Tulosta

Kissapuu blogi


 

 

kissapuu_blogi_vieras kyna

 

 

KISSAPUUN BLOGISSA VIERAILEVAT KIRJOITTAJAT KIRJOITTAVAT KISSAN ELÄMÄÄN JA HYVINVOINTIIN LIITTYVISTÄ ASIOISTA.

 

Julkaistu , julkaisija

KISSAN DIABETES MELLITUS ELI SOKERITAUTI

cat_diabetes_kissan_sokeritauti_kissapuu

Kirjoittaja ELL Iida Niinikoski

Toimin eläinlääkärinä Kaarinan Eläinlääkäriasema Oy:ssä. Sisätautipotilaat, erityisesti kissat, ovat lähellä sydäntä. Kotona vilistää aktiivinen somalikissa Raili, joka opettelee seuraavaa temppunaan ukulelen soittamista.

Kaarinan_ela

Sokeritauti eli diabetes mellitus on suhteellisen yleinen sairaus kissoilla. On arvioitu, että 200 kissasta 1-2 yksilöä sairastuu diabetekseen. Diabeteksessa veren sokeripitoisuus on jatkuvasti liian korkea, mikä johtaa monenlaisiin ongelmiin. Kissan diabetes muistuttaa ihmisten tyypin 2 diabetesta ja sen hoidon kulmakiviä ovat tehokas insuliinihoito aikaisessa vaiheessa sairautta, ruokavalio ja ylipainon välttäminen. Osa kissoista pääsee aggressiivisen alkuhoidon ja tehokkaan seurannan jälkeen kokonaan eroon insuliinilääkityksestä.

Mistä diabetes mellitus johtuu?

Insuliini on haiman beetasolujen tuottama hormoni, joka lisää esimerkiksi ruokailun jälkeen sokerin siirtymistä verestä kudoksiin ja soluihin. Insuliinin vaikutuksen johdosta veren sokeripitoisuus laskee. Diabeteksen alkuvaiheessa esiintyy usein insuliiniresistenssiä, jolloin haima kyllä erittää insuliinia, mutta sen toiminta kehossa on heikentynyt eikä veren sokeripitoisuus seurauksena laske normaalisti. Insuliiniresistenssiä aiheuttavat esimerkiksi ylipaino, tietyt sairaudet (mm. kasvuhormonin liikaeritys, lisämunuaisen kuorikerroksen liikatoiminta ja erilaiset tulehdustilat) ja osa lääkityksistä (mm. kortisoni).

Insuliiniresistenssin myötä veren sokeripitoisuus on korkea, mihin haiman beetasolut reagoivat erittämällä lisää insuliinia. Insuliiniresistenssin jatkuessa haiman beetasolut lopulta väsyvät ja insuliinituotanto vähenee tai loppuu täysin. Sairauden alkuvaiheessa haiman insuliinituotanto voi vielä normalisoitua, mikäli insuliiniresistenssiä aiheuttavat taustatekijät saadaan ajoissa hallintaan. Jos haiman beetasolut tuhoutuvat täysin, tarvitsee kissa elinikäisen insuliinilääkityksen. Ylipainon välttäminen on usein avainasemassa taudin kehittymisen ja ehkäisemisen kannalta. Oikealla ruokavaliolla voidaan myös parantaa elimistön herkkyyttä insuliinille. On todettu, että kissoilla runsaasti proteiinia ja vain vähän hiilihydraattia sisältävä ruokavalio parantaa sokeritasapainoa.

Diabeteksen puhkeamiselle on useita altistavia tekijöitä. Ylipainon lisäksi riskitekijöiksi on tutkimuksissa todettu mm. kissan ikääntyminen, vähäinen liikunta, sukupuoli (uros) ja kastraatio/sterilisaatio. Tietyt rodut (mm. burmankissat) ovat alttiimpia diabetekselle. Tyypillinen diabeetikkokissa on ylipainoinen, 11-13-vuotias kastroitu uroskissa, joka elää sisäkissana.

Diabeteksen oireet ja taudin toteaminen

Tyypillisiä diabeteksen oireita ovat runsas juominen ja virtsaaminen sekä laihtuminen hyvästä ruokahalusta huolimatta. Oireet kehittyvät usein pikkuhiljaa, mikä tekee niiden havaitsemisesta haastavaa. Hoitamattomana sairaus johtaa diabeettiseen ketoasidoosiin (”happomyrkytys”), jossa havaitaan mm. oksentelua ja voimakasta väsymystä. Diabeettinen ketoasidoosi voi olla henkeä uhkaava tila.

Diabetesepäilyn yhteydessä kissasta otetaan eläinlääkärissä yleensä verinäyte ja virtsanäyte. Diagnoosi tehdään oireiden ja laboratoriolöydösten perusteella. Näytteistä voidaan tutkia sokeripitoisuuden ja pitkäaikaista sokeritasapainoa kuvaavan fruktosamiinin lisäksi myös muita arvoja. On huomioitava, että kissalla esiintyy myös stressistä johtuvaa lyhytaikaista veren sokeripitoisuuden nousua, minkä vuoksi lievästi koholla oleva sokeripitoisuus klinikalla otetussa verinäytteessä ei ainoana löydöksenä välttämättä tarkoita diabetesta.

Diabeteksen hoito ja seuranta

Hoidon tavoite on pitää veren sokeripitoisuus tasolla, jolla kissa ei oireile ja jolla se voi elää normaalia ja hyvälaatuista elämää: tällöin kissa on yleisvoinniltaan virkeä eikä sen juominen tai virtsaaminen ole lisääntynyt. Liian korkeaa ja liian matalaa veren sokeripitoisuutta vältetään. Ensisijainen tavoite vastikään diagnosoiduilla diabeetikkokissoilla on haiman beetasolujen elpyminen tehokkaan insuliinilääkityksen ja tarkan sokeritasapainon seuraamisen avulla. Jos diabetes saadaan nopeasti kontrolliin, insuliinilääkitystä ei parhaassa tapauksessa enää akuuttivaiheen jälkeen tarvita.

Diabeteksen hoitoon tulee sitoutua, sillä se vaatii paljon sekä hoitajalta että hoidettavalta. Diabetesta hoidetaan lääkkeellisesti nahan alle annettavin insuliinipistoksin. Suurin osa kissoista ei reagoi itse pistämiseen lainkaan, mutta toistuvat lääkityskerrat ja taudin seuranta vaativat kissalta hoitomyönteisyyttä ja hoitajalta paneutumista. Insuliinivalmiste ja -annos ovat yksilökohtaisia ja niitä saatetaan joutua muuttamaan hoitovasteen perusteella. Suun kautta annettavien lääkitysten teho on huono, eikä niiden ensisijaista käyttöä suositella.

Kissan verensokeria seurataan kotiolosuhteissa verensokerimittarilla omistajan toimesta. Säännöllinen verensokerin mittaus on tärkeää etenkin taudin toteamisen alkuvaiheessa, jotta haiman beetasolujen elpymiselle olisi mahdollisimman hyvät edellytykset. Jos kissan toipuminen lähtee hyvin käyntiin, voidaan jatkossa mahdollisesti päästä insuliinilääkityksestä kokonaan eroon. Kotona veren sokeripitoisuuden seuraaminen taskukokoisella sokerimittarilla helpottaa hoidon seurantaa. Verensokerin muutosta ajan kuluessa kuvaavalla sokerikäyrällä voidaan arvioida pistoksen vaikutusta ja kestoa ja nähdään, miten matalalle veren sokeripitoisuus laskee pistoksen myötä.  Virtsasta voidaan myös joissain tapauksissa mitata kotona pikaliuskoilla sokeripitoisuutta, mutta tämä ei ainoana seurantamenetelmänä ole riittävä sokeritasapainon mittari.

Runsaasti proteiinia ja vähän hiilihydraattia sisältävä ruokavalio parantaa kissan sokeritasapainoa. Diabeetikkokissoille sopivia kaupallisia erityisruokavalioita on markkinoilla. Nyrkkisääntönä märkäruoan syöttäminen on usein järkevää, sillä märkäruoassa on painoa kohti vähemmän hiilihydraatteja ja energiaa kuin kuivaruoassa, ja myös annoskokojen noudattaminen on usein helpompaa.

Kotona tulee seurata kissan mahdollista painonmuutosta: ylipainoa vältetään, mutta liiallinen laihtuminen voi toisaalta liittyä huonoon sokeritasapainoon. Jos kissalla on ylipainoa sairauden toteamisvaiheessa, tulee laihduttamisen olla hidasta ja hallittua. Liikunnasta on hyötyä painonhallinnassa - leikkimiseen ja kiipeilyyn kannattaa panostaa toki myös kissan virikkeellistämisen ja mielenterveyden kannalta. Painon lisäksi kotona seurataan kissan yleisvointia, ruokahalua, juomista ja virtsaamista. Liian korkea verensokeri johtaa sokerin erittymiseen virtsaan ja sitä kautta lisääntyneeseen virtsan erittymiseen ja lisääntyneeseen juomiseen.

Eläinlääkärikäynneillä seurataan alkuvaiheessa tiuhaan ennen kaikkea veren sokeripitoisuutta ja fruktosamiini-arvoa, joka kertoo veren sokeripitoisuudesta edeltävän 2-3 viikon ajalta. Virtsanäytteitä kontrolloidaan myös, koska diabetes altistaa virtsatietulehduksille. Koska erilaiset tulehdustilat ja muut sairaudet vaikuttavat suuresti sokeritasapainoon ja diabeteksen hoitoon, verinäytteistä kontrolloidaan tarvittaessa myös tulehdusarvoja ja elinarvoja mahdollisten muiden samanaikaisten sairaustilojen toteamiseksi. Tämän vuoksi myös hammasterveydestä tulee pitää hyvää huolta. Sairauden alkuvaiheessa eläinlääkärikäyntejä on tiheämmin, mutta voinnin normalisoituessa voidaan käyntiväliä usein pidentää.

Mahdolliset diabeteksen aiheuttamat ongelmat

Hypoglykemia eli liian matala veren sokeripitoisuus voi kehittyä nopeasti ja olla hengenvaarallinen tila. Hypoglykemia voi johtua liian suuresta insuliiniannoksesta (joko pistoksena annettuna tai kissan oman insuliinituotannon elpymisen myötä) tai liian vähäisestä energiansaannista, esimerkiksi syömättömyyden tai oksentelun myötä. Krooninen hypoglykemia syntyy, kun haima elpyy ja rupeaa tuottamaan jälleen insuliinia, minkä päälle kissalle annetaan edelleen insuliinia nahan alle. Kissalle ei tule nälkä hypoglykemian myötä, joten se ei korjaa itse tilannetta syömällä. Veren sokeripitoisuuden seuraaminen on hyvin tärkeää kroonisen hypoglykemian ehkäisemiseksi.

Hypoglykemian oireet voivat kissalla olla hyvin epämääräisiä. Lievissä tapauksissa kissa voi olla vain vaisu ja vetäytyväinen. Vakava hypoglykemia aiheuttaa mm. etenevää heikkoutta, kouristuksia ja tajuttomuutta. Ensiapuna hypoglykeemiselle kissalle annetaan ruokaa tai hunajaa/sokerivettä. Tajutonta kissaa ei saa syöttää tai juottaa, mutta sen ikeniin voi hieroa hieman hunajaa. Voimakas hypoglykemia vaatii kuitenkin aina suonensisäistä glukoosihoitoa eläinlääkärissä.

Hyperglykemiaan eli liian korkeaan veren sokeripitoisuuteen liittyvät ongelmat kehittyvät hitaammin kuin hypoglykemiaan liittyvät ongelmat. Sen taustalla on yleensä ongelma pistämistekniikassa, liian matala insuliiniannos tai esimerkiksi samanaikaisesta sairaudesta johtuva insuliinin heikko teho kudoksissa. Diabeettinen ketoasidoosi johtuu pitkään jatkuneesta hyperglykemiasta, jolloin elimistö rupeaa käyttämään rasvaa energianlähteenä ja kehoon kertyy ketoaineita. Vakavan diabeettisen ketoasidoosin oireita ovat mm. oksentelu, syömättömyys, runsas juominen ja virtsaaminen, väsyneisyys ja hengityksen makea haju. Tila vaatii aggressiivista sairaalahoitoa. Pitkään jatkunut hyperglykemia voi aiheuttaa myös neurologisia häiriöitä. Näistä tyypillisin on ns. plantigrade stance, jossa kissan kintereet osuvat jatkuvasti maahan. Takajalkojen lihaskunnon heikkeneminen ja vaikeudet mm. hyppäämisessä/kiipeilyssä voidaan havaita usein jo ennen tätä kintereiden tippumista.

Lopuksi

Diabeteksen ennustetta parantaa hoidon aloittaminen riittävän aikaisessa vaiheessa, joten seniorikissan rutiinitarkastukset ja verinäytteiden kontrolloinnit eläinlääkärillä tasaisin väliajoin ovat tärkeitä. Kissa on mestari peittämään oireensa, ja näin mahdollinen diabetes (ja monet muutkin sairaudet) havaitaan mahdollisimman ajoissa. Ylipainon välttäminen on olennaista diabeteksen lisäksi myös mm. tuki- ja liikuntaelinsairauksien ennaltaehkäisyssä ja tähän tulisi kiinnittää huomiota jo varhaisessa vaiheessa kissan elämää.

Diabetes on vakava sairaus, jonka onnistunut hoito vaatii omistajalta sitoutumista ja perehtymistä sairauden seurantaan ja mahdollisiin komplikaatioihin. Lääkityksen kanssa moni kissa elää hyvää ja täyttä kissanelämää.

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

KISSANI OKSENTAA - KARVAPALLOISTA MONIMUTKAISEMPIIN SYIHIN

Kissanuoleesyoedae_ruohoa

8.5.2019

Kirjoittaja ELL Mimma Aromaa

Toimin eläinlääkärinä Kaarinan Eläinlääkäriasema Oy:ssa. Erityisesti olen kiinnostunut kissojen ja koirien sisätaudeista eli toisin sanoen oksentelevat, ripuloivat, laihtuvat, vaisut ja väsyneet potilaat ovat minulle päivittäin pala kakkua tai pähkinä purtavaksi. Olen erikoistunut laajoihin vatsaontelon ultraäänitutkimuksiin. Kaksi burmakissaani toimivat päivittäin oppainani kissojen mielenkiintoisen sielunmaisemaan.

Kaarinan_ela

Yleistä

Oksentaminen on yksi yleisimmistä kissoilla esiintyvistä yleisoireista. Yleisoire tarkoittaa, että oksentaminen on koko elimistön oire ja taustalla voi siten olla useita eri aiheuttajia. Joskus omistajan voi olla vaikeaa erottaa yskiminen ja oksentaminen toisistaan. Hengitystiesairauteen viittaava yskiminen voidaankin tulkita virheellisesti esimerkiksi yritykseksi oksentaa tai karvojen kakisteluksi nielusta. Oksentamiseksi määritellään refleksisarja, jossa vatsalihasten ja pallean pumppaavalla liikkeellä aiheutetaan mahanlaukun sisällön tyhjeneminen paineella ulos. Yskän aikana puolestaan kissa usein venyttää kaulaa pitkäksi ja ”puskee” ilmaa tai limaa ulos hengitysteistä ilman vatsasta lähtevää pumppaavaa liikettä tai mahansisällön tyhjenemistä suuhun. Kissoille on myös normaalia tyhjentää vatsalaukkua oksentamalla sulamatonta materiaalia kuten saaliseläinten sulkia ja luita. Tällöin kissa voi edesauttaa oksennusrefleksiä syömällä esimerkiksi ruohoa. Mutta miten tietää milloin oksentaminen on huolestuttavaa?

Kissa huoltaa turkkiaan

Kaikille kissan omistajille on tuttua, että kissat huoltavat turkkiaan päivittäin nuolemalla ja nyppimällä. Tällöin karvaa päätyy normaalisti pieniä määriä myös vatsalaukkuun ja suolistoon.  Tasapainoisessa tilanteessa karva kulkeutuu ulosteen mukana ulos ja vain harvoin kissa joutuu oksentamalla tyhjentämään vatsalaukkua sinne muodostuneista karvapalloista tai kärsii karvan aiheuttamasta ummetuksesta. Tasapaino voi horjua, jos karvaa alkaa kulkeutumaan normaalia enemmän suolistoon tai ruuansulatuskanavan ongelman vuoksi karva ei kulkeudukaan normaalisti suoliston läpi.

Varsinkin pitkäkarvaisilla kissoilla karvanlähdön aikaan suolistoon kulkeutuvan karvan määrä voi lisääntyä merkittävästi tai karvanlaatu voi olla sen tyyppinen, että suolistoon päätyvän karvan määrä on jatkuvasti normaalia suurempi. Myös iho-ongelmat tai kissan lisääntynyt turkin hoitaminen kivun tai käytöshäiriön vuoksi voivat lisätä suolistoon kulkeutuvan karvan määrää. On siis tärkeää myös miettiä voiko karvan oksentamisen taustalla olla jokin altistava syy, mihin voitaisiin puuttua ja vaikuttaa eikä vain hoitaa karvapallojen oksentelua oireenmukaisesti.

Jos jatkuviin runsaasta karvasta johtuviin syömättömyysjaksoihin, oksenteluun tai ummetukseen ei kuitenkaan löydy tutkimuksissa selkeää altistavaa syytä tai syy ei ole korjattavissa, voidaan keskittyä estämään karvan kerääntyminen kissan vatsalaukkuun ja suolistoon oireenmukaisella hoidolla.

Juomisen lisääminen voi edesauttaa karvan normaalia kulkeutumista ruuansulatuskanvan läpi; kissalle voi laittaa esille esimerkiksi tonnikalalla tai hunajalla maustettua vettä tai vesikippojen määrää voi lisätä ripottelemalla niitä sinne tänne asuntoa, jos erikoisista paikoista juominen kiinnostaa kissaa.

Kuidun määrän lisäämistä ruokavaliossa suositellaan suoliston toiminnan parantamiseksi; voidaan suoraan valita kuitupitoisempi ruoka tai aloittaa kuitulisä. Kissanmallasta, parafiiniöljyä tai laktuloosia voidaan käyttää lyhytaikaisesti tai kuureina tarvittaessa; jatkuvasti käytettyinä ne voivat häiritä suoliston normaalia toimintaa ja ravinnon imeytymistä.

Turkin säännöllinen harjaus ja harjauksen viimeistely pyyhkimällä kostealla liinalla tai vastaavalla myös pienet irrallaan olevat karvat pois turkista on suositeltavaa, koska muuten ne päätyisivät kissan suuhun sen itse viimeistellessä harjausta.

Yleisimmät taustasyyt oireille

Pahoinvointi, syömättömyys ja oksentelu voivat johtua useista eri syistä, joihin karvapallot eivät liity välttämättä lainkaan. Ruoka-aineallergia, ruuan sopimattomuus tai jonkin pilaantuneen syöminen voi laukaista oireet. Myös monet lääkeaineet, sopimattomat kasvit tai muut suun kautta myrkylliseksi tai haitalliseksi tiedetyt aineet voivat aiheuttaa oireilua.

Ruuansulatuskanavassa voi olla myös sisäloistartunta, krooninen tulehdus, vierasesine tai kasvain. Vierasesineistä esimerkiksi muovipussin palaset tai lelusta irronneet pehmeät osat todennäköisesti aiheuttavat vain ohimenevää oksentelua, mutta narun syöminen tai klassisesti korvatulpan syöminen voi aiheuttaa suolitukoksen, jonka seuraukset voivat olla hyvinkin vakavat.

Myös monet sisäelinsairaudet kuten diabetes, kilpirauhasen liikatoiminta, ongelmat munuaisissa, maksassa, sappiteissä tai haimassa aiheuttavat yleisesti pahoinvointia, syömättömyyttä ja oksentelua.  Hampaiden sairaudet hyvin harvoin aiheuttavat oksentelua tai syömättömyyttä kissoilla, vaikka ruokaa tiputteleva, kuolaa mukeltava tai nappulat hylännyt ja pelkkään märkäruokaan siirtynyt kissa voi vaikuttaa ja näyttää siltä, että suussa olisi jokin kipu tai jotain ylimääräistä. On yleisempää, että näissä tapauksissa on ennemmin kyse pahoinvoinnista, etovasta olosta tai siitä, ettei märkäruuasta tule niin epämukavaa ja pahaa oloa kuin kuivamuonasta.

Kissan ikä, elintavat ja historia

Kissan ikä, elintavat ja historia auttavat arvioimaan, mitkä syyt voivat olla todennäköisempiä kuin toiset. Esimerkiksi nuorilla kissoilla sisäloistartunnat, ruuan sopimattomuus, vierasesineet ja sopimattomien asioiden maistelu ovat todennäköisiä syitä oireilulle.

Isosta kissalasta tullut nuori kissa voi oireilla sisäloistartunnan vuoksi tai voi kantaa oireettomana sisäloisista esimerkiksi giardiaa, joka aiheuttaakin oireet perheen vanhemmille kissoille. Ulkoileva kissa ja varsinkin saalistava kissa on myös alttiimpi sisäloisille tai myrkytyksille.

Sisäkissa, joka on elänyt pitkään yksin tai samassa laumassa ilman uusia tulokkaita on erittäin epätodennäköisesti saanut mistään sisäloistartuntaa. Vanhemmilla kissoilla sisäelinperäisten sairauksien ja kasvaimien aiheuttamat oireet ovat huomattavasti yleisempiä.

Oireiden kesto ja vakavuus

Oireilu voi olla akuuttia eli kestänyt alle viikon tai kroonista, jolloin oireilua on ollut viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia. Oireiden vakavuus voi myös vaihdella lievistä hyvinkin vakavaan yleistilan romahdukseen, missä kissa on syömätön, kuivunut, kivulias ja jopa kuumeinen.

Akuutit ja nopeasti ohimenevät oksenteluoireet pirteällä ja kivuttomalla kissalla eivät vaadi välitöntä tutkimista tai hoitoa, mutta jos syöminen ei normalisoidu parissa päivässä, oksentaminen on hurjaa eikä mikään pysy sisällä, kissa vaikuttaa kivuliaalta tai hyvin voimattomalta on hyvä hakeutua heti eläinlääkäriin.

Yleisimmin kroonisia aaltoilevia oireita kuten pikkuhiljaa hiipivää oksentelua, on/off-ruokahaluttomuutta ja laihtumista ilmenee kroonisissa sisäelinsairauksissa, jolloin tutkimuksilla ja hoidoilla ei ole hengen hätää. Kuitenkin näissäkin tapauksissa eläinlääkäriin kannattaa hakeutua ajoissa, jolloin taustasyyn hoitaminen tai kontrolliin saaminen on usein huomattavasti helpompaa. Akuutteja oireita aiheuttavat sisäelinsairaudet puolestaan ovat usein myös vakavaoireisia ja vaativat välittömästi tutkimuksia ja hoitoa.

Tutkimukset ja hoito

Omistajan kanssa kissan historian läpikäyminen, oireiden vakavuuden ja keston kertaaminen sekä eläinlääkärin tekemä huolellinen yleistutkimus ovat tärkeimmät toimenpiteet oikeiden jatkotutkimusten valitsemiseksi. Näin vältytään myös turhilta tutkimuksilta.

Akuuteissa lieväoireisissa tilanteissa voidaankin ilman tutkimuksia päätyä ruokavaliomuutoksiin tai oireenmukaiseen hoitoon, jos oireiden taustalla oleva syy on todennäköisesti itsestään korjautuva. Akuuteissa vakavissa ja kroonisissa oireenkuvissa veriarvojen tarkastaminen on usein tarpeellista.

Joskus päädytään myös virtsa- ja/tai ulostenäytteiden tarkastamiseen. Röntgenkuvauksilla voidaan esimerkiksi arvioida elinten kokoa ja muotoa sekä vierasesineen mahdollisuutta. Usein hyvin suoritettu ultraäänitutkimus on informatiivisempi oksentelevalla kissalla kuin röntgenkuvaus. Silloin voidaan tarkastaa sisäelinten rakenne ja muoto eli onko esimerkiksi kudoksissa kasvaimeen tai rappeumaan viittaavaa, vatsalaukun ja suoliston limakalvon paksuus, rakenne sekä sisältö, haima- ja sappiteiden alueet tukosten ja tulehdusten varalta, virtsarakon sisältö ja onko vatsaontelossa kenties vapaata nestettä tai reagoineita imusolmukkeita.

Tavoitteena on eri tutkimuksia yhdistelemällä löytää oireiden syy, minkä jälkeen pystytään keskustelemaan omistajan kanssa hoito- ja toimenpidevaihtoehdoista sekä ennusteesta.

 

Artikkeli on alun perin julkaistu Suomen Siperiankissat ry:n jäsenlehdessä, numerossa 1/2019.

Lähteet:

Andrea Harvey & Séverine Tasker. BSAVA Manual of Feline Practice A Foundation Manual. BSAVA 2014.

Jacquie Rand. Problem-based Feline Medicine. 1.p. Saunders, Toronto 2006.

Susan E. Little. August’s Consultations in Feline Internal Medicine vol 7. Elsevier 2016.

Etienne Côté. Clinical Veterinary Advisor Dogs and Cats. 3 ed. Elsevier, Missouri 2015

Lue koko viesti