Ennen kuin itse ensimmäistä kertaa matkustin kissan kanssa julkisilla kulkuneuvoilla, ajattelin, että se on vain hankalaa ja eihän se voi onnistua. Onhan se sitäkin välillä, hankalaa. Paljon voi kuitenkin tehdä etukäteen, jotta matka olisi mukava niin kissalle, palvelijalle, kuin kanssamatkustajillekin.

Junassa

Ainakin Suomessa VR:n kyydissä kissan kanssa matkustaminen on melko yksinkertaista. Useimmilla junavuoroilla on lemmikkivaunu, jossa on vaunun toisessa päässä paikkoja lemmikin kanssa matkustaville. Yhden ihmisen mukana saa olla enintään kaksi lemmikkiä tai kuljetuslaatikkoa. Yhdestä lemmikistä tai kuljetuslaatikosta peritään 5 euron maksu / matka. Jos vaihtaa junaa kesken matkan, lemmikkimaksua ei siis peritä uudelleen. Lähijunissa lemmikit matkustavat maksutta.

Netistä kun ostaa VR-matkalipun, lemmikkimaksu on helppo lisätä mukaan ostoskoriin. Uusitussa mobiilisovelluksessa ei vielä viime vuoden lopulla ollut mahdollisuutta ostaa lemmikille lippua, joten lipuntarkastaja peri lemmikkimaksun vasta matkalla. Maksutapana junassa kävi vain kortti.

Lemmikkipaikkoja on rajattu määrä ja joskus voi matkalla olla montakin isoa koiraa, jotka saattavat kissoja pelottaa. Pelokkaan ja helposti stressaantuvan kissan kanssa matkustaminen millä tahansa on kuitenkin haastavaa. Junaan mennään aina kissan kanssa niin, että kissa on omassa kuljetuslaatikossa tai laukussa turvassa. Junan kyyti on yllensä tasaista, mikä helpottaa oloa ja junassa ehkä matkapahoinvoinnilta voi välttyä kokonaan.

Talviaikaan on hyvä varata jokin peitto laatikon ympärille, joskus junanvaihtoa voi joutua odottelemaan kauankin ulkona kylmässä.

Jos olen päässyt asemalle sen verran ajoissa, että junan lähtöön on melkein puoli tuntia aikaa ja juna on jo valmiina raiteella odottamassa lähtöä, olen mennyt omalle paikalle ja antanut kisun tulla ulos ja tutkia ja haistella valjaissa useimmiten tyhjää vaunua. Muutaman kerran kisu on jopa halunnut tutkia kanssamatkustajia, kun juna liikkuu. Tähän mennessä birma on ollut hyvin eksoottinen ja kaunis matkustaja, ja kukaan ei ole ainakaan suoraan sanonut mitään negatiivista.

Kuva: Malin Sarkala

Linja-autolla

Kaupungista toiseen kaukoliikenteessä liikennöivät bussit ottavat yleensä lemmikkejä kyytiin. Kaikille vuoroille lemmikit eivät ole tervetulleita, esimerkiksi OnniBus. OnniBus on kuitenkin alkanut liikennöidä viime vuonna myös OnniBus FLEX -vuoroja, joille otetaan isompia matkatavaroita ja myös lemmikkejä.

OnniBus FLEXillä olen muutaman kerran matkustanut väliä Ulvila-Helsinki ja hyvin on matkat sujuneet kissan kanssa. Ennen OnniBus FLEXiä, Jyväskylässä asuessani, ehdin matkustaa pariin kertaan Express-bussin kyydissä Helsinkiin, nekin matkat menivät hyvin.

Ainakin kaukoliikenteen busseissa suositellaan lemmikin kanssa matkustavia istumaan mahdollisimman taakse. Kun bussi on pysähtynyt pidemmäksi aikaa, olen päästänyt kisun ulos kuljetuslaatikosta, jos kisun on tehnyt mieli tulla ulos. Pitkä matka ei varmasti ole kissallekaan mukava, vaikka ainakin oma birmani lepäilee ja nukkuu suurimmaksi osaksi.

Busseissa ehkä huono puoli on se, että kuljettaja voi kieltäytyä ottamasta eläintä kyytiin, joko oman allergian tai jo kyytiin nousseen matkustajan allergian takia. Myöskään lemmikin matkalippua ei voi ostaa etukäteen, vaan lemmikkimaksu maksetaan kuljettajalle kyytiin noustessa. Tosin OnniBus FLEX -vuoroilla lemmikkimaksu sisältyy lipun hintaan, ja lemmikkiä ei tarvitse ilmoittaa omaa lippua ostaessa.

Paikallisbussissa

Lähiliikenteen busseissa mennään samoilla säännöillä kuin kaukoliikenteessä. Kissa kuljetuslaatikkoon ja mielellään taakse istumaan. Välillä (hyvin usein) bussi on kuitenkin niin täynnä, että on pakko istua sille paikalle, joka on vapaa. Tähän mennessä olen saanut vain positiivisia kommentteja laatikossa matkustavasta otuksesta. Vieressä istuvat ihmiset ovat ihastelleet sinisilmäistä seuralaistani ja halunneet tietää kissasta vaikka mitä.

Paikallisbusseissa ei tietääkseni missään kaupungissa peritä erikseen lemmikkimaksua, vaan lemmikki on tavallaan matkatavara. Kuljettaja voi silti estää lemmikkien kanssa matkustavaa nousemasta bussiin allergian takia tai jo kyydissä istuvan matkustajan pyynnöstä. Ehkä tämä koskee kuitenkin enemmän isoja koiria.

Paikallisliikenteessä voi lyhytkin matka kestää verrattain kauan. Ja vaihtoja voi joutua tekemään, koska eihän se bussi koskaan mene suoraan kotikadulta sinne eläinlääkäriin. Jo edesmennyt birmani hermostui autonkyydissä ja myös bussissa, varsinkin menomatkalla tuli äänekkäitä vastalauseita siitä, minne ollaan matkalla. Paikallisliikenne ei minun kokemukseni mukaan ole paras vaihtoehto, jos kissa on helposti stressaantuvaa sorttia, silloin on mielekkäämpää ottaa taksi, jos lompakko vaan antaa myöten.

Ennakointi ja stressin välttäminen

Kuinka paljon kissa stressaa matkaa, riippuu kokemukseni mukaan kissasta. Olen aina kaikkeni yrittänyt, että kissojeni matkat olisivat stressittömiä, mutta valitettavasti se ei aina onnistu. Stressiä voi helpottaa antamalla kissan tutustua kuljetuslaatikkoon leikin avulla tai kuljetuslaatikko voi olla myös mukava nukkumapaikka kotona. Mahdollisen matkapahoinvoinnin takia voi olla hyvä, ettei tarjoile suurta herkkuateriaa ennen matkaa vaan vain jotain pientä, ettei nälkäkiukku kuitenkaan yllätä. Herkut ja ruoka ovat matkan jälkeen hyvä palkinto siitä, että matka on ohi ja nyt voi ottaa rennosti. Toisaalta jos määränpää on kissalle ennestään tuntematon, ei perillä ruoka ehkä heti maistu perillä.

Jotkut kissat juttelevat osan matkasta tai koko matkan ajan. Juttelu voi olla merkki pahoinvoinnista, nälästä tai muusta epämukavuudesta. Oma kokemukseni on, että vastaaminen vain kiihdyttää kissan juttelua. Oma birmani jaksoi jutella ja marmattaa alkumatkasta ainakin 45 minuuttia ja loppumatkasta alkoi kyseleminen, että joko ollaan perillä. Kissa tuntui tietävän minuutilleen, kuinka kauan matka kestää.

Teksti: Julianna Hautoniemi

Artikkeli on alunperin julkaistu Pyhä Birman Kissa ry jäsenlehdessä 4/20020

Joko mennään? Kuva: Julianna Hautoniemi

Lähteet

https://www.vr.fi/palvelut-junassa/lemmikit

8.5.2019

Kirjoittaja ELL Mimma Aromaa

Toimin eläinlääkärinä Kaarinan Eläinlääkäriasema Oy:ssa. Erityisesti olen kiinnostunut kissojen ja koirien sisätaudeista eli toisin sanoen oksentelevat, ripuloivat, laihtuvat, vaisut ja väsyneet potilaat ovat minulle päivittäin pala kakkua tai pähkinä purtavaksi. Olen erikoistunut laajoihin vatsaontelon ultraäänitutkimuksiin. Kaksi burmakissaani toimivat päivittäin oppainani kissojen mielenkiintoisen sielunmaisemaan.

Yleistä

Oksentaminen on yksi yleisimmistä kissoilla esiintyvistä yleisoireista. Yleisoire tarkoittaa, että oksentaminen on koko elimistön oire ja taustalla voi siten olla useita eri aiheuttajia. Joskus omistajan voi olla vaikeaa erottaa yskiminen ja oksentaminen toisistaan. Hengitystiesairauteen viittaava yskiminen voidaankin tulkita virheellisesti esimerkiksi yritykseksi oksentaa tai karvojen kakisteluksi nielusta. Oksentamiseksi määritellään refleksisarja, jossa vatsalihasten ja pallean pumppaavalla liikkeellä aiheutetaan mahanlaukun sisällön tyhjeneminen paineella ulos. Yskän aikana puolestaan kissa usein venyttää kaulaa pitkäksi ja ”puskee” ilmaa tai limaa ulos hengitysteistä ilman vatsasta lähtevää pumppaavaa liikettä tai mahansisällön tyhjenemistä suuhun. Kissoille on myös normaalia tyhjentää vatsalaukkua oksentamalla sulamatonta materiaalia kuten saaliseläinten sulkia ja luita. Tällöin kissa voi edesauttaa oksennusrefleksiä syömällä esimerkiksi ruohoa. Mutta miten tietää milloin oksentaminen on huolestuttavaa?

Kissa huoltaa turkkiaan

Kaikille kissan omistajille on tuttua, että kissat huoltavat turkkiaan päivittäin nuolemalla ja nyppimällä. Tällöin karvaa päätyy normaalisti pieniä määriä myös vatsalaukkuun ja suolistoon.  Tasapainoisessa tilanteessa karva kulkeutuu ulosteen mukana ulos ja vain harvoin kissa joutuu oksentamalla tyhjentämään vatsalaukkua sinne muodostuneista karvapalloista tai kärsii karvan aiheuttamasta ummetuksesta. Tasapaino voi horjua, jos karvaa alkaa kulkeutumaan normaalia enemmän suolistoon tai ruuansulatuskanavan ongelman vuoksi karva ei kulkeudukaan normaalisti suoliston läpi.

Varsinkin pitkäkarvaisilla kissoilla karvanlähdön aikaan suolistoon kulkeutuvan karvan määrä voi lisääntyä merkittävästi tai karvanlaatu voi olla sen tyyppinen, että suolistoon päätyvän karvan määrä on jatkuvasti normaalia suurempi. Myös iho-ongelmat tai kissan lisääntynyt turkin hoitaminen kivun tai käytöshäiriön vuoksi voivat lisätä suolistoon kulkeutuvan karvan määrää. On siis tärkeää myös miettiä voiko karvan oksentamisen taustalla olla jokin altistava syy, mihin voitaisiin puuttua ja vaikuttaa eikä vain hoitaa karvapallojen oksentelua oireenmukaisesti.

Jos jatkuviin runsaasta karvasta johtuviin syömättömyysjaksoihin, oksenteluun tai ummetukseen ei kuitenkaan löydy tutkimuksissa selkeää altistavaa syytä tai syy ei ole korjattavissa, voidaan keskittyä estämään karvan kerääntyminen kissan vatsalaukkuun ja suolistoon oireenmukaisella hoidolla.

Juomisen lisääminen voi edesauttaa karvan normaalia kulkeutumista ruuansulatuskanvan läpi; kissalle voi laittaa esille esimerkiksi tonnikalalla tai hunajalla maustettua vettä tai vesikippojen määrää voi lisätä ripottelemalla niitä sinne tänne asuntoa, jos erikoisista paikoista juominen kiinnostaa kissaa.

Kuidun määrän lisäämistä ruokavaliossa suositellaan suoliston toiminnan parantamiseksi; voidaan suoraan valita kuitupitoisempi ruoka tai aloittaa kuitulisä. Kissanmallasta, parafiiniöljyä tai laktuloosia voidaan käyttää lyhytaikaisesti tai kuureina tarvittaessa; jatkuvasti käytettyinä ne voivat häiritä suoliston normaalia toimintaa ja ravinnon imeytymistä.

Turkin säännöllinen harjaus ja harjauksen viimeistely pyyhkimällä kostealla liinalla tai vastaavalla myös pienet irrallaan olevat karvat pois turkista on suositeltavaa, koska muuten ne päätyisivät kissan suuhun sen itse viimeistellessä harjausta.

Yleisimmät taustasyyt oireille

Pahoinvointi, syömättömyys ja oksentelu voivat johtua useista eri syistä, joihin karvapallot eivät liity välttämättä lainkaan. Ruoka-aineallergia, ruuan sopimattomuus tai jonkin pilaantuneen syöminen voi laukaista oireet. Myös monet lääkeaineet, sopimattomat kasvit tai muut suun kautta myrkylliseksi tai haitalliseksi tiedetyt aineet voivat aiheuttaa oireilua.

Ruuansulatuskanavassa voi olla myös sisäloistartunta, krooninen tulehdus, vierasesine tai kasvain. Vierasesineistä esimerkiksi muovipussin palaset tai lelusta irronneet pehmeät osat todennäköisesti aiheuttavat vain ohimenevää oksentelua, mutta narun syöminen tai klassisesti korvatulpan syöminen voi aiheuttaa suolitukoksen, jonka seuraukset voivat olla hyvinkin vakavat.

Myös monet sisäelinsairaudet kuten diabetes, kilpirauhasen liikatoiminta, ongelmat munuaisissa, maksassa, sappiteissä tai haimassa aiheuttavat yleisesti pahoinvointia, syömättömyyttä ja oksentelua.  Hampaiden sairaudet hyvin harvoin aiheuttavat oksentelua tai syömättömyyttä kissoilla, vaikka ruokaa tiputteleva, kuolaa mukeltava tai nappulat hylännyt ja pelkkään märkäruokaan siirtynyt kissa voi vaikuttaa ja näyttää siltä, että suussa olisi jokin kipu tai jotain ylimääräistä. On yleisempää, että näissä tapauksissa on ennemmin kyse pahoinvoinnista, etovasta olosta tai siitä, ettei märkäruuasta tule niin epämukavaa ja pahaa oloa kuin kuivamuonasta.

Kissan ikä, elintavat ja historia

Kissan ikä, elintavat ja historia auttavat arvioimaan, mitkä syyt voivat olla todennäköisempiä kuin toiset. Esimerkiksi nuorilla kissoilla sisäloistartunnat, ruuan sopimattomuus, vierasesineet ja sopimattomien asioiden maistelu ovat todennäköisiä syitä oireilulle.

Isosta kissalasta tullut nuori kissa voi oireilla sisäloistartunnan vuoksi tai voi kantaa oireettomana sisäloisista esimerkiksi giardiaa, joka aiheuttaakin oireet perheen vanhemmille kissoille. Ulkoileva kissa ja varsinkin saalistava kissa on myös alttiimpi sisäloisille tai myrkytyksille.

Sisäkissa, joka on elänyt pitkään yksin tai samassa laumassa ilman uusia tulokkaita on erittäin epätodennäköisesti saanut mistään sisäloistartuntaa. Vanhemmilla kissoilla sisäelinperäisten sairauksien ja kasvaimien aiheuttamat oireet ovat huomattavasti yleisempiä.

Oireiden kesto ja vakavuus

Oireilu voi olla akuuttia eli kestänyt alle viikon tai kroonista, jolloin oireilua on ollut viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia. Oireiden vakavuus voi myös vaihdella lievistä hyvinkin vakavaan yleistilan romahdukseen, missä kissa on syömätön, kuivunut, kivulias ja jopa kuumeinen.

Akuutit ja nopeasti ohimenevät oksenteluoireet pirteällä ja kivuttomalla kissalla eivät vaadi välitöntä tutkimista tai hoitoa, mutta jos syöminen ei normalisoidu parissa päivässä, oksentaminen on hurjaa eikä mikään pysy sisällä, kissa vaikuttaa kivuliaalta tai hyvin voimattomalta on hyvä hakeutua heti eläinlääkäriin.

Yleisimmin kroonisia aaltoilevia oireita kuten pikkuhiljaa hiipivää oksentelua, on/off-ruokahaluttomuutta ja laihtumista ilmenee kroonisissa sisäelinsairauksissa, jolloin tutkimuksilla ja hoidoilla ei ole hengen hätää. Kuitenkin näissäkin tapauksissa eläinlääkäriin kannattaa hakeutua ajoissa, jolloin taustasyyn hoitaminen tai kontrolliin saaminen on usein huomattavasti helpompaa. Akuutteja oireita aiheuttavat sisäelinsairaudet puolestaan ovat usein myös vakavaoireisia ja vaativat välittömästi tutkimuksia ja hoitoa.

Tutkimukset ja hoito

Omistajan kanssa kissan historian läpikäyminen, oireiden vakavuuden ja keston kertaaminen sekä eläinlääkärin tekemä huolellinen yleistutkimus ovat tärkeimmät toimenpiteet oikeiden jatkotutkimusten valitsemiseksi. Näin vältytään myös turhilta tutkimuksilta.

Akuuteissa lieväoireisissa tilanteissa voidaankin ilman tutkimuksia päätyä ruokavaliomuutoksiin tai oireenmukaiseen hoitoon, jos oireiden taustalla oleva syy on todennäköisesti itsestään korjautuva. Akuuteissa vakavissa ja kroonisissa oireenkuvissa veriarvojen tarkastaminen on usein tarpeellista.

Joskus päädytään myös virtsa- ja/tai ulostenäytteiden tarkastamiseen. Röntgenkuvauksilla voidaan esimerkiksi arvioida elinten kokoa ja muotoa sekä vierasesineen mahdollisuutta. Usein hyvin suoritettu ultraäänitutkimus on informatiivisempi oksentelevalla kissalla kuin röntgenkuvaus. Silloin voidaan tarkastaa sisäelinten rakenne ja muoto eli onko esimerkiksi kudoksissa kasvaimeen tai rappeumaan viittaavaa, vatsalaukun ja suoliston limakalvon paksuus, rakenne sekä sisältö, haima- ja sappiteiden alueet tukosten ja tulehdusten varalta, virtsarakon sisältö ja onko vatsaontelossa kenties vapaata nestettä tai reagoineita imusolmukkeita.

Tavoitteena on eri tutkimuksia yhdistelemällä löytää oireiden syy, minkä jälkeen pystytään keskustelemaan omistajan kanssa hoito- ja toimenpidevaihtoehdoista sekä ennusteesta.

 

Artikkeli on alun perin julkaistu Suomen Siperiankissat ry:n jäsenlehdessä, numerossa 1/2019.

Lähteet:

Andrea Harvey & Séverine Tasker. BSAVA Manual of Feline Practice A Foundation Manual. BSAVA 2014.

Jacquie Rand. Problem-based Feline Medicine. 1.p. Saunders, Toronto 2006.

Susan E. Little. August’s Consultations in Feline Internal Medicine vol 7. Elsevier 2016.

Etienne Côté. Clinical Veterinary Advisor Dogs and Cats. 3 ed. Elsevier, Missouri 2015