mahdollisuuksia - mikä aktivoinnin muoto on sinun kissasi suosikki tänään?

 

Teksti ja kuvat: Eveliina Jurmu

Somakiss ry:n puheenjohtaja

Lisäoppia, koulutusta ja palveluita hankittavissa Eveliinan omien sivujen kautta > www.kissankanssa.fi

Lemmikin omistajalle tulee joskus eteen se päivä, kun on aika päästää rakas lemmikki, perheenjäsen ikuiseen uneen ja juoksemaan taivaaseen. On ollut paljon juttuja siitä, koska on oikea aika luopua rakkaasta lemmikistä, mutta juuri missään ei ole ollut juttua siitä, miten lemmikin kuoltua ihminen toipuu siitä. Ei ole ollut myöskään juttua siitä millaisia pelkotiloja ihminen kokee, kun huomaa, että rakas lemmikki on jo luovuttanut taistelun sairautta vastaan, ja aika päästää rakkaan perheenjäsenen ikuiseen uneen.

KUN ON AIKA LUOVUTTAA

Rakas Alma – kissani sairastui munuaistenvajaatoimintaa vuonna 2012 loppuvuodesta. Silloin se vasta todettiin, kun oireet tuli vasta loppuvaiheessa esiin , kun oli 85 % munuaisista tuhoutunut.

Oireet olivat niinkin kamalat kuin, että suuhun tuli haavaumia, ruokahaluttomuutta, juominen lisääntyi sekä virtsaaminen. Suu alkoi haisemaan. Muistan vieläkin sen hajun. Se oli karmiva. Laihtumista alkoi tapahtua aika vauhdilla. Väsymystä ja uupumusta, oksentamista. Huono vointisuutta.

Kun rakas lemmikki sairastuu niin siinä syntyy ihmiselle valtava stressi. Aamulla ensimmäisenä katsot vieläkö eläin on hengissä vai onko hän yöllä nukkunut pois. Sitten päivän mittaan arvioit eläimen tämän hetkistä terveydentilaa, että onko vointi huonontunut vai kohentunut. Joko tänään on aika päästää rakas lemmikki taivaaseen vai vieläkö seuraan vielä muutaman päivän tilannetta. Käyt monta kertaa päivän aikana itsesi kanssa kamppailua, että onko tänään tullut se päivä vastaan, kun on sanottava hyvästit.

Se tunne, kun huomaat rakkaan lemmikin luovuttaneen taistelun sairautta vastaan on todella hirveetä. Kun tajuat, että ei ole enää mitään tehtävissä. Kun katsot uupunutta eläintä ja näet hänen silmistään, ettei ole enää elämäniloa jäljellä. Ne raastavat sinua, kun tiedät, että sinun viimeinen rakkauden palvelus on päästää eläin ikiuneen.

KUN TULEE AIKA SANOA HYVÄSTIT

En tule ikinä unohtamaan päivää, kun vein Alman eläinlääkärille. Tiesin silloin, että nyt on tullut se päivä vastaan, kun sanon rakkaalle kissalleni hyvästit. Eläinlääkäri otti vielä verikokeet ja kun tulokset valmistuivat, niin asia oli hyvin selvä, että Alma nukutetaan ikiuneen ja teen sen viimeisen rakkauden osoituksen, elämäni kissalle. Alma oli saanut jo hetken aikaa rauhoittavaa ja kipulääkkeitä, kun verikokeen tuloksia piti odotella.

Olin Alman kanssa koko ajan lääkärihuoneessa. Alma oli hyvinkin rauhallinen, kun oli saanut rauhoittavaa. Silitin Almaa ja huomasin, että on aika ”kamoissa”. Eläinlääkäri tuli huoneeseen ja sanoi, että nyt voitaisiin aloittaa.
Eläinlääkäri alkoi laittaa lopetusainetta suoraan suoneen ja melko nopeasti Alma lyyhistyi käsivarsilleni. Eläinlääkäri kuunteli sydäntä ja sanoi lopulta:” nyt on sydän pysähtynyt”.
 

Silloin vasta annoin luvan itselleni romahtaa. Itkin Alman vierellä ja huomasin, että Alman silmät lasittuneet ja tajusin, että jäljellä on enää ulkokuoret ja Alma on poissa.
Silitin Almaa ja en meinannut millään pystyä lähtemään huoneesta. Palasin ovelta aina vaan uudelleen Alman vierelle. Lopulta sanoin, että Alma mami rakastaa sinua ja pakotin itseni lähtemään huoneesta.

TRAUMAATTISEEN KRIISIIN LIITTYVÄ SHOKKI

Psyykkisiä traumoja ovat esimerkiksi rakkaan odottamaton kuolema. Shokki on traumaattisen psyykkisen kriisin ensimmäinen vaihe, joka alkaa heti laukaisevan tilanteen tapahduttua. Se on suojareaktio, joka auttaa suojautumaan yllättävältä ja järkyttävältä tiedolta, jota mieli ei pysty sillä hetkellä käsittelemään. Vaihe voi kestää muutaman vuorokauden ajan. Shokissa ihminen ei pysty käsittämään tapahtunutta ja kieltää sen.
Ihmisen reagointi vaihtelee. Moni lamaantuu ja näyttää ulospäin tyyneltä. Olo voi tuntua epätodelliselta ja unenomaiselta.

 

REAGOINTITILA

Shokkitilan jälkeen mieli siirtyy reagointitilaan. Ihminen alkaa käsittelemään tapahtunutta yrittäen ymmärtää sitä. Tilanteen käsittelyyn voi liittyä ruumiillisia oireita, kuten; ruokahaluttomuutta, unettomuutta, syyllisyydentuntemuksia.

KÄSITTELYTILA

Reagointitilan väistyessä mieli rauhoittuu. Asiat mielessä alkavat selkiytyä ja kaikki palaset loksahtavat pikkuhiljaa paikoilleen. Käsittelytilaan siirtyessä, jossa aluksi shokin aiheuttanutta tapahtumaa aletaan mielessä hyväksyä.

UUDELLEENSUUNTAUTUMISEN TILA

Edessä on viimeinen käsittelyvaihe, uudelleensuuntautumisen tila. Tässä tilassa tapahtuu lopullinen toipuminen shokista. Ihminen on kyennyt käsittelemään tapahtuneen sitten, kun se ei rajoita enää millään tavalla elämää ja luottamus elämään sekä tulevaisuuteen palautunut takaisin. Tässä tilassa ihminen huomaa itsessään sellaisia voimavaroja, joiden olemassaolostaan ei ollut aikaisemmin tiennyt. Suuren kriisin jälkeen ihminen ei ole enää ikinä ennallaan, mutta tällaisen vastoinkäymisen jälkeen on vahvempi kuin ennen. Jatkossa pystyy käsittelemään vastaavia haasteita paremmin. Ikävissä asioissa pitää ottaa aina kaikki opettavaiset ja kasvattavat kokemukset mukaan, sillä tulevissa elämänkoitoksissa ne tulevat olemaan jatkossa suuri voimavara.

Se kauanko eri vaiheet vievät aikaa vaihtelee ihmisillä. Jotkut toipuu parissa vuodessa ja toiselle voi kulua aikaa, vaikka kymmenen vuotta. Itse en ole päässyt tähän vaiheeseen vieläkään, vaikka aikaa kulunut jo kolme vuotta.

MITEN TOIPUA KUOLEMASTA

Kotona minua odotti Cara ja Nelli – kissat. Ne olivat ihan ihmeissään miksi tulen takaisin tyhjän laatikon kanssa ja miksi itken koko illan. Arkea oli vaan pakko jatkaa ja kaupassa oli pakko käydä ostamassa kissoille ruokaa.
Näin jälkikäteen ajateltuna kissat pitivät minut liikkeessä ja kissojen vuoksi oli sängystä noustava ylös. Kissat pitivät minut järjessä.

Surun keskellä oli raastavaa katsoa miten kissat surivat Almaa. Cara ja Nelli kävivät syömässä ja menivät vierekkäin nukkumaan. Näin pyöri arki. Nelli maukui muistaakseen puolitoista viikkoa kaikki yöt ja minä kävelin yöt kotona Nelli sylissä ja lohdutin häntä. Otin sänkyyn viereeni nukkumaan ja siihen lopulta väsyneenä nukahti.

Ensimmäinen vuosi Alman kuolemasta meni sumussa. Oli pakko pyörittää arkea ja hoitaa kissoja ja antaa niille kaiken huomion, mutta yhä ne vaan masentuneena kävivät syömässä ja nukkuivat vaan. Eivät juuri yhtään leikkineet tai parvekkeella käyneet ulos katsomassa. 

Vuosi Alman kuolemasta tuli vastaan tilanne, että kaveri pariskunnalle syntyi vauva ja heidän villi kollikissa muutti minun luokseni joulun jälkeen. Silloin kaikki muuttui. Kahdessa viikossa kaikki kolme kissaa nukkui vierekkäin ja alkoi asunnossa elämää. Kissat leikkivät keskenään ja kesällä viettivät yhdessä aikaa parvekkeella, vaanien kärpäsiä. Kollikissa Vili ei voi aavistaakaan miten paljon iloa tuonut tähän perheeseen.
Vili tuli pelastaa meidät syvästä masennuksesta, iloisella ja sosiaalisella luonteella. Vili toi asuntoon eloa ja elämänhalua, olemalla ihana oma itsensä.

AIKA HELPOTTAA

Kun elää pitkän yhteiselon eläimen kanssa ja tulee eteen aika, kun rakas lemmikkieläin päästettävä taivaaseen, niin se vie useita vuosia aikaa, kunnes suru helpottaa ja tilalle tulee kaipaus. Nyt on kulunut kolme vuotta Alman kuolemasta ja minä yhä niin paljon kaipaan Almaa. Yhä minä itken, että olen menettänyt elämäni kissan.

Jokaisella on erilainen tapa surra ja jokaisella se vie aikaa toipua. Aikanaan pystyy hyväksymään asian, mutta muistot aina säilyvät mielessä. Nautitaan siis jokaisesta päivästä, jonka saamme lemmikkieläimen kanssa elää.

Tähän loppuun runo jonka eläinlääkäri oli kirjoittanut korttiin:

”Se mitä olimme, olemme nyt.
Se, mitä meillä oli, on edelleen.
Yhteinen menneisyys, lähtemättömästi läsnä.

ole hiljaa.
sulje silmät.
hengitä.
kuuntele askelteni ääntä sydämessäsi.
En ole poissa, kuljen mukanasi, aina sinussa”
Kauniita Unia, Alma.

Alma 15.11.2000 – 10.12.2012

 

Teksti: Heidi Dahlman

Kuva: Canva kuvapankki

Artikkeli on alunperin julkaistu "Ducata bloggaa" blogissa vuonna 2019

Kissat ovat luonnostaan hyviä sietämään janoa. Fysiologisesti aavikkoeläimenä tunnettu kissa sai aikoinaan kaiken nesteen ruoan kautta tiivistämällä virtsansa sen sijaan, että joisi enemmän ollessaan janoinen. Kissat kuitenkin tarvitsevat nestettä säännöllisesti ja terveellinen juomatottumus on hyvä opettaa jo pennusta pitäen. Nesteen määrän tarve voi vaihdella, mutta kuten ihmisilläkin, vesi puhdistaa kissan kehon ja pitää elimet terveinä ja hyvinvoivana.

Jos vesi ei ole kissan makuun, kissa voi päättää olla juomatta. Syy voi olla esimerkiksi liian lämmin vesi, väärän mallinen juomakippo tai väärään paikkaan sijoitettu vesikulho. On kuitenkin olemassa keinoja, jolla voi yrittää edistää kissan vedenjuontia:

Vesiastian koko ja muoto

Kissa joka ei ole kiinnostunut vedestä tai yhtäkkiä lakkaa juomasta, voi kokea vesiastian tylsäksi. Kokeile rohkeasti eri kokoisia ja eri materiaaleista valmistettuja vesiastioita ja sijoittele useita vesikulhoja ympäri kotia. Suurin osa kissoista eivät pidä siitä, että sen viiksiin kosketaan, jolloin laakea, matalareunainen kulho jossa on vettä piripintaan voi olla kissan mieleen. Toiset kissat taas suosivat omistajien vesilasia. Materiaalilla on myös merkityksensä. Jotkut kissat pitävät metallisesta kulhosta, toiset suosivat lasikulhoa ja toiset keraamista astiaa. Ennen kuin valitset kissallesi täydellisen vesikupin, mieti, millaisesta kupista kissasi mahtaa pitää. On hyvä ottaa huomioon kissan persoonallisuus sekä ruokailu- ja juomatottumukset. Jos kissallasi on esimerkiksi tapana kaataa esineitä, painavampi vesikuppi voi olla hyvä vaihtoehto. Iäkkäämpi kissa saattaa kärsiä nivelvaivoista, jolloin vesi-astian voi sijoittaa korokkeelle, jotta kissa pääsee juomaan mukavassa asennossa ilman että joutuu kumartamaan.

Lumi (Sic'an You're beautiful, SBI g21) valtavalla juomakupillaan aavalla järvellä, josta saa ihan parasta vettä kesästä toiseen ja vesijohtovesikuppi jää aina toiseksi. Kuva: Satu Ek

Lilli tykkää juoda saunan kauhasta. Kuva: Ella Penttinen

Juokseva vesi

Jos kissasi nauttii hanasta juomisesta, juoma-automaatti voi olla hyvä vaihtoehto. Lemmikkitarvikeliikkeistä myydään erilaisia vesi-automaatteja, jonka avulla juominen muuttuu kissalle mieluisaksi. Virtaava ääni usein herättää kissan kiinnostusta ja muistuttaa sitä juomaan. Malleja on erilaisia, toisissa voi olla esimerkiksi pieni suihkulähde, toisissa pieni puro ja toisissa vesiputous.

Jalmari (Zildan Juhannusyö, SBI ruskeanaamio uros synt. 23.6.2016) on leikkisä ja hyvin kiltti kissa. Hän on mieltynyt erityisesti kylpyhuoneen lattiakaivoon ja vesipisteisiin. Kuva ja omistaja: Tuula Salo.

Meillä on kolme birmaa ja juomakuppeja erilaisia ympäri asuntoa 4 kpl. Selkeästi suosituin on Iittalan Mariskooli tai zooplussalta hankittu vesiputous kukkanen. Kuvassa onkin meidän Durin tyylinäytettä, eli Samsonez Detroit. Kuva: Hanne Rantala

Jääpaloja

Laittamalla jääpaloja kissan vesiastiaan herätät kissan aisteja ja kiinnostusta. Kissa pääsee leikkimään jääpalojen kanssa ja helteisenä päivänä myös puremaan tai nuolemaan niitä. Kannattaa myös kokeilla namipalojen jäähdyttämistä jääpaloihin – siinä vasta kissalle maukas yllätys!

Vettä ruoan sekaan

Suurin osa kissoista nauttii päivän aikana sekä kuiva- että märkäruoan sekoitusta. Mikäli kissa on enemmän kiinnostunut kuivaruoasta, on siinä riskinsä, ettei kissa saa ruoasta tarpeeksi nestettä. Juomista voi kokeilla edistää lisäämällä vettä kuiva- tai märkäruoan sekaan. Yleisesti ottaen kissa tykkää syödä ruokansa ruumiinlämpöisenä, joten ruoan sekaan lisätty vesitilkka voi ensin keittää. Ruoan voi myös maustaa huuhtelemalla märkäruokapussin sisällön veteen tai sekoittamalla veteen jotakin hyvää, esimerkiksi herkkutahnaa.

Meillä nousi hitiksi Mariskooli. Kaksi kolmesta kissastamme (birma ja neva) tykkäsivät niin juoda tästä kauniista astiasta, että se piti laittaa käyttökieltoon, kun poikien parrat menivät takkuun jatkuvasta juopottelusta. Kerran Sisu (FI*Zildan Kermaviiksi) ehti livahtaa kahvipöydälle vieraiden lähdettyä ja maistoi oikeaa kahvikermaa. Kuvat: Marjo Pääskynkivi

Muistathan, että kissan saatavilla pitää aina olla tuoretta, puhdasta vettä. Kissan juoma-astiat on hyvä puhdistaa ja täyttää raikkaalla vedellä päivittäin. Kissa ei myöskään yleisesti pidä siitä, että vesiastia on ruoka-astian vieressä, vaan ne kannattaa sijoittaa riittävän kauas toisistaan. Ruoka- ja vesiastiat ei myöskään kannata sijoittaa nurkkaan tai seinän viereen siten, että kissa joutuu syömään tai juomaan katse seinään päin, sillä kissat haluavat tarkkailla ympäristöään jatkuvasti.

Olet ehkä huomannut, että kissasi tykkää juoda juomakupin sijaan esimerkiksi saunakauhasta, ämpäristä, kattilasta tai suoraan hanasta. Tämä voi johtua siitä, että kissa on lähtökohtaisesti opportunistijuoja, eli se juo silloin kun se sattuu löytämään vettä. Historiansa vuoksi kissa on myös säästeliäs eläin, joka säästää vettä mikäli juoma-astia on vajaa. Tämän vuoksi kissa usein suosii juomaan astioista, jotka ovat mahdollisimman täynnä tai täytetty piripintaan.

Muutos kissan juomistottumuksessa tarkoittaa Evidensia eläinlääkäriaseman mukaan lähes aina sitä, että kissa alkaa juoda aiempaa enemmän, mutta voi myös tarkoittaa sitä, että kissa lakkaa juomasta. Nestehukka voi pahimmillaan aiheuttaa kissan kehossa erilaisia oireita, kuten väsymystä, ummetusta, virtsatiesairauksia, heikkoutta ja sekavuutta. Liiallinen vedenjuonti puolestaan voi kieliä munuaissairaudesta, diabeteksesta tai syövästä. Muutos saattaa tapahtua niin hitaasti että omistajan voi olla vaikea havaita muutosta. Mikäli huomaat selvän muutoksen kissasi juomatottumuksessa, voi olla syytä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Mitä aiemmin vaiva havaitaan, sitä paremmin ja nopeammin se saadaan hoidettua.

Teksti: Malin Sarkala

Lähteet:

Johanna Lankila, ELL, ISFM AdvCertFB. Kissan nesteensaannin lisääminen. 7.4.2018.

Evidensia Eläinlääkäriasema. Kissa juo paljon ja virtsaa usein. 24.4.2019.

Janina Pohju. Eläinten käytösneuvoja. Kissan juominen. 30.7.2019.

Agria Eläinvakuutus. Kissan nesteytys kesällä. 11.6.2018.

 

Artikkeli kuvineen on alunperin julkaistu Pyhä Birma-jäsenlehdessä 4/2021.

 

 

Kouvolalainen navettakissa päätyi HESYn hoiviin, kun paikallisen toimijan tilat eivät riittäneet koko kissaperheelle. Sähäkästä teinistä kasvoi tuuheaturkkinen kissaneiti, joka löysi rakastavan loppuelämän kodin, sai oman ihmisen ja kissaystäviä. Iän karttuessa Caramba-kissa on kokenut monenlaista kotikissan elämään kuuluvaa: riemuja, suruja ja sairauksiakin.

Caramba, lempinimeltään Cara, oli löytynyt Kouvolasta navetasta emonsa ja kahden sisaruksen kanssa marraskuussa 2009. Pennut alkoivat olla jo luovutusikäisiä ja Kouvolan seudun eläinsuojeluyhdistyksen tiloihin mahtuivat tuolloin vain sisarukset ja emo, joten Cara matkusti pääkaupunkiseudulle, Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen hoiviin.

Alkusähinöitä

HESYllä hoitajat joutuivat alkuun käsittelemään Caraa nahkahanskoilla, koska hän oli aika äkäinen – ja ihmekö tuo, kun erotettiin perheestä ja tuotiin vieraaseen paikkaan! Cara oli seitsemän kuukauden ikäinen, kun hän muutti meille. Cara oli ollut neljä kuukautta HESYllä ja oli sinä aikana tottunut jo ihmisen käsittelyyn, mutta oli silti vielä arka ja pelokas. Minusta hän oli aivan ihana pieni karvapallo.

Kissaystäviä

Cara muutti uuteen kotiin, jossa oli entuudestaan kaksi kissaa, 10-vuotias Alma ja 12-vuotias Nelli. Cara-raukka nukkui ensimmäisen yönsä kissojen hiekkalaatikossa, ja aluksi uudet kissatuttavat pelottivat häntä kovasti. Vähitellen kolmikko tutustui ja heistä tuli ylimmät ystävät.

Seniorikissat Alma ja Nelli opettivat Caralle, miten metsästetään kärpäsiä parvekkeella. Oli hauska seurata kolmikon yhteiseloa. Iltaisin kolmikko viihdytti itseään ja meitä ihmisiä juoksemalla peräkkäin rallia pitkin asuntoa.

Elämä muuttuu

Caran ollessa 3-vuotias Alma-kissa kuoli munuaisten vajaatoimintaa. Karvakamun menetys on kova paikka ihmisille, mutta sitä se oli Caralle ja Nellillekin: he olivat alkuun masentuneita ja ikävöivät selvästi Alma-kissaa, joka ei enää heidän luokseen saapunut.

Cara ja Nelli jäivät sitten kahdestaan, mutta vuoden päästä Alman kuolemasta kotiin muutti uusi kissakaveri, Vili. Vili oli reilun vuoden ikäinen saapuessaan Caran & Nellin elämään. Alkuun oli sähinää ja sihinää, sillä eihän tänne noin vain marssita ottamaan Alman paikkaa. Mutta niin vain alkoi uudenkin kolmikon yhteiselo sujua ajan kanssa oikein mukavasti.

Meillä oli taas kolme kissa metsästämässä kärpäsiä parvekkeella, katselemassa parvekelasien takaa lintuja ja juoksemassa iltarallia. Nelli oli nuoremmille Caralle ja Vilille kuin emo ja pesi heitä iltaisin.

Kolmikosta kaksikoksi

Cara oli 7-vuotias, kun Nelli-kissa kuoli 19-vuotiaana. Nivelrikko äityi niin pahaksi, että Nelli lähti kissojen taivaaseen Alman luokse. Se oli todella kova pala Caralle ja Vilille. Vielä tänäkin päivänä, kun rappukäytävästä kuuluu kissan maukumista, joka muistuttaa Nellin ääntä, he menevät oven taakse odottelemaan, josko Nelli tulisi kotiin.

Nyt on kulunut viisi vuotta Nellin kuolemasta. Cara ja Vili ovat parhaat ystävät, jotka touhuavat yhdessä. He ovat jo molemmat senioreita: Vili on 9-vuotias ja Cara 12-vuotias.

Seniorielämää

Kuten jokaisen seniorikissan pitäisi, Cara ja Vili käyvät terveystarkastuksessa vuosittain. Viimeisimmällä käynnillä Vili on ihan terve, mutta häneltä piti poistaa kaksi kipeätä hammasta – melko tavanomainen operaatio seniorikissoilla.

Caran verikokeista huomattiin, että hän sairastaa kilpirauhasen liikatoimintaa ja hän sai lääkityksen siihen. Ennen lääkitys oli tarjolla vain pillerimuodossa, mutta onneksi lääkkeet saa nykyään myös nestemäisenä. Caralle on huomattavasti helpompi antaa lääkkeet nesteenä.

Cara saa alkuun lääkkeen aamuin ja illoin, ja kontrollikäynnillä tarkastellaan, miten lääkitys on alkanut tehota. Lääkitys voidaan kontrollin jälkeen mahdollisesti puolittaa niin, että Cara saisi sen vain kerran päivässä. Kun lääkitys on saatu tasapainoon, on vuorossa jokavuotinen hammashoito, eli hammaskivenpoisto ja hammasröntgen, jossa näkee hampaiden kunnon paremmin juuria myöten.

______________________________________________

KUN LEMMIKKI SAIRASTUU

Jokaisen lemmikkieläimen ottajan on varauduttava siihen, että jossakin vaiheessa edessä on tilanne, että lemmikki sairastuu.

Jotkut lemmikit sairastuvat jo nuorina, mutta yleensä viimeistään seniori-ikä tuo mukanaan myös erilaisia vaivoja. Sairaudet voivat olla alussa oireettomia, joten lemmikin omistaja ei tule välttämättä edes ajatelleeksi, että hänen lemmikkinsä voisi olla sairas. Suurin osa vaivoista paljastuu kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa, kun lemmikki viedään tutkittavaksi eläinlääkäriin. Tästä syystä säännölliset eläinlääkärikäynnit ovat tärkeitä.

Etenkin vakavampi sairaus toisinaan yllättää eläimen omistajan, joka saattaa pohtia sitä, miksi juuri hänen lemmikkinsä on sairas ja mitkä ovat hoitomahdollisuudet. Tässä vaiheessa on hyvä keskustella eläinlääkärin kanssa elinajasta ja elämänlaadusta. Lääkityksen avulla monet sairaudet pysyvät hallinnassa ja lemmikin elämänlaatu hyvänä. Ruokavaliollakin voidaan hidastaa sairauksien etenemistä ja saada jopa vuosia lisäaikaa. Myös leikkaukset ovat yksi hoitovaihtoehto.

HAASTEET

Arki voi olla sairastuneen lemmikin kanssa haastavaa. Jos sairautta hoidetaan lääkkein, saattaa lääkitseminen osoittautua hankalaksi. Pillerin antaminen kissalle on klassinen erimerkki! Onneksi nykyään suuri osa lääkkeistä on saatavilla myös nestemäisinä.

On myös tärkeätä muistaa, että lääkitys on annettava eläimelle joka päivä samaan aikaan ja joskus jopa aamuin illoin. Omat aikataulut pitää sovittaa sairaan lemmikin hoidon mukaisiksi: lääkityksestä ei voi luistaa.

Lemmikkieläimen vointia on seurattava. On varmistettava, että eläin syö, juo ja tekee tarpeensa, eli perusasioiden on oltava kunnossa. Jos esimerkiksi kissa on syömättä yhdenkin vuorokauden, sen maksa alkaa vaurioitua. Juominenkin on tärkeää, ettei eläimen elimistö pääse kuivumaan. Lemmikin suoliston toimintaa on hyvä seurata ja ylös kannattaa kirjata niin löysä ja kova uloste kuin ummetuskin. Myös lemmikin painoa ja turkin kuntoa on seurattava.

_______________________________________________________

KILPIRAUHASEN LIIKATOIMINTA

Kilpirauhasen liikatoiminta on yleinen seniorikissojen sairaus. Kilpirauhasen liikatoiminnan taustasyy on vielä suurelta osin tuntematon.

Kissan kilpirauhasen tuottama tyroksiini säätelee kissan aineenvaihduntaa. Kilpirauhasen liikatoiminta johtaa hormoniepätasapainoon, joka saa kissan elintoiminnot kiihtymään. Hoitamaton kilpirauhasen liikatoiminta voi johtaa kissan sydänlihassairauteen, joka johtaa sydämen vajaatoimintaan.

 

KILPIRAUHASEN LIIKATOIMINNAN OIREET:

Painon putoaminen

Lisääntynyt juominen

Lisääntynyt ruokahalu

Ihon ja turkin huono kunto

Yliaktiivisuus

Ripuli ja/tai oksentelu

 

HOITOVAIHTOEHDOT:

Erityisruokavalio

Päivittäinen lääkitys

Hoito radioaktiivisella jodilla

Leikkaus

 

Teksti ja kuvat: Heidi Dahlman

 

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu HESY ry:n jäsenlehdessä 1/2022

Muistisairas isäni siirtyi asumaan hoivakotiin syksyllä 2018. Sitä ennen isä oli ehtinyt olla palvelukeskuksen asunnossa edellisestä syksystä saakka, mutta hän ei enää pärjännyt ilman ympärivuorokautista hoivaa. Olin käynyt jo pitkään isän luona kylässä kissani Sulon kanssa  - ensin isän kotona Pispalassa ja sitten palvelukeskuksessa. Sulo on matkannut kyläreissuille pyörän korissa ja sylissäni bussilla, tyttäreni synnyttyä kisu teki reissut vaunujen ja myöhemmin rattaiden alatasolla sekä auton kyydissä.

Isäni oli aina hyvin eläinrakas, ja Sulon vierailut piristivät kovasti. Alzheimer eteni hitaasti, mutta vääjäämättömästi. Muisti pätki yhä enemmän eikä isä aina edes muistanut keitä minä, äitini ja tyttäreni olimme. Joskus hän luuli tytärtäni minuksi. Isä eli paljon menneissä vuosissa ja olin hänelle vielä pikkutyttö. Alzheimer teki myös sen, että isä oli usein omissa maailmoissaan eikä jaksanut oikein osallistua keskusteluun. Mutta se oli varmaa, että heti Sulon ilmestyessä näköpiiriin isä kiinnitti huomion kissaan. Hän alkoi jutella Sulolle ja yritti rapsutella tätä, kun Sulo kulki pyörätuolin ympärillä. Sulo oli mitä parhainta virikettä!

 Isä rapsuttaa Suloa.

Hoivakoti ja muistisairaiden osasto oli isälle erinomainen paikka asua. Isästä pidettiin hyvää huolta ja arjessa oli paljon huumoria mukana. Osastolla otettiin Sulon vierailut innokkaasti vastaan, ja kävimme kylässä viikoittain. Hoitajissa on monia eläinrakkaita, ja etenkin isän omahoitajana toiminut Anu otti Sulon omakseen. Hoitajat olisivat pitäneet Sulon osastolla vaikka pidemmänkin aikaa.

Sulo oli aluksi kiinni valjaissa, mutta kisulla oli niin valtava into päästä nuuskimaan paikkoja, että lopulta Sulo sai kulkea vapaana. Kisu meni häntä pystyssä pitkin käytäviä, välillä naukuen ja välillä lattialla autuaasti kieriskellen ja venytellen. Sulo nuuski retkillään kaikki kaapit ja niiden aluset, livahti hoitajien huviksi heidän toimistoon ja kahvihuoneeseen, pääsi pari kertaa pujahtamaan lääkehuoneeseen ja änkesi itsensä ovenraoista asukkaiden huoneisiin. Muutamia kertoja jouduin hakemaan kisun pois erään rouvan sohvan alta, se oli erityisen mieluisa lepopaikka Sulolle. Reviirin tarkastuksen jälkeen Sulo asettui usein oleskelutilan tuolille mukavasti lepäämään ja katsomaan televisiota asukkaiden kanssa tai seuraamaan tyttäreni leikkejä. Joskus isäni oli väsynyt ja oli huoneessaan vuoteessa vierailumme aikana. Silloin nostin Sulon isän viereen ja hän sai rapsutella kisun pehmeää turkkia.

 Käytävällä on kiva piehtaroida.

Sulon vierailut piristivät paitsi isää ja hoitajia, myös hoivakodin muita asukkaita. Moni asukas liikkuu pyörätuolilla, ja nostin Sulon ylemmäs, jotta mummut ja papat pääsivät silittämään kisua. Eräs rouva liikuttui aina kovasti saadessaan paijata Suloa. Hänellä oli ollut oma kissa, joka oli kovin rakas. Joskus hoitajat kaappasivat Sulon syliinsä ja kävivät näyttämässä pörröistä kyläilijää vuoteissaan lepääville asukkaille.

Kävimme porukalla usein myös lounaalla hoivakodin alakerroksen ravintolassa. Kuljetin isää pyörätuolissa ja Sulo tepasteli hihnassa joukon johtajana – lippu pystyssä tietenkin. Ravintolassa Sulo makoili pöydän likellä. Sielläkin Sulo herätti paljon ihastusta ja hilpeyttä. Moni asukas ja vierailija tuli juttelemaan ja Sulo nautti huomiosta ja silittelystä. Välillä Sulo olisi mieluummin mennyt seuramieheksi naapuripöytiin kuin ollut oman porukan kesken.

 Sulo, hoitajien lellikki.

Korona-aika muutti vierailuja eikä osastolle tai ravintolaan valitettavasti enää päässyt. Pahimman vaiheen laannuttua hoivakodin pohjakerrokseen järjestettiin iso tapaamishuone, jonne omaiset saivat varata vierailuaikoja. Sulo viihtyi sielläkin erinomaisesti. Huone oli tilava ja siellä oli paljon mielenkiintoisia hyllyjä ja tasoja tutkia. Nojatuoleilla kelpasi lepäillä tai kiipeillä selkänojilla, ja väsähtäessään tutkimusmatkailuun Sulo meni päiväunille kirjahyllyyn virsikirjojen viereen. Pois lähdettäessä Sulo sai aina uusia ystäviä, kun käytävällä liikkui asukkaita rollaattoreineen ja he pysähtyivät juttusille nähdessään kissan. Useimmiten Suloa luultiin ensin koiraksi, kun hihnassa liikkuva kissa oli niin erikoinen näky.

Viime kevään edetessä tapaamisia sai onneksi järjestää jälleen osastolla, mutta vain asukkaiden omissa huoneissa. Sulon piti olla hinnassa kiinni, kun muutenhan kisu olisi mennyt ties minne ja minä perässä. Sulo oli tottunut vaeltelemaan siellä sun täällä, joten kiinnipito tietenkin harmitti. Sulo päivysti hihnan päässä huoneen ovella käytävällä, seurasi rollaattoriliikennettä ja protestoi kiinnioloaan välillä naukumalla. Toivoin, että korona-aika helpottaisi ja pääsisimme taas vapaasti kulkemaan.

 Tapaamishuoneessa porukalla.

Tuli kesä ja juhannuksen vietto oli alkamassa. Olimme suunnitelleet menevämme isää katsomaan porukalla juhannuspäivänä. Isällä oli ollut ruokahaluttomuutta jo joitakin päiviä, mutta en ollut suhtautunut siihen vakavasti. Olimme nähneet vasta muutamia päiviä sitten, ja tuolloin isä jaksoi syödä lähes koko keittolautasellisen avustuksellani. Juhannusaaton iltana sain soiton hoivakodista. Isä oli ollut tiedottomana koko iltapäivän ja hoitaja suositteli, että tulisin paikalle. Isä oli vain hetkittäin hereillä ja yritti jotain puhuakin, mutta se oli vaikeaa. Olin koko illan isän luona ja jäin yöksi sängyn viereen pedatulle patjalle. Aamulla oli toivoa ilmassa: jos antibiootti ja lisähappi auttaisivat. Kipulääkkeen ansiosta kipuja ei onneksi ollut. Aamupäivällä minun piti lähteä käymään kotona. Ennen lähtöäni taputtelin isää olkapäälle ja kerroin, että tulemme iltapäivällä katsomaan häntä jälleen äidin, tytön ja Sulon kanssa. Sitä retkeä ei koskaan tullut.

Laitoin kotona juuri lounasta, kun hoitaja soitti ja kertoi suru-uutisen. Isä oli kuollut. Hän oli vain lakannut hengittämästä. Itkimme puhelimessa yhdessä. Kaikki oli lopulta tapahtunut niin nopeasti ja yllättäen. Ulkona paistoi aurinko ja koivunlehdet hehkuivat kirkkaanvihreinä. Oli keskikesän juhla ja sinivalkoiset liput liehuivat juhannuspäivän kunniaksi. Isä sai mitä kauneimman ja arvokkaimman kuolinpäivän.

Isä oli kuollessaan 91-vuotias. Hän saavutti pitkän elämän, millä lohdutan itseäni surun keskellä. Mutta minulla on yhä valtava ikävä isää ja meidän hauskoja vierailuja Sulon kanssa. Elämästä ja arjesta puuttuu valtavan ison palanen. On outo olo, kun emme enää lähdekään joka viikkoiselle kyläilylle. Itku tuli myös, kun valitsin valokuvia tätä juttua varten. Haluan käydä vielä joku päivä isän osastolla Sulon kanssa ja viedä samalla tämän Birma-lehden muistoksi hoivakodin ihanille hoitajille.

Muistisairaudesta huolimatta ihmisen elämä on arvokasta ja sitä pitää vaalia loppuun asti. Se, ettei ihminen enää muista, ei tarkoita, etteikö hän olisi olemassa tai etteikö hänelle kannattaisi jutella ja pitää osana omaa arkea. Muistisairaan elämä on erilaista kuin terveen ihmisen elämä, mutta se ei välttämättä ole surkeaa tai huonoa. Itse koen, että isällä oli hyvä olla myös viimeiset vuodet.

Minusta olisi mahtavaa, jos monet muutkin kilttien ja rohkeiden lemmikkien omistajat veisivät lemmikkejään hoivakoteihin. Eläimillä on valtava voima luoda ympärille rakkautta, lämpöä, hellyyttä ja huumoria sekä herättää iloisia muistoja. Sulo jätti suloiset tassunjäljet Tammenlehvän käytäville ja isäni, hoitajien ja asukkaiden sydämiin.

Teksti & kuvat: Katja Villemonteix

Sulon mami

 

Alkuperäinen teksti on julkaistu Pyhä Birma-jäsenlehdessä 4/2021

Olet jännän äärellä, seisot näyttelyhallin parkkipaikalla ja keräät tarvittavat tavarat mukaasi. Tänään olisi ensimmäinen kissanäyttelypäiväsi karvaisen kaverisi kanssa.

Keräät seuraavat tavarat auton tavaratilasta:

Kissan rekisterikirja/passi

Näyttelyn vahvistuskirje (nyk. sähköinen)

Näyttelyhäkki tai verhot näyttelyhäkkiin

Hiekkalaatikko ja hiekkalapio sekä muutama pussi

Vesi- ja ruokakupit, ruokaa kissalle

Käsidesi ja desinfiointiaine

Harjat ja kammat

Kissa kuljetusboksissaan

Sitten vain rohkeasti kohti sisäänkäyntiä. Kissanäyttelyn ovella on yleensä henkilöitä, jotka tarkistavat rokotukset. Seuraavaksi sinut ohjataan eläinlääkärin tarkastukseen ja/tai ilmoittautumaan. Jos pääset eläinlääkärin tarkastukseen, eläinlääkäri pyytää nostamaan kissan pöydälle. Eläinlääkäri tarkistaa kissan yleiskunnon, silmät, korvat, hampaat ja peräpään. Eläinlääkärin pöydällä otetaan satunnaisesti myös sienitesti. Tulos tulee n. 2-3 vkon kuluttua postissa kissan omistajalle. Kun kaikki on tarkastuksessa kunnossa, pääset jatkamaan matkaa ilmoittautumiseen.

Tämän jälkeen lähdetään etsimään häkkipaikkaa, mihin leiri pystytetään näyttelyiden ajaksi. Monet näyttelyiden rivit on organisoitu kategorioittain. Jostain välistä löytyy kategorian II kissat, mihin myös neva masqueradet ja siperiankissat kuuluvat. Joskus häkkipaikat on valmiiksi numeroitu. Joskus taas häkkipaikan saa valita itse.

Oma häkki kasataan sille varattuun paikkaan. Muistathan, että yhden kissan häkin koko ei saa ylittää 65x65x65cm. Jos sinulla on tuplahäkki (esim. tuplasturdi), siihen saa majoittaa 2-3 kissaa. Jos sinulla on kankaisen häkin sijasta verhot, niin näyttelyn järjestäjä on laittanut paikallesi valmiin metallihäkin. Häkkiin lisätään vielä hiekkalaatikko ja nyt voi kissa asettua mukavasti omaan majaansa.

  

FI*Pikku-Priin Elite Queen näyttelyssä Heli Holman käsissä

Tässä vaiheessa voit vähän jo hengähtää ja käydä vaikkapa kahvilla. Olethan hyvissä ajoin jo tullut paikalle ja arvostelut alkavat vasta vähän ajan päästä. Kahvitauon jälkeen seuraavaksi onkin hyvä käydä tarkistamassa arvostelevan tuomarin sijainti ja paljonko kissoja on ennen oman kissan arvostelua. Sitten vain odotellaan ja seurataan arvosteluja, ihastellaan kilpakumppanien kissoja ja käydään välillä tarkistamassa oman kissan vointi häkissä. Ja tietenkin jännitetään.

Omaa kissaa kannattaa mennä valmistelemaan siinä vaiheessa, kun vielä 2-3 kissaa on vuorossa ennen omaa kissaasi. Kasvattajalta kannattaa kysyä neuvoa turkinlaittoon sekä myös jo ennen näyttelyä tapahtuvaan kissan pesuun. Mitä paremmin pohjatyö on tehty kotona, sen helpompi kissa on viimeistellä ennen arvostelua. Kasvattaja auttaa mielellään kissan valmistelussa arvostelua varten ja mahdollisissa turkkiin liittyvissä ongelmissa. Jos kasvattaja ei ole paikalla, apua rodun piiristä löytyy aina, yksin ei tarvitse tuskailla.

Viimein kissa on puunattu ja valmis arvosteltavaksi. Tuomarin pöydällä on enää yksi kissa ennen kissaa. Siispä kissan kanssa tuomaripöydän lähelle luo omaa vuoroa odottamaan. Kädet hikoaa, sydän pamppailee ja jännittää. Tämä on ihan ok ja nyt ei muuta kuin iso sisäänhengitys, rauhoittuminen. Näin ei jännitys siirry kissaan. Nostat kissan käsivarsille näyttelyasentoon ja odotat vuoroasi.

Seuraavaksi tuomari pyytääkin sinut pöydän ääreen.  Tuomari tutkii ja katselee kissaa. Näyttelykissan on oltava hyvin käsiteltävissä. Aikansa tutkittuaan kissaa, hän kirjoittaa arvostelunsa arvostelusetelille. Yleensä periaatteena on, että tuomarin kanssa ei juuri keskustella. Tuomari saattaa kyllä kertoa sinulle, mitä mieltä hän on kissastasi. Jos samaan väriryhmään kuuluu yli 3 kissaa, valitsee tuomari myös Värin parhaan kissan näiden joukosta. Kun tuomari on arvostellut kaikki saman  kategorian kissat, hän kertoo assistentille, mitkä kissat hän haluaa saapuvaksi TP (eli Tuomarin paras) -valintaan. Tuomarin paras -valinnoissa tuomari valitsee saman kategorian kissoista parhaan aikuisen uroksen, parhaan naaraan, parhaan kastraattiuroksen ja -naaraan sekä parhaan nuoren (7-10 kk) ja parhaan pennun (4-7 kk) sekä mahdollisesti parhaan veteraanin.

Kissasi kuuluu tässä näyttelyssä pentuluokkaan. Tällä kertaa TP-valinnoissa on mukana maine coon-pentu, norjalaisen metsäkissanpentu sekä siperiankissanpentu ja oma pentusi, neva masquerade. Tuomarin käy vielä kaikki valintaan osallistuvat kissat läpi ja kertoo niiden hyvät ja huonot puolet. Tällä kertaa tuomari valitsee sinun pentusi ”Tuomarin parhaaksi”. Tämän jälkeen jäädään odottamaan loppupaneelin alkua.

FI*SoulSibster's BeLoved Best in Show-paneelissa assistentin esitettävänä (Kuvaaja: Fredrik Åkesson)

Paneeli alkaa vasta, kun kaikki tuomarit ovat saaneet arvostelunsa valmiiksi. Kaksipäiväisissä näyttelyissä molempina päivinä on oma paneeli. Loppupaneelissa on kaikkien tuomareiden parhaat kissat. Jokaisessa kategoriassa käydään oma Best in Show-paneeli. Kategorioiden järjestys vaihtelee näyttelyissä, mutta se ilmoitetaan aina ennen paneelin alkua. Jokaisen kategorian sisällä valitaan kategorian paras aikuinen uros, naaras, kastraattiuros ja -naaras, nuori ja pentu. Paneeli voi olla, joko häkitön paneeli tai häkillinen. Häkillisessä paneelissa kissat viedään ennen omaa vuoroa häkkiin odottamaan (häkissä oman kissan numero) ja assistentti vie kissan paneelikehään, kun taas häkittömässä paneelissa omistaja vie kissan valmistelualueelle suoraan assistentille ja assistentti ottaa kissan paneeliin esitettäväksi.

Paneeli alkaa. Ensin on vuorossa kategorian 1 kissat. Sen jälkeen paneeli etenee omaan tahtiin ja kohta tuleekin II kategorian vuoro. Ensin on valittu paras uros, naaras jne ja vihdoin on pentujen vuoro. Kissasi on puunattu viimeisen päälle ja viet sen assistentille valmistelualueelle. Nyt et voi enää muuta kuin tulla kehän ulkopuolelle ja jännittää. Paneelissa on tällä kertaa 5 kategorian 2 pentua. Kaikki kyseistä kategoriaa tuomaroineet tuomarit kiertävät kaikki kissat lävitse ja siirtyvät sen jälkeen kirjoittamaan valitsemansa pennun numeron äänestyslapulle. Tällä kertaa kaikki tuomarin äänet menivät american curl-pennulle.

Nyt on ensimmäinen näyttelypäivä osaltasi taputeltu kasaan. Nyt vain kissa mukaan ja kohti hotellia, illalla kissakavereiden kanssa syömään ja keräämään voimia sunnuntain näyttelyyn.

Sof`ja Nevskaja Radost tuomarin tarkastelussa näyttelyssä

Näyttelyihin liittyvää tarkempaa tietoa: https://www.kissaliitto.fi/nayttelyt/kissanayttely

Tulevat näyttelyt: https://www.kissaliitto.fi/nayttelyt/nayttelylista

Teksti: Minna Böckerman

Artikkeli on alunperin julkaisu lehdessä Siperialainen jäsenlehti 2/2020

 

Matti FI* RockyHill´s Natchez muutti meille helmikuussa 2021. Olimme jo pitkään halunneet kissan perheenjäseneksemme ja pohdinnan jälkeen päädyimme norjalaiseen metsäkissaan. Minulla on ollut maatiaiskissa Hemuli, joka nukkui pois 22-vuotiaana ja useamman kissattoman vuoden jälkeen kissakuume oli jo kova. Meille oli selvää jo ennen Matin muuttoa, että haluamme retkeillä ja matkailla hänen kanssaan, jos hän ei koe sitä epämiellyttäväksi. Puolen vuoden aikana olemmekin nähneet ja touhuilleet porukalla vaikka mitä!

Matin muutettua meille aloimme parin päivän jälkeen totuttamaan häntä valjaisiin. Ensin valjaat olivat muutaman päivän lattialla tutkittavana ja sitten harjoittelimme valjaiden kanssa olemista sisällä. Se sujuikin niin hyvin, että siirryimme ulos tutkimaan maailmaa. Nykyään Matti juoksee ovelle – kotona, mökillä tai reissussa – kun näkee valjaat. Ulkoilemme Matin kanssa lähes joka päivä, hän on siis erittäin innokas ulkoilija. Talvella ja keväällä kävimme retkeilemässä luontopoluilla. Kävimme Matin kanssa ensimmäisellä kunnon retkellä Leivonmäen kansallispuistossa maaliskuussa. Siellä on kivoja lyhyitä reittejä, jotka sopivat hyvin kissan kanssa kuljettavaksi. Tosin aukealla suolla oli niin kova tuuli, että Mattia pelotti ja hän siirtyi suon yli turvallisesti repussa. Ja reppu onkin kätevä, jos tulee väsy tai pelottava tilanne, siellä on turvallista matkustaa. Jos on Keski-Suomessa päin, niin kannattaa käydä Konneveden ja Hankasalmen rajamailla Häähninmäellä. Korkealta Häähninmäen tuvalta avautuu komeat maisemat, ihmeteltävää riittää kissalle ja palvelijalle. Kesällä emme retkeilleet kovien helteiden vuoksi. Matti ulkoili iltaisin mökillä sekä kotipihassa lähinnä makaillen ja tarkkaillen menoa.

 

Matti kulkee meidän mukana lähes kaikkialle. Matkustelu ja liikkuminen täytyy toki tehdä tassukansalaisen ehdoilla ja matkalla päiviä ei kannata aikatauluttaa kovin tiiviiksi. Matti syö enimmäkseen raakaruokaa ja alammekin lisäämään teollisen ruoan määrää muutama päivä ennen reissua, että ei tule niin kovaa järkytystä ruokavalion muutoksesta. Pakastimet kun ovat harvinaista herkkua retkillä. Kun lähdemme porukalla reissuun ja edessä on useampi tunti autossa matkustusta, emme lähde kotoa tai jatka matkaa ennen kuin Matti on syönyt ja käynyt vessassa. Hän ei ole toistaiseksi suostunut asioimaan vessassaan sen ollessa auton takakontissa eli Matti haluaa vessarauhan! Matkakohteeseen saavuttaessa varmistamme ensin, että huoneen ikkunat ovat kiinni, ennen kuin päästämme Matin tutkimaan huonetta. Keräämme myös mahdolliset särkyvät ja syötävät tavarat piiloon.

Ensimmäisen hotellireissun teimme Järvisydämeen keväällä. Siellä kävimme Matin kanssa ulkoilemassa, söimme hyvin ja Matti päivysti ikkunalaudalla tarkkaillen maailman menoa. Hotellilomille lähdettäessä kannattaa ottaa huomioon, että majoituspaikalla ei ole välttämättä huoneen oveen lemmikkikylttiä. Sellainen onkin ihan hyvä tehdä itse. Matti vaikutti tyytyväiseltä lomaansa ja ilmoittikin haluttomuudestaan kotiin paluuseen naukumalla puolet kotimatkasta. Pidemmän reissun teimme kesälomalla Turun saaristoon. Olimme ensin yön Turussa ja seuraavana aamuna käänsimme nokan kohti saaristoa. Nauvossa Matti pääsi ensimmäistä kertaa ravintolaan ja se ei ole jäänyt viimeiseksi kerraksi. Matti on jo kokenut ravintoloiden asiakas. Kannattaa siis rohkeasti kysyä voiko kissan kanssa tulla ravintolaan. Yhdessä ravintolassa tarjoilija kertoi, että kissat ovat tervetulleita sisälle, mutta koirat jäävät terassille! Matin ravintolaherkkuihin kuuluu vitamiinijuoma, mallastahna ja lohisoppa eli omilla eväillä mennään.

Autossa Matti matkustaa yleensä omassa turvavyössään, mutta päiväuniaikaan koppa on mieluisampi paikka. Saariston rengastiellä Matti pääsi poikkeuksellisesti syliin etupenkille tähyilemään maisemia ja ihmettelemään lauttamatkoja. Matti ja me suositellaan Saariston rengastietä retkikohteeksi. Kannattaa kuitenkin olla saaristossa vähintään kaksi yötä, että jää aikaa muuhunkin kuin autossa istumiseen. Matkan lopuksi yövyimme vielä Tampereella ihanassa hotelli Lillanissa, jotta ei ollut niin pitkä ajomatka kotiin.

Mökkeily on Matille pelkkää seikkailua! Olemme todella paljon mökillä ja siellä Matti pääsee ulkoilemaan paljon enemmän kuin kaupunkiasunnollaan. Matilla on mökillä oma lenkkinsä, joka käydään kiertämässä ainakin kerran päivässä ja sitten hän makailee mökin pihassa ötököitä metsästäen. Alkukesästä Matti harjoitteli suppailua, mutta kesä oli niin kuuma, että häntä ei voinut ottaa mukaan porottavan auringon alle. Keli näyttää nyt enemmän Matin suppailuun sopivalta.

Itseäni ihmetyttää kuinka paljon reissaava kissa herättää huomiota matkoillamme. Matti on saanut paljon uusia kavereita hotellin ja ravintoloiden henkilökunnasta sekä asiakkaista. Myös luontoretkillä riittää ihmettelijöitä ja rapsuttelijoita. Seuraava seikkailu on jo varattuna ja uusia suunnitellaan! Jos haluaa seurata Matin retkiä, niin Matin löytää Instagramista nimimerkillä matti_ _katti. Meiltä voi myös kysellä vinkkejä omiin seikkailuihin ig-tilin kautta ja jos sinulla on meille hyviä vinkkejä, niin kuulemme niistä mielellämme!

Teksti ja kuvat: Leena Parkatti

 

Matkalle mukaan:

- valjaat

- kuljetuskoppa / reppu

- raapimislauta

- herkut

- muutama lempilelu

- vessa ja koirankakkapusseja

- lemmikkikyltti

- kampa / harja

- punkkipihdit

- maitohappobakteerit

Ja luontoretkille vettä, kuppi ja nameja.

 

Teksti on alunperin julkaistu Mettis jäsenlehdessä 03/2021.

Kissa-agility on koira-agilityn kissamainen versio, jossa kissa opetetaan ylittämään erilaisia esteitä ja niistä koostettuja esteratoja. Kissa-agility on oiva tapa tuoda sisältöä sisäkissan elämään, sillä se auttaa sekä tyydyttämään kissan liikunnan tarvetta että tarjoaa mahdollisuuden oivaltamisen ja uuden oppimisen tarjoamaan iloon ja yhteiseen mukavaan tekemiseen ihmisen kanssa.

Kissa-agility vaikuttaa kissan hyvinvointiin monella eri tavalla. Se tarjoaa sisäkissalle tärkeitä mahdollisuuksia liikuntaan, hyppimiseen ja loikkimiseen. Lisäksi lajiin liittyvä koulutusaspekti tarjoaa kissalle tärkeää ja mielekästä aivojumppaa. Kirsikkana kakun päällä kissa-agility tarjoaa myös mukavia kissan ja ihmisen välisiä yhteisiä hetkiä, joiden avulla ihminen voi oppia tuntemaan kissaansa ja sen yksilöllisiä ominaisuuksia entistä paremmin.Kissa-agilityyn soveltuu kissa, jolla ei ole liikkumista rajoittavia sairauksia. Kissan rodulla ei ole väliä, vaan kaikki kissat soveltuvat lähtökohtaisesti agilitykissoiksi. Esimerkiksi moninkertainen Vuoden agilitykissa-palkittu Miuku oli täysin sokea ja onnistui siitä huolimatta häikäisemään yleisön ja kanssakilpailijat nopeilla agilitysuorituksillaan. Monenlaiset kissat siis nauttivat agilitystä ja sen tuomista hyvinvointihyödyistä.

Kissa-agilityn aloittaminen ei vaadi suuria alkuinvestointeja

Kissa-agilityn aloittamiseen ei tarvita muuta kuin into, motivaatio ja ripaus mielikuvitusta. Kissa-agilityn harjoittelu ei lähtökohtaisesti vaadi paljon tilaa tai suurta määrää hienoja esteitä. Pelkistetyimmillään kissa-agility on sitä, että kissa opetetaan loikkimaan lattialla istuvan ihmisen jalkojen yli. Käsistään kätevä rakentaa agilityesteensä itse, mutta niitä on saatavilla myös valmisesteinä. Itse esteitä rakentaessa tulee varmistua siitä, että esteet ovat taatusti turvallisia sekä kissalle että ihmiselle.

Kissa-agilityssä toimitaan kissan ehdoilla

Kissa-agility perustuu siihen, että kissa opetetaan ylittämään erilaisia esteitä ja niistä koostettuja esteratoja. Kissan agilitykoulutus tapahtuu positiivisella vahvisteella, eli palkitsemalla kissa toivotusta käytöksestä. Rangaistukset tai pakottaminen eivät kuulu kissan koulutukseen, vaan ei-toivottu käyttäytyminen jätetään vain täysin huomiotta. Minkä tahansa kissan koulutuksen onnistumisen kannalta on ensisijaisen tärkeää selvittää, mikä on juuri omalle kissalle se kaikista ihanin palkkio, jonka vuoksi se heittäisi vaikka kuperkeikkaa. Palkkioita, kuten erilaisia ruokapalkkioita, rapsutusta ja leikkiä, ei voi laittaa mihinkään yleispätevään paremmuusjärjestykseen, sillä palkkiopreferenssit ovat todella yksilöllisiä ja riippuvat kissan omista mieltymyksistä. Omalle kissalle parhaan palkkion saakin selville vain kokeilemalla: jos kissasi poistuu niskojaan nakellen paikalta, ei palkkio todennäköisestikään ole sille tarpeeksi mielekäs.

Lisäksi aivan kuten missä tahansa kissan kouluttamisessa, myös kissa-agilityn koulutusvaiheessa on hyvä edetä pienin vauvanaskelin ja pitää vaatimustaso maltillisena. Näin pyritään varmistamaan kissan motivoituneisuus, eikä tulla tappaneeksi sen motivaatiota painostamalla sitä liian vaikeiden tehtävien äärellä. Kissan voi opettaa ylittämään esteitä esimerkiksi seuraamalla ohjaajan kättä tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi kosketuskeppiä. Myös lelulla tai makupalalla houkuttelu ovat sallittuja kissanohjaustapoja, joten on aivan ohjaajan ja kissan omista mieltymyksistä kiinni. millainen ohjaustapa toimii parhaiten.

 

Kissa-agility tarjoaa kissalle monipuolisia virikkeitä, kuten uuden oppimista sekä liikuntaa. Kuvassa maatiaiskissa Hiskin taidonnäyte

Ohjatut treenit sopivat kissakollekin

Koirien kanssa on ollut pitkään yleinen ja täysin normaali käytäntö käydä niiden kanssa säännöllisesti ohjatuissa treeneissä kodin ulkopuolella. Oman kokemukseni mukaan kissojen kohdalla eläintenkouluttajan puoleen käännytään useimmiten kuitenkin vasta silloin, kun kissan kanssa tulee ongelmia. Mikään ei kuitenkaan periaatteessa estä ohjattua harrastamista kissankaan kanssa, kunhan kissa totutetaan huolella matkustamiseen ja uusissa paikoissa liikkumiseen, jotteivät ne aiheuta kissalle ylimääräistä stressiä. Mikäli kissan kouluttamisesta herää kysymyksiä, kannattaa siis olla rohkeasti yhteydessä kissoihin erikoistuneeseen ammattieläintenkouluttajaan. Jos kodin ulkopuolelle matkustaminen tuntuu ylivoimaiselta, voi kouluttajalta tiedustella mahdollisuutta kotikäyntiin. Listan ammattitutkinnon suorittaneista ja palkitsemalla kouluttamiseen sitoutuneista eläintenkouluttajista löydät osoitteesta elaintenkouluttajat.com

Kissa-agility sopii tavoitteellisellekin harrastajalle

Sen lisäksi että kissa-agilityä voi treenata kotona, siinä voi myös kilpailla. SAGIK ry järjestää vuosittain muutamia virallisia kissa-agilitykilpailuja, yleensä Kissaliiton alaisten kissanäyttelyiden yhteydessä tai esimerkiksi eläinkauppojen tiloissa. SAGIK ry palkitsee vuosittain Vuoden agilitykissan edellisen vuoden kokonaiskilpailumenestyksen perusteella. Viralliset kissa-agilitykilpailut käydään turvallisuussyistä pitkällä pöydällä, johon esteet on sijoitettu peräkkäin. Liittymällä SAGIK ry:n jäseneksi, saat jäsenetuna virallisten agilityesteiden tarkat mitat, joiden avulla pystyt halutessasi rakentamaan itse virallisia agilityesteitä vastaavat esteet kotikäyttöön. Virallisten agilityesteiden harjoittelu kotona saattaa auttaa kilpailusuorituksessa, kun esteet ovat kissalle jo entuudestaan tuttuja. Tähtää kissansa kanssa sitten kilpailuihin tai ei, on kissa-agility mitä monipuolisin kissan ja ihmisen yhteinen harrastus.

 

Kissa-agilityn harrastaminen ei vaadi suuria investointeja. Minimalistisimmillaan kissa-agility voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että opettaa kissan hyppimään lattialla istuvan ihmisen jalkojen yli.

 

Teksti: Sari Toivola, Suomen Agility Kissat ry

Kuvat: Ari Kankainen

Kirjoittaja on SAGIK ry:n puheenjohtaja ja viestintävastaava sekä eläinten hyvinvointiaiheisiin erikoistunut Art Director ja viestinnän asiantuntija.

Artikkeli on alunperin julkaistu Siperialainen jäsenlehdessä 2/2020

Suomen Agility Kissat SAGIK ry www.agilitykissat.com

On perustettu vuonna 2001. Yhdistys tähtää kissan aseman parantamiseen ja ymmärryksen lisäämiseen sen tarpeista. Yhdistys jakaa tietoa kissan aktivoinnista ja aktivoinnin keinoista, järjestää virallisia agilitykilpailu ja viestii kissan aktivoinnista ja sen keinoista. Yhdistys järjestää verkkokursseja ja on Suomen Kissaliiton jäsenyhdistys.

 

 

 

Muutimme reilut pari vuotta sitten rivitalosta omakotitaloon. Rivitaloasunnossamme oli kissatarha valmiina sinne muuttaessamme, mikä olikin yksi suurista syistä siihen, miksi päädyimme juuri kyseiseen asuntoon. Taloa etsiessämme taas tärkeä kriteeri oli, että talossa pitää olla etuoven lisäksi toinen ovi, jonka yhteyteen saa rakennettua kissatarhan. Muutama ihan potentiaalinen talo putosi listalta sen takia, että niihin olisi ollut mahdotonta tai ainakin hyvin vaikea saada tehtyä tarha talon yhteyteen.

Kissatarhan ei tietenkään ole mikään pakko olla talossa fyysisesti kiinni, mutta jo olemassa olevien rakenteiden, kuten talon seinien, hyödyntäminen vähentää rakentamisen tarvetta ja kissojen kulkeminen tarhaan on helpompaa.

Oma tarhamme on rakennettu kellarikerroksesta tulevan sivuoven ympäristöön. Ovessa on kissanluukku, jonka kautta kissoilla on vapaa pääsy tarhaan. Suljen luukun yleensä yöksi ja silloin, kun emme ole kotona. Kesällä tosin annan kissojen olla joskus yli yönkin tarhassa. Tarhassa tuskin on muuten sen kummempia vaaranpaikkoja kuin sisätiloissakaan, mutta vapaana liikkuvat kissat saattavat joskus aiheuttaa harmia. Pihassa on liikkunut välillä myös kettu, jonka ilmestyessä pihaan kaikki kissat säntäävät vauhdilla sisälle.

Tarhan tukipuut ovat maalattua liimapuuta, 90 x 90 mm ja verkko pienisilmäistä ja tukevaa jyrsijäverkkoa, joka ainakin periaatteessa estää esimerkiksi lintujen tarhaan menemisen. Myös tarhan katto on verkkoa. Tarhan alueella on katolle menevät tikkaat, joita nuohooja tarvitsee katolle päästäkseen, joten katossa on tikkaiden kohdalla avattava luukku. Luukun reunoille jää pieni rako, josta joku utelias talitintti joskus löytää pääsyn tarhaan. Siitäpä vasta riemu repeää! Kaikki linnut on ainakin toistaiseksi saatu elävinä ulos, joskus tosin muutamaa pyrstöhöyhentä köyhempinä.

Verkkokatossa on puolensa ja puolensa. Osa tarhasta on maapohjaista, joten verkkokatto mahdollistaa sateen pääsemisen maa-alueelle, eikä sitä tarvitse kastella. Kissojen mielestä tarhaan ei varmaankaan tarvitsisi sataa ollenkaan, mutta ne eivät tiedä, että niiden himoitsema ruoho tarvitsee vettä kasvaakseen. Talvella katolta tarhan päälle putoava lumi saattaa joskus olla ongelmallista, mutta ainakin toistaiseksi pahemmilta vaurioilta on säästytty.

Tarhan toinen puoli oli jo valmiiksi terassia, joten se on jätetty sellaiseksi. Terassilla on kissoja varten tehty mökki, jonka päälle laitetaan kauniilla ilmalla pehmuste, sekä tuoli, jossa istuskelen itse silloin, kun se on vapaana. Usein siinä on tietenkin kissa.

Tarhassa on maapohjan puolella sisustuksena puupöllejä ja isoja omenapuun oksia. Koko tarhan kiertää ehkä noin metrin korkeudella oleva ”ikkunalauta”, jossa kissat voivat istuskella ja kiertää tarhaa muita ylempänä. Suunnitelmissa on tehdä tarhaan jonkinlainen kiipeilypölkky ja istumatasoja myös korkeammalle.

Teksti ja kuvat: Elina Koivisto

Artikkeli on alunperin julkaistu Somakiss ry:n jäsenlehdessä 02/2019

Kissa ei lähtökohtaisesti kuulu Suomen luontoon. Vapaana liikkuva kissa on vaaraksi muulle luonnolle, ja itselleen. Ulkoilmaa useimmat kissat kuitenkin haluavat haistella. Ulkoilua voi hyvin järjestää kissan kanssa valjaiden avulla, useimmat kissat tottuvat niihin hyvin eikä narun päässä kulkeva ihminen kahlitse kissan intoa tutkia ja haistella ympäristöään. Palvelija pääsee jonkin verran helpommalla, jos on mahdollista rakentaa kissalle ulkoilutarha tai verkottaa/lasittaa parveke ulkoilukäyttöön. Miten tarhan voi pihalleen toteuttaa? Seuraavassa Nina Sillanpään toteutukset.

Minulla oli alunperin kaksi kissaa, joille rakensin talon erkkerinurkkaan ensimmäisen tarha-alueen. Kissalauman kasvaessa tarhatilaa lisättiin. Tarhaan pääsee tuuletusikkunasta. Ulommaisen ikkunan vaihdoin plexiseen ikkunaan, mihin sai hyvin kiinnitettyä luukun kulkua varten. Sisimmäisellä ikkunalla tarhan saa kokonaan suljettua. Tarhan perusteita varten kaivoin osittain maan alle tiiliskivisokkelin, jonka päälle kasasin tontilta löytämääni rautatiekiskoissa käytettyä puuta. Siihen sopii hyvin myös n. 10x10 senttinen painekyllästetty puu. Kulmiin käytin kulmarautoja. Rakentamiseen hyödynsin talon rakentamisesta jäänyttä puuta, lisäksi ostin painekyllästettyä puuta lähelle maata tuleviin rakenteisiin, lähinnä peittämään ja varmistamaan verkon alaosan kiinnitystä. Puuosat maalasin talomaalilla. Painekyllästetyllä puulla voi hyvin tehdä koko tarhankin, säästyy maalaushommilta.

Rakennuslautojen koko paljolti riippuu siitä miten korkea tarhasta tulee, kuinka tukeva sen pitää olla. Minulla on tarhan uusi osa koko talon korkuinen, sitä kautta pääsee sitten vielä verkotetulle parvekkeelle. Korkeus tuntui aika huimalta, tein tarhaan parvekkeen tasolle välikaton/lautalattian, johon jätin aukon kulkua varten. Tarhan kiinnityksiin olen käyttänyt terassiruuveja ja se on myös kiinnitetty ulkoseiniin ruuveilla, joten sen poispurkaminenkin on suht helppoa. Tarhassa on maapohja, josta osa sokkelin vieressä olevaa murskakiveä, osa nurmikkoa. Murskakiven päälle voi laittaa esim myynnissä olevaa ns ruohomattoa, se tuntuu tassun alla kivammalta. Tarhoja yhdistää matalampi “juoksuputki”, kumpaakin tarhaosaan pääsee myös ulkokautta ja ovissa on munalukot. Tarhassaolo on välillä, varsinkin kesäöisin, niin mukavaa, että muutaman kerran on kissa pitänyt hakea sisään ulkokautta.

Verkkona olen käyttänyt jyrsijäverkkoa, silmäkoko 1,5x1,5 senttiä. Halusin pienisilmäistä verkkoa, jotta ei tarhaan tulisi esim lintuja tai isompia perhosia yms. Ampiaiset valitettavasti joskus tulevat tarhan puolelle, yleensä ei ihan suoraan sisään lentämällä, mutta jos istahtavat siihen verkolle niin saattavat tulla sisäpuolellekin. Sekös kyllä kissoja viihdyttää, mutta ei minua! Muutama tassu on turvonnut näistä käynneistä. Matoja, sisiliskon ja sammakon poikasia ja joitakin yöperhosia sieltä on kannettu sisään suureena saaliina. Tarhaan tulee myös sen verran viistosadetta, että ruoho kasvaa. Verkkoa myydään metrin levyisenä ja ainakin 10 ja 20 metrin rullassa. Pystypuut on hyvä sijoittaa tähän verkon leveyteen sopivaksi kiinnityksen kannalta. Verkon kiinnitin puuhun nitojalla ja siihen päälle ruuveilla kiinnitettävä pystyripa. 

Kattona on valokate. Pystypuiden väliin olen sijoitellut vähän leveämpiä lautoja kulkua ja lepäilyä varten. Muuten tarhaa voi sitten sisustaa oman mielen mukaan. Kesäaikaan kissat nukkuvat mielellään ulkona auringonpaisteessa tai kesäkuumalla varjossa; pesiä, koreja ja riippukeinuja voi sijoitella eri paikkoihin. Minulla on tarhassa kiipeilyä varten tontilta kaadetun omenapuun runkoa ja oksia. Omenapuu on mukavan käppyräinen siihen tarkoitukseen.

Tarha on ahkerassa käytössä alkukeväästä myöhäissyksyyn. Varsinkin lämpimät kesäyöt viehättävät kovasti, vaikka en kissojen siellä yöllä nukkuessani anna ollakaan. Enkä myös silloin kun en itse ole kotona. Pihassa saattaa valitettavasti liikkua vapaana olevia kissoja tai muita eläimiä, jotka sitten aiheuttavat hämminkiä ja riitaa oman porukan kesken. Pakkasellakin käväistään pikaisesti lunta ihmettelemässä. Tarha yksinään ei aina riitä, meillä Kalevi ja Siiri haluavat ehdottomasti päivittäiset valjastelut myös.

Kissoille on pystytetty tarha myös mummolassa oleskelua varten. Tarha on tehty talon päätyseinälle, kulku olohuoneen tuuletusikkunasta. Siinä ulommainen ikkuna on vaihdettu metalliseen hyttysverkkoon ja kissanluukkuun. Tähänkin tarhaan saatiin komeat omenapuun rungot kiipeilyä varten. Linnunruokintapiste on sopivasti viereisessä kasvavan männyn oksilla, pääsee ihan lähituntumaan vaanimaan saalista. Kesäksi pitää vielä verkottaa terassi, helpottaa omaakin terassilla oleskelua. 

Teksti ja kuvat: Nina Sillanpää

Artikkeli on alunperin julkaistu Somakiss ry:n jäsenlehdessä 02/2019