Vaikka yhä enenevissä määrin Suomessa on vastuullisia kissanomistajia, ei kissalla vieläkään ole samanlaista arvoa lemmikkinä kuin koiralla. Tämä johtuu siitä, että liian moneen ihmiseen on iskostunut ajatuksia siitä, että kissa kuuluisi luontoon. Liian moni näkee kissan ensisijaisesti hyötyeläimenä.

Kissapopulaatiosta puhutaan, kun leikkaamattomat kissat pääsevät lisääntymään hallitsemattomasti. Populaatiossa saattaa liikkua valvomatta ulkoilevia lemmikkikissoja, joten varsinaisia populaatiokissoja ovat ne kissat, joiden hoidosta ei huolehdita kuin maksimissaan ruokkimalla kissoja. Toisaalta kissapopulaatio voi elää esimerkiksi ihan kerrostaloasunnossakin.

Populaatiolla on käytännössä aina vähintään yksi ruokkija, minkä myötä kissat liikkuvat enimmäkseen tietyllä alueella tai tietyssä naapurustossa. Populaatio voi saada alkunsa esimerkiksi ruokkijan omista leikkaamattomista kissoista. Yksi klassinen tarina on emon ja tämän pentujen ilmestyminen pihapiiriin: kissoja ei loukuteta sisätiloihin, vaan ihminen ajattelee auttavansa kissoja ruokkimalla niitä. Kuitenkin kissanhoito vaatii paljon muutakin kuin ruokintaa.

Populaatiokissojen ruokkija katsotaan lain silmissä kissojen omistajaksi, joka olisi vastuussa kissojen hyvinvoinnista. Usein ruokkija ei kuitenkaan koe itseään omistajaksi, sillä hänellä ei välttämättä ole edes varmuutta siitä, montaako kissaa ruokkii. Toisinaan ihmiselle kissojen ruokinta on verrattavissa lintujen talviruokintaan tai ruokkija mieltää kissat jonkun naapurin tai koko naapuruston kissoiksi.

Tavoitteena ongelmakierteen katkaisu

Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry:lle tulevat kissat loukutetaan pääasiassa kissapopulaatioista, joko yhdistyksen omasta toimesta tai jonkun muun eläinsuojeluyhdistyksen toimesta. Dewi toimii täysin vapaaehtoisvoimin, ja toiminta on painottunut villiintyneisiin, ei-käsiteltäviin kissoihin. Dewi siis pyrkii tarjoamaan avun ensisijaisesti niille kissoille, joilla on riski jäädä ilman apua tai tulla lopetetuksi villiintyneisyyden takia.

Villiintymiselle ei ole tarkkaa määritelmää, mutta yleensä puhutaan villiintyneestä, kun kissa ei ole tottunut ihmiseen. Toiset kissat rentoutuvat kuukaudessa, toisilla kestää kauemmin. Tähän etenemiseen vaikuttaa kissan ikä, mahdolliset kivut ja aiemmat kokemukset ihmisestä. Useimmiten luottamus ihmiseen alkaa kasvaa, kun terveysongelmat on hoidettu.

Dewi pyrkii omissa loukutuksissaan aina siihen, että populaatiopaikan tyhjentäminen onnistuisi yhteistyössä ruokkijan kanssa ja paikalle jäisi vain leikkautettuja kissoja, jolloin kierre ei pääsisi enää jatkumaan. Eikä näin ollen siellä tarvitsisi olla vuoden tai parin päästä uudestaan loukuttamassa. Yleensä yhteistyöhön päästään jutustelun ja tutustumisen jälkeen.

Kissa on lemmikki, eikä luonnoneläin, joten se tarvitsee ihmiseltä hoitoa. Ilman minkäänlaista ihmisen apua kissan elinaikaodote Suomen luonnossa on noin pari vuotta – jos siis kissa ylipäänsä selviää pentuajasta. Tästä populaatiosta löytyi jopa kolme pentua, jotka olivat syntyneet arviolta loppusyksystä. Yleensä selviytymismahdollisuudet ovat suuremmat, kun pennut syntyvät kesän alussa.

Populaation juurisyyhyn ei päästy käsiksi

Keväällä loukutetussa populaatiossa yhteistyö ei ollut järin sujuvaa. Alueella useampi naapuri oli alkanut ruokkia kissoja ja vaikka lopulta kaikki naapurit suhtautuivat suopeasti loukuttamiseen, itse juurisyyhyn ei ollut pääsyä. Yhdellä naapureista oli leikkaamattomia kissoja, joiden jälkeläisistä oli kehkeytynyt kissaongelma asuinalueelle.

Juuri tämän takia Kissakriisi hallintaan -kansalaisaloite on eläinsuojelukentälle äärimmäisen tärkeää. Tällä hetkellä leikkaamattomat kissat saavat ulkoilla valvomatta, mikä puolestaan aiheuttaa sitä, että syntyy lemmikkien jälkeläisiä, joista kukaan ei ota vastuuta.

Kevään-populaation kissat olivat noin 1-5-vuotiaita. Ensioletuksena oli vain viiden kissan populaatio, mutta riistakameran turvin kissojen määrä tuplaantui: lopulta 9 kissaa loukutettiin. Kissoja oli ruokittu vallan kuivaruualla, mikä oli ainakin osasyynä sille, että kaikilla esiintyi jossain määrin ummetusta, ja jokaiselta kissalta löytyi vähintään tassuista paleltumajälkiä.

Kissojen hammasongelmat ovat erittäin yleisiä, ja tässä populaatiossa useammalta kissalta löytyi katkenneita kulmahampaita ja syöpyneitä hampaita. Yhdellä kollilla oli märkiviä tappelusta syntyneitä haavoja selässä, yksi naaras, Serenitá oli jossain kohtaa elämäänsä uponnut maaliin tai tärpättiin. Myöhemmin kävi ilmi, että Serenitá oli kaiken lisäksi tiineenä.

Tinchlikiltä, tuttujen kesken Tiniltä, löytyi hammasongelmien, sisäloisten ja aliravitsemuksen lisäksi irronnut kynsi ja varpaiden välistä mätivä haava. Tassua huuhdeltaessa betadine käytännössä valui tassun läpi. Ensihätään Tini sai antibioottikuurin ja kipulääkettä. Seuraavalla käynnillä tassu kuvattiin, ja kävi ilmi, että kynsi kasvoi nahan alle, koska kynsivalli oli mennyt kiinni. Varpaan kärki amputoitiin ja Tini sai toistamiseen antibiootti- ja kipulääkekuurit.

Kuluvan vuoden kipein kissa

Dewillä tulee vastaan jos jonkinlaisia eläinlääkärikäyntejä ja kissakohtaloita. Tähän mennessä vuotta suurin järkytys on ollut noin kolmevuotias naaras, Kevään Rahulikkus. Kissan turkki näytti olevan kauttaaltaan huopaantunut ja takussa, mutta eläinlääkärissä paljastui sen olevan kauttaaltaan likainen. Se herätti huolta, sillä yleensä kissa lakkaa esim. kivun takia pesemästä turkkiaan. Kun Rahulikkuksen suuhun katsottiin, löytyi välittömästi syy kivuille. Jonkin trauman takia kissan alaleuka oli murtunut, mennyt sijoiltaan ja luutunut vinoon. Tämän takia toiselta puolelta suuta hampaat olivat hajonneita, murtuneita ja kuoliossa. Eläinlääkäri nyppi hampaita pois ja Rahulille varattiin vielä erikseen hammaslääkäri.

Olimme uumoilleet, että Rahulikkusta on potkaissut ihminen tai hevonen tai että auto on töytäissyt sitä. Hammaslääkärissä kävi ilmi, että leukaan kohdistunut isku on ollut paljon voimakkaampi. Kissan ylä- ja alaleuassa on toisella puolella runsaasti röntgentiiviitä siruja ja kappaleita: Rahulia on ammuttu haulikolla. Todennäköisesti kissojen määrää on vuosien saatossa vähennetty ampumalla niitä - Rahulikkukselle osuma ei vain ole ollut kuollettava.

Syy, miksi Rahuli on selvinnyt hengissä tästä, on siinä, että ihmiset ovat ruokkineet sitä. Sen ei ole tarvinnut yrittää saalistaa hajonneella leuallaan.

Rahulikkus on nykypäivänä kivuton ja adoptoitu loppuelämän kotiin, vaikka sen alaleuka on lyhentynyt ja sen purenta on vinoutunut. Kymmenet sirpaleet leukaperissä ovat kuitenkin sellaiset, ettei niitä pystytä enää poistamaan ja joskus tulevaisuudessa ne saattavat aiheuttaa jotain ongelmia.

Kevään-populaation kuusi kissanpentua

Kissanpentuja syntyy eniten touko-kesäkuussa. Kevään-populaatiosta tulikin kaksi tiinettä: Serenitá ja Utulivu. Serenitá synnytti 12.5. kaksi kenties Dewin historian suurinta pentua. Vastasyntynyt pentu painaa yleensä 80-130g, ja Dewillä kissojen syntymäpainot ovat heikoista lähtökohdista useimmiten 70-110g luokkaa. Seren jälkeläiset painoivat jopa 140g!

Utulivu puolestaan ei näyttänyt lainkaan tajuavan olevansa tiineenä: se ei alkanut rakentaa pesää, mutta kävi tiuhaan vessassa ilman mitään tuotoksia. Kun supistukset olivat selkeästi nähtäviä, päätettiin 16.5. kissalle tehdä sektio. Utulivulle syntyi neljä hyvin erikokoista pentua: pienin oli vain 69 grammaa, suurin 126 grammaa. Koska sektio on suuri operaatio, Utulivun toipuminen taattiin sillä, että pennut siirrettiin Serenitán vastuulle. Pentueiden ikäero on vain neljä päivää, ja Serenitá otti onneksemme hienosti lisää pentuja hoidettavakseen. 

Valitettavasti alle kahden viikon jälkeen kaksi pienintä pentua, Artturi ja Taneli, menehtyivät kehityshäiriöiden takia. Utulivu puolestaan ei etsinyt pentujaan tai rakentanut pesää jälkikäteenkään, eli kissalle ei muodostunut myöhemminkään emonvaistoa. Kenties Utulivu luulee, että kyseessä oli koko ajan vain ummetus...

Kevään-populaatio loukutettiin maaliskuussa, ja heinäkuuhun mennessä yhdeksästä kissasta seitsemän oli adoptoitu. Utulivulla kesyyntyminen on ollut hidasta, ja nyt sen kanssa kokeillaan toista sijaiskotia ja erilaista kissakaveria. Serenitá puolestaan on kesyyntynyt niin, että on kenties jopa pentujaan ihmisrakkaampi. Pennut, Ensio, Lennart, Lempi ja Unto, muuttavat loppuelämänkoteihin syyskuussa 16-viikkoisina.

 

Teksti & kuvat: Linda Elmroos
Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry:n aktiivi
 

     

Huolimatta siitä, että kissat ovat lihansyöjiä, saattavat ne silti popsia suihinsa myös huonekasveja. Itselläni on kuuden kissan lisäksi melkoinen huonekasvikokoelma, joiden suurin uhka on kissojen kitaan päätymisen sijaan lähinnä emännän liian laiska (tai joskus myös liian innokas) kastelu.

Kissani eivät osoita kasveja kohtaan oikeastaan minkäänlaista kiinnostusta. Osin tämä johtunee niiden omista luonteenpiirteistä, osin olosuhteista (kissoilla on esimerkiksi pääsy kissatarhaan syömään ruohoa) ja osin tietyistä toimintatavoista, joihin olen vuosien varrella päätynyt. Esimerkiksi rönsyliljani asuvat poikkeuksetta amppelissa. Jos nostaisin rönsyliljaruukun kissojen ulottuville, se olisi taatusti täynnä hampaanjälkiä nopeammin kuin ehtisin kissaa sanoa.

Kissojen ja kasvien yhteistaloudessa voi joutua tekemään kaikenlaisia kompromisseja. Parhaalla ikkunalaudallani, eli sillä, johon paistaa aurinko suurimman osan päivää, ei ole kasvin kasvia, koska se on kissojen suosikkipaikka. Se olisi myös ihanteellinen paikka kevään taimikasvatuksiin, mutta en ole edes kokeillut taimipurkkien pitämistä siinä, koska arvaan hyvin, miten siinä kävisi: kissat vähintäänkin kävelisivät taimien yli, todennäköisesti myös tiputtelisivat purkkeja. Taimeni kasvavatkin lisävalon turvin keittiössä katosta riippuvassa hyllykössä.

Listasin alle muutamia itse hyväksi havaitsemaniani vinkkejä kissojen ja huonekasvien yhteiselon helpottamiseksi. Kaikki eivät varmastikaan toimi kaikille ja joillekin ei toimi mikään, mutta kannattaa kokeilla itselleen ja tilanteeseensa sopivia konsteja.

1. Kasvien valinta

Heinämäisten, pehmeälehtisten kasvien, kuten rönsyliljan, jättäminen kissojen ulottuville tietää melko varmasti huonoa kasville. Paksu- ja nahkealehtisten kasvien, kuten vaikka palmuvehkan, lehdet sen sijaan houkuttelevat huomattavasti vähemmän nakertelemaan.

Siltä varalta, että kissa kuitenkin maistelee kasveja kaikista varokeinoista huolimatta, kannattaa valita mahdollisuuksien mukaan varmuudella kissoille vaarattomiksi todettuja lajeja. Ihmiselle myrkyllinen/vaaraton ei välttämättä ole sama kissalle. Huonekasvien myrkyllisyydestä kissoille on saatavilla aika ristiriitaista tietoa, esimerkiksi rönsylilja listataan joissain lähteissä myrkyttömäksi ja toisissa taas ei. Yksi lista: https://kissapoydalle.blogspot.com/2019/02/kissoille-myrkyttomat-kasvit.html

2. Sallittu syötävä

Oman sallitun syötävän, kuten vehnänoraan, pitäminen esillä kissaa varten ympäri vuoden saattaa hillitä huonekasvien syömisen halua. Kissalla on luontainen tarve syödä ruohoa tai muuta vihreää.

3. Kasvien sijoittelu

Amppelit, seinähyllyt, roikkuvat hyllyt, kaapinpäälliset ja muut vastaavat paikat, joihin kissa ei joko pääse tai ei ainakaan ole niin kiinnostunut menemään. Jos kyseisissä paikoissa ei ole kasveille riittävästi luonnonvaloa, pitää sinne virittää kasvivaloja.

4. Mekaaninen suojaus

Kasveja voi kasvattaa esimerkiksi isoissa pulloissa, maljakoissa, terraarioissa, kynttilälyhdyissä tai vaikkapa lintuhäkeissä. Luovat ratkaisut käyttöön! Jos ongelmana on kasvien syömisen sijaan/ohella mullan kaapiminen isoissa ruukuissa, multapinnan voi peittää vaikkapa koristekivillä tai simpukankuorilla.

5. Kissakarkotteet

Sitruunankuoret, valkosipuli, pippuri, kaupalliset kissakarkotteet… Kaikkea voi kokeilla. 

6. Kiinnostuksen suuntaaminen muualle

Kukkiin kiinnostusta osoittavan kissan huomion voi suunnata muualle tarjoamalla kissalle jotain vaihtoehtoista, sallittua tekemistä vaikkapa leikittämällä kissaa. Aina, kun kasvit jätetään rauhaan, kissaa kiitellään ja palkitaan esimerkiksi namilla.

Teksti & kuvat: Elina Koivisto

Artikkeli on alunperin julkaistu Somakiss ry:n jäsenlehdessä 03/2020

Aina säännöllisin väliajoin verhoomoon tulee asiakas, joka toivoo saavansa tuoliinsa kissan kestävän kankaan. Onpa minulla ollut pari kissaa suoranaisesti asiakkaanakin!

Tämä saattaa tulla kaikille yllätyksenä, mutta kissan kestävää kangasta ei ole. Ei vaan ole. On kuitenkin joitakin seikkoja jotka voidaan ottaa huomioon verhoiltaessa huonekalua kissalle (koska kaikkihan tietävät että joka ikinen tuoli on kissan oma, halusi omistaja tai ei).

Ensimmäisenä ottaisin huomioon sen, onko kangas tiiviskudoksinen vai ei. Sellaiset löyhäkudoksiset kankaat, joissa on pitemmät lankajuoksut oikein houkuttelevat kynsimään. Jos taas kangas on hyvin tiivis, ei siitä saa kynsillä niin mukavasti kiinni.

Toinen seikka mikä pitää muistaa on se, että kissoista lähtee karvoja. Meillä on asunut kaksi kissaa jo yli kymmenen vuotta, joten olisi voinut ajatella että tämäkin olisi tälle verhoilijalle jo ollut selvä juttu. Mutta kuinkas kävikään. Viime talvena verhoomon työssäoppija sai kunnian päällystää meidän oman K-tuolin uudestaan. Kangas oli tosi rakastettu ja huolella valittu, mutta kaksi kissaa ja kaksi pientä lasta olivat vuosien vieriessä tehneet tehtävänsä. Olin jo pidempään haaveillut eräästä huopamaisesta villakankaasta, väriä vaan en osannut päättää. Kahdesta vaihtoehdosta valitsin monen eri henkilön suosituksesta tumman liilan, tosi kauniin sävyn. Se on osoittautunut virheeksi! Koska se kissoistamme joka tuolissa nukkuu, on harmaa! Ja tuon kaltaiseen kankaaseen tarttuu joka ikinen pienikin karva. Pääasiassa en ole niin tarkka kissankarvojen suhteen, sillä ne pitää vaan hyväksyä. Jos on kissoja, on karvoja. Mutta välillä vähän kirpaisee, sillä toinen värivaihtoehto oli juuri ihanan kaunis rauhallinen harmaa. Kannattaa siis miettiä kankaan materiaaleja ja pinnan struktuuria myös siltä kantilta kuinka hyvin ne nappaavat pölyn ja nuo kissankarvat. Muutenkin kyllä olisi hyvä säännöllisin väliajoin imuroida huonekalut tekstiilisuulakkeella.

Kolmas neuvoni ei varsinaisesti liity kankaan valintaan, mutta se on mielestäni ehkä tärkein. Nimittäin tuolien sijoittelu. Aika monen kissan tunteneena voin sanoa, että olohuoneessa, tai jossain muussa keskeisessä paikassa olevat tuolit ovat eniten vaarassa joutua kynsityiksi. Niihin kalusteisiin kannattaa siis oikeasti miettiä kangasvalintaakin ehkä hiukan tarkempaa.

Tietysti kannattaa pitää huoli myös siitä, että kissoilla on riittävästi muita paikkoja minkä päälle voi kiipeillä ja mihin voi teroittaa kynsiään. Se jopa saattaa toimia! Kaikkien näiden vinkkien (tiivis kangas, sellainen johon ei helposti tartu/näy karvat) lisäksi voidaan vain ristiä kädet ja toivoa, että kissa ei juuri verhoillusta huonekalusta innostu.

PS. Olen siis todella kissaihminen, samat vinkit pätevät myös varmasti koiriin ihan yhtä lailla.

Verhoilija Alina Kurki valmistaa Kissapuun kankaiset ja vuohentaljaiset nukkuma-alustat sekä riippumatto- & pussukkatason kangasosat.

Artikkeli on julkaisu Alina Kurjen blogissa sekä Koira- & kissapostilehdessä 1/2020

http://www.verhoomoalinakurki.net/kissat-ja-verhoilukankaat/