Kissa-agility on koira-agilityn kissamainen versio, jossa kissa opetetaan ylittämään erilaisia esteitä ja niistä koostettuja esteratoja. Kissa-agility on oiva tapa tuoda sisältöä sisäkissan elämään, sillä se auttaa sekä tyydyttämään kissan liikunnan tarvetta että tarjoaa mahdollisuuden oivaltamisen ja uuden oppimisen tarjoamaan iloon ja yhteiseen mukavaan tekemiseen ihmisen kanssa.

Kissa-agility vaikuttaa kissan hyvinvointiin monella eri tavalla. Se tarjoaa sisäkissalle tärkeitä mahdollisuuksia liikuntaan, hyppimiseen ja loikkimiseen. Lisäksi lajiin liittyvä koulutusaspekti tarjoaa kissalle tärkeää ja mielekästä aivojumppaa. Kirsikkana kakun päällä kissa-agility tarjoaa myös mukavia kissan ja ihmisen välisiä yhteisiä hetkiä, joiden avulla ihminen voi oppia tuntemaan kissaansa ja sen yksilöllisiä ominaisuuksia entistä paremmin.Kissa-agilityyn soveltuu kissa, jolla ei ole liikkumista rajoittavia sairauksia. Kissan rodulla ei ole väliä, vaan kaikki kissat soveltuvat lähtökohtaisesti agilitykissoiksi. Esimerkiksi moninkertainen Vuoden agilitykissa-palkittu Miuku oli täysin sokea ja onnistui siitä huolimatta häikäisemään yleisön ja kanssakilpailijat nopeilla agilitysuorituksillaan. Monenlaiset kissat siis nauttivat agilitystä ja sen tuomista hyvinvointihyödyistä.

Kissa-agilityn aloittaminen ei vaadi suuria alkuinvestointeja

Kissa-agilityn aloittamiseen ei tarvita muuta kuin into, motivaatio ja ripaus mielikuvitusta. Kissa-agilityn harjoittelu ei lähtökohtaisesti vaadi paljon tilaa tai suurta määrää hienoja esteitä. Pelkistetyimmillään kissa-agility on sitä, että kissa opetetaan loikkimaan lattialla istuvan ihmisen jalkojen yli. Käsistään kätevä rakentaa agilityesteensä itse, mutta niitä on saatavilla myös valmisesteinä. Itse esteitä rakentaessa tulee varmistua siitä, että esteet ovat taatusti turvallisia sekä kissalle että ihmiselle.

Kissa-agilityssä toimitaan kissan ehdoilla

Kissa-agility perustuu siihen, että kissa opetetaan ylittämään erilaisia esteitä ja niistä koostettuja esteratoja. Kissan agilitykoulutus tapahtuu positiivisella vahvisteella, eli palkitsemalla kissa toivotusta käytöksestä. Rangaistukset tai pakottaminen eivät kuulu kissan koulutukseen, vaan ei-toivottu käyttäytyminen jätetään vain täysin huomiotta. Minkä tahansa kissan koulutuksen onnistumisen kannalta on ensisijaisen tärkeää selvittää, mikä on juuri omalle kissalle se kaikista ihanin palkkio, jonka vuoksi se heittäisi vaikka kuperkeikkaa. Palkkioita, kuten erilaisia ruokapalkkioita, rapsutusta ja leikkiä, ei voi laittaa mihinkään yleispätevään paremmuusjärjestykseen, sillä palkkiopreferenssit ovat todella yksilöllisiä ja riippuvat kissan omista mieltymyksistä. Omalle kissalle parhaan palkkion saakin selville vain kokeilemalla: jos kissasi poistuu niskojaan nakellen paikalta, ei palkkio todennäköisestikään ole sille tarpeeksi mielekäs.

Lisäksi aivan kuten missä tahansa kissan kouluttamisessa, myös kissa-agilityn koulutusvaiheessa on hyvä edetä pienin vauvanaskelin ja pitää vaatimustaso maltillisena. Näin pyritään varmistamaan kissan motivoituneisuus, eikä tulla tappaneeksi sen motivaatiota painostamalla sitä liian vaikeiden tehtävien äärellä. Kissan voi opettaa ylittämään esteitä esimerkiksi seuraamalla ohjaajan kättä tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi kosketuskeppiä. Myös lelulla tai makupalalla houkuttelu ovat sallittuja kissanohjaustapoja, joten on aivan ohjaajan ja kissan omista mieltymyksistä kiinni. millainen ohjaustapa toimii parhaiten.

 

Kissa-agility tarjoaa kissalle monipuolisia virikkeitä, kuten uuden oppimista sekä liikuntaa. Kuvassa maatiaiskissa Hiskin taidonnäyte

Ohjatut treenit sopivat kissakollekin

Koirien kanssa on ollut pitkään yleinen ja täysin normaali käytäntö käydä niiden kanssa säännöllisesti ohjatuissa treeneissä kodin ulkopuolella. Oman kokemukseni mukaan kissojen kohdalla eläintenkouluttajan puoleen käännytään useimmiten kuitenkin vasta silloin, kun kissan kanssa tulee ongelmia. Mikään ei kuitenkaan periaatteessa estä ohjattua harrastamista kissankaan kanssa, kunhan kissa totutetaan huolella matkustamiseen ja uusissa paikoissa liikkumiseen, jotteivät ne aiheuta kissalle ylimääräistä stressiä. Mikäli kissan kouluttamisesta herää kysymyksiä, kannattaa siis olla rohkeasti yhteydessä kissoihin erikoistuneeseen ammattieläintenkouluttajaan. Jos kodin ulkopuolelle matkustaminen tuntuu ylivoimaiselta, voi kouluttajalta tiedustella mahdollisuutta kotikäyntiin. Listan ammattitutkinnon suorittaneista ja palkitsemalla kouluttamiseen sitoutuneista eläintenkouluttajista löydät osoitteesta elaintenkouluttajat.com

Kissa-agility sopii tavoitteellisellekin harrastajalle

Sen lisäksi että kissa-agilityä voi treenata kotona, siinä voi myös kilpailla. SAGIK ry järjestää vuosittain muutamia virallisia kissa-agilitykilpailuja, yleensä Kissaliiton alaisten kissanäyttelyiden yhteydessä tai esimerkiksi eläinkauppojen tiloissa. SAGIK ry palkitsee vuosittain Vuoden agilitykissan edellisen vuoden kokonaiskilpailumenestyksen perusteella. Viralliset kissa-agilitykilpailut käydään turvallisuussyistä pitkällä pöydällä, johon esteet on sijoitettu peräkkäin. Liittymällä SAGIK ry:n jäseneksi, saat jäsenetuna virallisten agilityesteiden tarkat mitat, joiden avulla pystyt halutessasi rakentamaan itse virallisia agilityesteitä vastaavat esteet kotikäyttöön. Virallisten agilityesteiden harjoittelu kotona saattaa auttaa kilpailusuorituksessa, kun esteet ovat kissalle jo entuudestaan tuttuja. Tähtää kissansa kanssa sitten kilpailuihin tai ei, on kissa-agility mitä monipuolisin kissan ja ihmisen yhteinen harrastus.

 

Kissa-agilityn harrastaminen ei vaadi suuria investointeja. Minimalistisimmillaan kissa-agility voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että opettaa kissan hyppimään lattialla istuvan ihmisen jalkojen yli.

 

Teksti: Sari Toivola, Suomen Agility Kissat ry

Kuvat: Ari Kankainen

Kirjoittaja on SAGIK ry:n puheenjohtaja ja viestintävastaava sekä eläinten hyvinvointiaiheisiin erikoistunut Art Director ja viestinnän asiantuntija.

Artikkeli on alunperin julkaistu Siperialainen jäsenlehdessä 2/2020

Suomen Agility Kissat SAGIK ry www.agilitykissat.com

On perustettu vuonna 2001. Yhdistys tähtää kissan aseman parantamiseen ja ymmärryksen lisäämiseen sen tarpeista. Yhdistys jakaa tietoa kissan aktivoinnista ja aktivoinnin keinoista, järjestää virallisia agilitykilpailu ja viestii kissan aktivoinnista ja sen keinoista. Yhdistys järjestää verkkokursseja ja on Suomen Kissaliiton jäsenyhdistys.

 

 

 

Muutimme reilut pari vuotta sitten rivitalosta omakotitaloon. Rivitaloasunnossamme oli kissatarha valmiina sinne muuttaessamme, mikä olikin yksi suurista syistä siihen, miksi päädyimme juuri kyseiseen asuntoon. Taloa etsiessämme taas tärkeä kriteeri oli, että talossa pitää olla etuoven lisäksi toinen ovi, jonka yhteyteen saa rakennettua kissatarhan. Muutama ihan potentiaalinen talo putosi listalta sen takia, että niihin olisi ollut mahdotonta tai ainakin hyvin vaikea saada tehtyä tarha talon yhteyteen.

Kissatarhan ei tietenkään ole mikään pakko olla talossa fyysisesti kiinni, mutta jo olemassa olevien rakenteiden, kuten talon seinien, hyödyntäminen vähentää rakentamisen tarvetta ja kissojen kulkeminen tarhaan on helpompaa.

Oma tarhamme on rakennettu kellarikerroksesta tulevan sivuoven ympäristöön. Ovessa on kissanluukku, jonka kautta kissoilla on vapaa pääsy tarhaan. Suljen luukun yleensä yöksi ja silloin, kun emme ole kotona. Kesällä tosin annan kissojen olla joskus yli yönkin tarhassa. Tarhassa tuskin on muuten sen kummempia vaaranpaikkoja kuin sisätiloissakaan, mutta vapaana liikkuvat kissat saattavat joskus aiheuttaa harmia. Pihassa on liikkunut välillä myös kettu, jonka ilmestyessä pihaan kaikki kissat säntäävät vauhdilla sisälle.

Tarhan tukipuut ovat maalattua liimapuuta, 90 x 90 mm ja verkko pienisilmäistä ja tukevaa jyrsijäverkkoa, joka ainakin periaatteessa estää esimerkiksi lintujen tarhaan menemisen. Myös tarhan katto on verkkoa. Tarhan alueella on katolle menevät tikkaat, joita nuohooja tarvitsee katolle päästäkseen, joten katossa on tikkaiden kohdalla avattava luukku. Luukun reunoille jää pieni rako, josta joku utelias talitintti joskus löytää pääsyn tarhaan. Siitäpä vasta riemu repeää! Kaikki linnut on ainakin toistaiseksi saatu elävinä ulos, joskus tosin muutamaa pyrstöhöyhentä köyhempinä.

Verkkokatossa on puolensa ja puolensa. Osa tarhasta on maapohjaista, joten verkkokatto mahdollistaa sateen pääsemisen maa-alueelle, eikä sitä tarvitse kastella. Kissojen mielestä tarhaan ei varmaankaan tarvitsisi sataa ollenkaan, mutta ne eivät tiedä, että niiden himoitsema ruoho tarvitsee vettä kasvaakseen. Talvella katolta tarhan päälle putoava lumi saattaa joskus olla ongelmallista, mutta ainakin toistaiseksi pahemmilta vaurioilta on säästytty.

Tarhan toinen puoli oli jo valmiiksi terassia, joten se on jätetty sellaiseksi. Terassilla on kissoja varten tehty mökki, jonka päälle laitetaan kauniilla ilmalla pehmuste, sekä tuoli, jossa istuskelen itse silloin, kun se on vapaana. Usein siinä on tietenkin kissa.

Tarhassa on maapohjan puolella sisustuksena puupöllejä ja isoja omenapuun oksia. Koko tarhan kiertää ehkä noin metrin korkeudella oleva ”ikkunalauta”, jossa kissat voivat istuskella ja kiertää tarhaa muita ylempänä. Suunnitelmissa on tehdä tarhaan jonkinlainen kiipeilypölkky ja istumatasoja myös korkeammalle.

Teksti ja kuvat: Elina Koivisto

Artikkeli on alunperin julkaistu Somakiss ry:n jäsenlehdessä 02/2019

Kissa ei lähtökohtaisesti kuulu Suomen luontoon. Vapaana liikkuva kissa on vaaraksi muulle luonnolle, ja itselleen. Ulkoilmaa useimmat kissat kuitenkin haluavat haistella. Ulkoilua voi hyvin järjestää kissan kanssa valjaiden avulla, useimmat kissat tottuvat niihin hyvin eikä narun päässä kulkeva ihminen kahlitse kissan intoa tutkia ja haistella ympäristöään. Palvelija pääsee jonkin verran helpommalla, jos on mahdollista rakentaa kissalle ulkoilutarha tai verkottaa/lasittaa parveke ulkoilukäyttöön. Miten tarhan voi pihalleen toteuttaa? Seuraavassa Nina Sillanpään toteutukset.

Minulla oli alunperin kaksi kissaa, joille rakensin talon erkkerinurkkaan ensimmäisen tarha-alueen. Kissalauman kasvaessa tarhatilaa lisättiin. Tarhaan pääsee tuuletusikkunasta. Ulommaisen ikkunan vaihdoin plexiseen ikkunaan, mihin sai hyvin kiinnitettyä luukun kulkua varten. Sisimmäisellä ikkunalla tarhan saa kokonaan suljettua. Tarhan perusteita varten kaivoin osittain maan alle tiiliskivisokkelin, jonka päälle kasasin tontilta löytämääni rautatiekiskoissa käytettyä puuta. Siihen sopii hyvin myös n. 10x10 senttinen painekyllästetty puu. Kulmiin käytin kulmarautoja. Rakentamiseen hyödynsin talon rakentamisesta jäänyttä puuta, lisäksi ostin painekyllästettyä puuta lähelle maata tuleviin rakenteisiin, lähinnä peittämään ja varmistamaan verkon alaosan kiinnitystä. Puuosat maalasin talomaalilla. Painekyllästetyllä puulla voi hyvin tehdä koko tarhankin, säästyy maalaushommilta.

Rakennuslautojen koko paljolti riippuu siitä miten korkea tarhasta tulee, kuinka tukeva sen pitää olla. Minulla on tarhan uusi osa koko talon korkuinen, sitä kautta pääsee sitten vielä verkotetulle parvekkeelle. Korkeus tuntui aika huimalta, tein tarhaan parvekkeen tasolle välikaton/lautalattian, johon jätin aukon kulkua varten. Tarhan kiinnityksiin olen käyttänyt terassiruuveja ja se on myös kiinnitetty ulkoseiniin ruuveilla, joten sen poispurkaminenkin on suht helppoa. Tarhassa on maapohja, josta osa sokkelin vieressä olevaa murskakiveä, osa nurmikkoa. Murskakiven päälle voi laittaa esim myynnissä olevaa ns ruohomattoa, se tuntuu tassun alla kivammalta. Tarhoja yhdistää matalampi “juoksuputki”, kumpaakin tarhaosaan pääsee myös ulkokautta ja ovissa on munalukot. Tarhassaolo on välillä, varsinkin kesäöisin, niin mukavaa, että muutaman kerran on kissa pitänyt hakea sisään ulkokautta.

Verkkona olen käyttänyt jyrsijäverkkoa, silmäkoko 1,5x1,5 senttiä. Halusin pienisilmäistä verkkoa, jotta ei tarhaan tulisi esim lintuja tai isompia perhosia yms. Ampiaiset valitettavasti joskus tulevat tarhan puolelle, yleensä ei ihan suoraan sisään lentämällä, mutta jos istahtavat siihen verkolle niin saattavat tulla sisäpuolellekin. Sekös kyllä kissoja viihdyttää, mutta ei minua! Muutama tassu on turvonnut näistä käynneistä. Matoja, sisiliskon ja sammakon poikasia ja joitakin yöperhosia sieltä on kannettu sisään suureena saaliina. Tarhaan tulee myös sen verran viistosadetta, että ruoho kasvaa. Verkkoa myydään metrin levyisenä ja ainakin 10 ja 20 metrin rullassa. Pystypuut on hyvä sijoittaa tähän verkon leveyteen sopivaksi kiinnityksen kannalta. Verkon kiinnitin puuhun nitojalla ja siihen päälle ruuveilla kiinnitettävä pystyripa. 

Kattona on valokate. Pystypuiden väliin olen sijoitellut vähän leveämpiä lautoja kulkua ja lepäilyä varten. Muuten tarhaa voi sitten sisustaa oman mielen mukaan. Kesäaikaan kissat nukkuvat mielellään ulkona auringonpaisteessa tai kesäkuumalla varjossa; pesiä, koreja ja riippukeinuja voi sijoitella eri paikkoihin. Minulla on tarhassa kiipeilyä varten tontilta kaadetun omenapuun runkoa ja oksia. Omenapuu on mukavan käppyräinen siihen tarkoitukseen.

Tarha on ahkerassa käytössä alkukeväästä myöhäissyksyyn. Varsinkin lämpimät kesäyöt viehättävät kovasti, vaikka en kissojen siellä yöllä nukkuessani anna ollakaan. Enkä myös silloin kun en itse ole kotona. Pihassa saattaa valitettavasti liikkua vapaana olevia kissoja tai muita eläimiä, jotka sitten aiheuttavat hämminkiä ja riitaa oman porukan kesken. Pakkasellakin käväistään pikaisesti lunta ihmettelemässä. Tarha yksinään ei aina riitä, meillä Kalevi ja Siiri haluavat ehdottomasti päivittäiset valjastelut myös.

Kissoille on pystytetty tarha myös mummolassa oleskelua varten. Tarha on tehty talon päätyseinälle, kulku olohuoneen tuuletusikkunasta. Siinä ulommainen ikkuna on vaihdettu metalliseen hyttysverkkoon ja kissanluukkuun. Tähänkin tarhaan saatiin komeat omenapuun rungot kiipeilyä varten. Linnunruokintapiste on sopivasti viereisessä kasvavan männyn oksilla, pääsee ihan lähituntumaan vaanimaan saalista. Kesäksi pitää vielä verkottaa terassi, helpottaa omaakin terassilla oleskelua. 

Teksti ja kuvat: Nina Sillanpää

Artikkeli on alunperin julkaistu Somakiss ry:n jäsenlehdessä 02/2019

Kerrostalossa asuvana kissanomistajana miettii usein, miten kissalle saa tarjottua mahdollisimman mielekästä tekemistä ja hyvän elämänlaadun. Kissan aktivoimisesta on nykyisin tarjolla hyviä kirjoja ja oppaita, mutta kissojen ulkoiluttaminen valjaissa kaupungissa tuntuu olevan varsin harvinaista ja sitä kohtaan kuulee paljon ennakkoluuloja. Opettelu voikin vaatia paljon aikaa ja kärsivällisyyttä omistajalta. Tässä kirjoituksessa jaan aiheesta omia kokemuksiani ja vinkkejä.

Valjaisiin totuttelu

Helpoin tapa totuttaa kissa valjaisiin on pukea sille valjaat, nostaa kissa syliin ja kantaa se suoraan ulos rauhalliseen paikkaan. Siellä sitten riittääkin niin paljon ihmeteltävää, että valjaita ei enää huomata. On turha antaa kissan kiemurrella sisällä valjaat päällä, usein kissa vain jähmettyy paikoilleen tai ahdistuu. Älä myöskään anna kissan itse kulkea ulko-ovesta, jotta se ei ala karkailla rappuun.

Valjaiden pukeminen voi olla aluksi vaikeaa, mutta vähitellen kissa yleensä yhdistää ne mukavaan ulkoiluun ja pukeminen helpottuu. Valjaita löytyy muutamaa eri perusmallia. Itse olen suosinut mallia, jossa myös rinnan alla etujalkojen välissä kulkee hihna (Y-valjas), jolloin kissan kaulaan ei kohdistu niin voimakasta painetta kuin kahdeksikon mallisissa valjaissa. Valjaat tulee säätää riittävän kireälle, jotta pelästyessään kissa ei pääse niistä helposti kiemurtelemaan vapaaksi. Kokeilla voi myös pikkukoirille tehtyjä valjaita (esim. Rukka), joissa on leveä rintaosa, mutta kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että soljet eivät ole liian isot ja paina kissaa. Birmalla myös turkki jää helposti valjaisiin kiinni, jos remmit ovat kovin kapeat. Valjaisiin kannattaa myös kaiken varalta teettää pieni kyltti omistajan yhteystiedoille. Lyhyt nahkahihna on alkuun paras, Flexin kanssa saa olla tarkkana jos kissa innostuu kiipeilemään puihin tai säntäämään esim lintujen perään.

Ulkoiluun totuttelu tulee aloittaa pikku hiljaa ja aina kissan ehdoilla. Kissoissa on myös hyvin paljon eroa siinä, minkälainen ulkoilu on niiden mieleen. Edesmennyt Olli-birmamme (Zhamanen Ouray SBI b) nautti eniten siitä, että sai istua turvallisessa ja lämpimässä paikassa nuuskimassa ilmaa. Välillä riitti alle vartin seikkailu ja kissa oli hyvin väsynyt ulkoilun jälkeen. Nykyinen kissamme Mauno (Pumpulivuoren Glorious Snow Lion, SBI c21) taas on liikkuvampi yksilö; ei pysy juurikaan paikoillaan, vaan kävelee pitkiäkin matkoja ja viihtyy ulkona helposti yli tunnin. Yksi kissa nauttii tuttujen paikkojen kiertämisestä, toinen taas uusien ympäristöjen tutkimisesta. Kissan viihtymistä tuleekin jatkuvasti tarkkailla ulkoilun aikana. Tyytyväinen kissa on rento, tarkkaavainen, utelias ja kulkee häntä pystyssä. Jos kissa alkaa ulkoilun aikana näyttää jännittyneeltä, kyyhöttää, tärisee, naukuu tai alkaa pyöriä jaloissa, on syytä lopettaa ulkoilu siltä kerralta siihen.

”Se on kissa!”

Valjaissa ulkoileva kissa herättää huomiota. Mauno on oppinut kulkemaan tasaisesti kevyen liikenteen väylän reunaa. Kun hihnan päässä onkin kissa, vastaan tulevilta koirilta tulee erilaisia reaktioita. Harvempi haukkuu, osa on avoimen uteliaita ja osa ei tiedä miten suhtautua. Koiranomistajat ovat välillä liiankin innoissaan ja haluaisivat päästää koiransa nuuskimaan. Kissa saattaa kuitenkin yllättäen läppäistä koiraa tassulla ja silloin kynsi voi tehdä pahaa jälkeä. Koiran reaktioistakaan ei voi koskaan olla varma. Metsässä törmää todennäköisimmin irrallaan oleviin koiriin, mikä onkin suurin huolenaihe kissan kanssa ulkoillessa. Maunoa eivät koirat juuri kiinnosta, mutta se ei myöskään väistä niitä. Ihmisillekin ulkoileva kissa tuntuu olevan varsin eksoottinen näky. Kaupungissa kadulla näkee kyllä päivittäin koiria, mutta jos lähipiirissä ei ole kissaa, niin harvemmin niitä pääsee tapaamaan muuten kuin esim. kissakahviloissa. Paljon saa myös vastailla kysymyksiin kissan ulkoilusta ja rodusta ylipäätään.

Muita huomioitavia asioita

Ulkoilu aktivoi kissaa niin psyykkisesti kuin fyysisesti ja lähentää sen ja omistajan suhdetta. Mauno vaikuttaa nauttivan kovasti kivenlohkareilla kiipeilystä, heinikossa kulkemisesta ja poluilla tassuttelusta. Mauno on hämmästyttävän nopeasti oppinut hahmottamaan lähiympäristönsä ja osaa suunnistaa kotiin oikeaa ulko-ovea myöden. Ulkona kissa myös altistuu erilaisille mikrobeille, mikä on hyväksi steriiliä teollista ruokaa syövän kissa terveydelle. Jos kissa tai omistaja ei innostu ulkoilusta, niin sisäkissallekin voi tuoda ulkoa heinää, oksia, lehtiä, käpyjä yms. haisteltavaksi ja maisteltavaksi. Kissan rokotukset tulee tietysti pitää kunnossa ja mainita ulkoilusta eläinlääkärille rokotuskäynnin yhteydessä. Punkit ovat todella ikävä ja inhottava riesa. Apteekista saa kissoille sopivaa muutaman viikon välein iholle laitettavaa valeluliuosta, joka tappaa kissaan kiinnittymistä yrittävät punkit. Turkki kannattaa kuitenkin käydä läpi joka ulkoilukerran päätteeksi ja birman valkoinen turkki onkin tässä suhteessa hyvin kiitollinen. Omat kissat ovat antaneet huuhdella tassunsa lavuaarissa, mikä on tarpeen kevään ja syksyn kurakeleillä.

Kissojen kylmänsiedossa on myös paljon eroa, pennut, vanhat kissat ja heikossa lihaskunnossa olevat kissat sietävät kylmää huonosti. Paleleva kissa alkaa täristä, kyyhöttämään ja nostelemaan tassujaan. Kova tuuli tekee kissoista usein levottomia, sillä silloin ympäristön havainnointi on hankalampaa. Mauno on ulkoillut läpi Etelä-Suomen talven, sitä ei tunnu sade, loska tai edes lumi haittaavan. Lähinnä se kävelee tyynesti läpi lammikoiden ja mennessään ravistelee tassujaan. Lieneekö syynä moiseen säänkestävyyteen sukutaulusta löytyvä siperiankissa.

Toisille kissoille riittää ulkoilu silloin tällöin ja osa voisi käydä ulkona joka päivä useaan otteeseen. Kissan kanssa ulkoilu on mukavaa, mutta vaatii sitoutumista omistajalta. Jos kissa on hyvin aktiivinen ja nauttii ulkoilusta, sen on vaikea hyväksyä sitä, että se ei jostain syystä enää pääsekään ulos ja sisällä käytös voi muuttua todella rasittavaksi. Kannattaa siis harkita tarkkaan alkaako totuttaa kissaansa ulkoiluun. Kissalle se on kyllä todella mielekästä tekemistä ja rauhallinen ulkona oleilu ei ole ihmisellekään haitaksi; ympäristöä ja luontoa ehtii havainnoimaan ihan eri tavalla, kun liikkuu kissan tahtiin.

Maunon seikkaluja voi seurata blogista: https://daysoffluffiness.wordpress.com/

Teksti ja kuvat: Terhi Launiainen

Artikkeli on alunperin julkaistu Pyhä Birman Kissa ry jäsenlehdessä 4/2020

Ennen kuin itse ensimmäistä kertaa matkustin kissan kanssa julkisilla kulkuneuvoilla, ajattelin, että se on vain hankalaa ja eihän se voi onnistua. Onhan se sitäkin välillä, hankalaa. Paljon voi kuitenkin tehdä etukäteen, jotta matka olisi mukava niin kissalle, palvelijalle, kuin kanssamatkustajillekin.

Junassa

Ainakin Suomessa VR:n kyydissä kissan kanssa matkustaminen on melko yksinkertaista. Useimmilla junavuoroilla on lemmikkivaunu, jossa on vaunun toisessa päässä paikkoja lemmikin kanssa matkustaville. Yhden ihmisen mukana saa olla enintään kaksi lemmikkiä tai kuljetuslaatikkoa. Yhdestä lemmikistä tai kuljetuslaatikosta peritään 5 euron maksu / matka. Jos vaihtaa junaa kesken matkan, lemmikkimaksua ei siis peritä uudelleen. Lähijunissa lemmikit matkustavat maksutta.

Netistä kun ostaa VR-matkalipun, lemmikkimaksu on helppo lisätä mukaan ostoskoriin. Uusitussa mobiilisovelluksessa ei vielä viime vuoden lopulla ollut mahdollisuutta ostaa lemmikille lippua, joten lipuntarkastaja peri lemmikkimaksun vasta matkalla. Maksutapana junassa kävi vain kortti.

Lemmikkipaikkoja on rajattu määrä ja joskus voi matkalla olla montakin isoa koiraa, jotka saattavat kissoja pelottaa. Pelokkaan ja helposti stressaantuvan kissan kanssa matkustaminen millä tahansa on kuitenkin haastavaa. Junaan mennään aina kissan kanssa niin, että kissa on omassa kuljetuslaatikossa tai laukussa turvassa. Junan kyyti on yllensä tasaista, mikä helpottaa oloa ja junassa ehkä matkapahoinvoinnilta voi välttyä kokonaan.

Talviaikaan on hyvä varata jokin peitto laatikon ympärille, joskus junanvaihtoa voi joutua odottelemaan kauankin ulkona kylmässä.

Jos olen päässyt asemalle sen verran ajoissa, että junan lähtöön on melkein puoli tuntia aikaa ja juna on jo valmiina raiteella odottamassa lähtöä, olen mennyt omalle paikalle ja antanut kisun tulla ulos ja tutkia ja haistella valjaissa useimmiten tyhjää vaunua. Muutaman kerran kisu on jopa halunnut tutkia kanssamatkustajia, kun juna liikkuu. Tähän mennessä birma on ollut hyvin eksoottinen ja kaunis matkustaja, ja kukaan ei ole ainakaan suoraan sanonut mitään negatiivista.

Kuva: Malin Sarkala

Linja-autolla

Kaupungista toiseen kaukoliikenteessä liikennöivät bussit ottavat yleensä lemmikkejä kyytiin. Kaikille vuoroille lemmikit eivät ole tervetulleita, esimerkiksi OnniBus. OnniBus on kuitenkin alkanut liikennöidä viime vuonna myös OnniBus FLEX -vuoroja, joille otetaan isompia matkatavaroita ja myös lemmikkejä.

OnniBus FLEXillä olen muutaman kerran matkustanut väliä Ulvila-Helsinki ja hyvin on matkat sujuneet kissan kanssa. Ennen OnniBus FLEXiä, Jyväskylässä asuessani, ehdin matkustaa pariin kertaan Express-bussin kyydissä Helsinkiin, nekin matkat menivät hyvin.

Ainakin kaukoliikenteen busseissa suositellaan lemmikin kanssa matkustavia istumaan mahdollisimman taakse. Kun bussi on pysähtynyt pidemmäksi aikaa, olen päästänyt kisun ulos kuljetuslaatikosta, jos kisun on tehnyt mieli tulla ulos. Pitkä matka ei varmasti ole kissallekaan mukava, vaikka ainakin oma birmani lepäilee ja nukkuu suurimmaksi osaksi.

Busseissa ehkä huono puoli on se, että kuljettaja voi kieltäytyä ottamasta eläintä kyytiin, joko oman allergian tai jo kyytiin nousseen matkustajan allergian takia. Myöskään lemmikin matkalippua ei voi ostaa etukäteen, vaan lemmikkimaksu maksetaan kuljettajalle kyytiin noustessa. Tosin OnniBus FLEX -vuoroilla lemmikkimaksu sisältyy lipun hintaan, ja lemmikkiä ei tarvitse ilmoittaa omaa lippua ostaessa.

Paikallisbussissa

Lähiliikenteen busseissa mennään samoilla säännöillä kuin kaukoliikenteessä. Kissa kuljetuslaatikkoon ja mielellään taakse istumaan. Välillä (hyvin usein) bussi on kuitenkin niin täynnä, että on pakko istua sille paikalle, joka on vapaa. Tähän mennessä olen saanut vain positiivisia kommentteja laatikossa matkustavasta otuksesta. Vieressä istuvat ihmiset ovat ihastelleet sinisilmäistä seuralaistani ja halunneet tietää kissasta vaikka mitä.

Paikallisbusseissa ei tietääkseni missään kaupungissa peritä erikseen lemmikkimaksua, vaan lemmikki on tavallaan matkatavara. Kuljettaja voi silti estää lemmikkien kanssa matkustavaa nousemasta bussiin allergian takia tai jo kyydissä istuvan matkustajan pyynnöstä. Ehkä tämä koskee kuitenkin enemmän isoja koiria.

Paikallisliikenteessä voi lyhytkin matka kestää verrattain kauan. Ja vaihtoja voi joutua tekemään, koska eihän se bussi koskaan mene suoraan kotikadulta sinne eläinlääkäriin. Jo edesmennyt birmani hermostui autonkyydissä ja myös bussissa, varsinkin menomatkalla tuli äänekkäitä vastalauseita siitä, minne ollaan matkalla. Paikallisliikenne ei minun kokemukseni mukaan ole paras vaihtoehto, jos kissa on helposti stressaantuvaa sorttia, silloin on mielekkäämpää ottaa taksi, jos lompakko vaan antaa myöten.

Ennakointi ja stressin välttäminen

Kuinka paljon kissa stressaa matkaa, riippuu kokemukseni mukaan kissasta. Olen aina kaikkeni yrittänyt, että kissojeni matkat olisivat stressittömiä, mutta valitettavasti se ei aina onnistu. Stressiä voi helpottaa antamalla kissan tutustua kuljetuslaatikkoon leikin avulla tai kuljetuslaatikko voi olla myös mukava nukkumapaikka kotona. Mahdollisen matkapahoinvoinnin takia voi olla hyvä, ettei tarjoile suurta herkkuateriaa ennen matkaa vaan vain jotain pientä, ettei nälkäkiukku kuitenkaan yllätä. Herkut ja ruoka ovat matkan jälkeen hyvä palkinto siitä, että matka on ohi ja nyt voi ottaa rennosti. Toisaalta jos määränpää on kissalle ennestään tuntematon, ei perillä ruoka ehkä heti maistu perillä.

Jotkut kissat juttelevat osan matkasta tai koko matkan ajan. Juttelu voi olla merkki pahoinvoinnista, nälästä tai muusta epämukavuudesta. Oma kokemukseni on, että vastaaminen vain kiihdyttää kissan juttelua. Oma birmani jaksoi jutella ja marmattaa alkumatkasta ainakin 45 minuuttia ja loppumatkasta alkoi kyseleminen, että joko ollaan perillä. Kissa tuntui tietävän minuutilleen, kuinka kauan matka kestää.

Teksti: Julianna Hautoniemi

Artikkeli on alunperin julkaistu Pyhä Birman Kissa ry jäsenlehdessä 4/20020

Joko mennään? Kuva: Julianna Hautoniemi

Lähteet

https://www.vr.fi/palvelut-junassa/lemmikit

 

Netistä löytyy varta vasten kissoja (tai yleisemmin lemmikkejä) varten tehtyjä videoita, joita voi hakea YouTubesta esimerkiksi sanoilla ”Videos for cats to watch”. Videoiden juoni on ihmisten makuun aika tylsä: tyypillisessä videossa on kameran edessä ruokintapaikka, josta linnut ja/tai oravat käyvät hakemassa vaikkapa pähkinöitä. Kissoista hauskaa tuntuu olevan nimenomaan se, että eläimiä tulee ja menee ja välillä häviää ruudusta. Silloin täytyy tietenkin tarkistaa ruudun takaa, livistikö orava sinne.

Monet videot ovat pitkiä, jopa kahdeksantuntisia. Ehkäpä ideana on pistää video pyörimään lemmikkien viihteeksi omistajan työpäivän ajaksi? Itse en uskaltaisi jättää kissoja katsomaan videoita ilman valvontaa. Välillä lintuja tai oravia huidotaan sen verran tarmokkaasti, että tilannetta saa jopa hieman jäähdytellä. Meillä videoita katsotaan älytelkkarista, jonka innokas oravanmetsästys voi hyvinkin saada kaatumaan. Toistaiseksi mitään lähmäisiä käpälänjälkiä pahempaa ei telkkarille ole kuitenkaan tapahtunut.

Teen paljon kotona tietokonehommia, mikä on välillä hieman haastavaa, koska kissojen mielestä tietokoneen edessä toimettomana istuva ihminen voisi hyvin käyttää aikansa johonkin järkevämpään, kuten kissojen kanssa leikkimiseen. Videon pyörimään laittaminen aiheuttaa lievän ”huono kissanomistaja” -reaktion, mutta on välillä ah niin toimiva keino hetken rauhan saamiseen. Video ei siis tietenkään korvaa oikeaa kissan aktivoimista, kuten leikkimistä tai valjastelua, mutta saattaa tarjota omistajalle kissavapaan hetken vaikka muutaman sähköpostin kirjoittamista varten. Toimii siis kuten piirretyt pikkulapsille.

Omista kissoistani videoita tykkää katsoa kolme, eli puolet kaikista. Loppuja eivät videot kiinnosta. Videoita katsovien suosikkeja ovat nimenomaan oravavideot. Puna- ja harmaaoravien lisäksi myös maaoravat ovat hauskoja. Kissat jaksavat välillä katsoa videota yllättävänkin pitkään, toki hieman videosta riippuen. Joskus ”tylsän” videon joutuu vaihtamaan kiinnostavampaan kesken kaiken, kun katsojien kiinnostus hiipuu ennen aikojaan. Ärsyttävintä videoissa ovat mainokset. Ymmärrän kyllä, että mainostulot ovat tärkeitä, mutta näitä katsovat KISSAT, joita ei taatusti kiinnosta esimerkiksi autot tai tietokoneet. Toki itsekin näen mainokset, koska havahdun mainosten ääneen ja menen ohittamaan ne, mutta hieman turhalta tuntuu silti.

Mainosten lisäksi videoiden huono puoli on se, että kissat ovat hämmästyttävän nopeasti ehdollistuneet siihen, että telkasta tulee oravaohjelmaa aina silloin, kun valitsen verkkoselaimen näytölle. (Kyllä, ne selvästikin osaavat erottaa milloin verkkoselain valitaan toisen tv-kanavan tai Netflixin sijaan.) Pettymys on suuri, jos katsonkin sillä kertaa vaikkapa puutarhaohjelmaa. Sitkeästi saatetaan silti tönöttää toosan edessä odottamassa, josko niitä oravia kuitenkin jostain vielä ilmaantuisi. Tähän mennessä katsotuista videoista kaikista hauskin on kuitenkin ollut ihan ihmisille tarkoitettu suomalainen luonto-ohjelma Metsän selviytyjät, jossa seurattiin oravien ja muiden eläinten elämää talvisessa metsässä. Suosikkikohdassa oravanpoikaset säntäilivät metsässä edes takaisin. Ohjelma löytyy YLE Areenan luontodokumenteista (https://areena.yle.fi/1-4226483), josta sen voi katsoa monta kertaa. 

Tekstit ja kuvat Elina Koivisto

Artikkeli on alunperin julkaistu Somakiss ry:n jäsenlehdessä 1/2019

     

Huolimatta siitä, että kissat ovat lihansyöjiä, saattavat ne silti popsia suihinsa myös huonekasveja. Itselläni on kuuden kissan lisäksi melkoinen huonekasvikokoelma, joiden suurin uhka on kissojen kitaan päätymisen sijaan lähinnä emännän liian laiska (tai joskus myös liian innokas) kastelu.

Kissani eivät osoita kasveja kohtaan oikeastaan minkäänlaista kiinnostusta. Osin tämä johtunee niiden omista luonteenpiirteistä, osin olosuhteista (kissoilla on esimerkiksi pääsy kissatarhaan syömään ruohoa) ja osin tietyistä toimintatavoista, joihin olen vuosien varrella päätynyt. Esimerkiksi rönsyliljani asuvat poikkeuksetta amppelissa. Jos nostaisin rönsyliljaruukun kissojen ulottuville, se olisi taatusti täynnä hampaanjälkiä nopeammin kuin ehtisin kissaa sanoa.

Kissojen ja kasvien yhteistaloudessa voi joutua tekemään kaikenlaisia kompromisseja. Parhaalla ikkunalaudallani, eli sillä, johon paistaa aurinko suurimman osan päivää, ei ole kasvin kasvia, koska se on kissojen suosikkipaikka. Se olisi myös ihanteellinen paikka kevään taimikasvatuksiin, mutta en ole edes kokeillut taimipurkkien pitämistä siinä, koska arvaan hyvin, miten siinä kävisi: kissat vähintäänkin kävelisivät taimien yli, todennäköisesti myös tiputtelisivat purkkeja. Taimeni kasvavatkin lisävalon turvin keittiössä katosta riippuvassa hyllykössä.

Listasin alle muutamia itse hyväksi havaitsemaniani vinkkejä kissojen ja huonekasvien yhteiselon helpottamiseksi. Kaikki eivät varmastikaan toimi kaikille ja joillekin ei toimi mikään, mutta kannattaa kokeilla itselleen ja tilanteeseensa sopivia konsteja.

1. Kasvien valinta

Heinämäisten, pehmeälehtisten kasvien, kuten rönsyliljan, jättäminen kissojen ulottuville tietää melko varmasti huonoa kasville. Paksu- ja nahkealehtisten kasvien, kuten vaikka palmuvehkan, lehdet sen sijaan houkuttelevat huomattavasti vähemmän nakertelemaan.

Siltä varalta, että kissa kuitenkin maistelee kasveja kaikista varokeinoista huolimatta, kannattaa valita mahdollisuuksien mukaan varmuudella kissoille vaarattomiksi todettuja lajeja. Ihmiselle myrkyllinen/vaaraton ei välttämättä ole sama kissalle. Huonekasvien myrkyllisyydestä kissoille on saatavilla aika ristiriitaista tietoa, esimerkiksi rönsylilja listataan joissain lähteissä myrkyttömäksi ja toisissa taas ei. Yksi lista: https://kissapoydalle.blogspot.com/2019/02/kissoille-myrkyttomat-kasvit.html

2. Sallittu syötävä

Oman sallitun syötävän, kuten vehnänoraan, pitäminen esillä kissaa varten ympäri vuoden saattaa hillitä huonekasvien syömisen halua. Kissalla on luontainen tarve syödä ruohoa tai muuta vihreää.

3. Kasvien sijoittelu

Amppelit, seinähyllyt, roikkuvat hyllyt, kaapinpäälliset ja muut vastaavat paikat, joihin kissa ei joko pääse tai ei ainakaan ole niin kiinnostunut menemään. Jos kyseisissä paikoissa ei ole kasveille riittävästi luonnonvaloa, pitää sinne virittää kasvivaloja.

4. Mekaaninen suojaus

Kasveja voi kasvattaa esimerkiksi isoissa pulloissa, maljakoissa, terraarioissa, kynttilälyhdyissä tai vaikkapa lintuhäkeissä. Luovat ratkaisut käyttöön! Jos ongelmana on kasvien syömisen sijaan/ohella mullan kaapiminen isoissa ruukuissa, multapinnan voi peittää vaikkapa koristekivillä tai simpukankuorilla.

5. Kissakarkotteet

Sitruunankuoret, valkosipuli, pippuri, kaupalliset kissakarkotteet… Kaikkea voi kokeilla. 

6. Kiinnostuksen suuntaaminen muualle

Kukkiin kiinnostusta osoittavan kissan huomion voi suunnata muualle tarjoamalla kissalle jotain vaihtoehtoista, sallittua tekemistä vaikkapa leikittämällä kissaa. Aina, kun kasvit jätetään rauhaan, kissaa kiitellään ja palkitaan esimerkiksi namilla.

Teksti & kuvat: Elina Koivisto

Artikkeli on alunperin julkaistu Somakiss ry:n jäsenlehdessä 03/2020

Kodan, 1 v, astmadiagnoosi

Maaliskuisena tiistaiaamuna oli aika viedä kaikki neljä kissaani (maatiainen, kaksi american curlia sekä somalipoika Koda) hampaiden vuosihuoltoihin 100 km päähän luottoeläinlääkärimme luokse. Kaikille oltiin varattu hampaiden röntgenkuvaus ja halusin Kodalle (IP FI*Vulpes Blood & Fire, s. 17.5.2018) myös keuhkoröntgenin. Keuhkoröntgen siksi, että viime syksynä Kodan sukua kohtasi syvä suru ja järkytys Kodan siskon menehdyttyä täysin yllättäen sairauskohtaukseen vain vähän päälle 1-vuotiaana. Sittemmin ilmeni, että kyseessä oli ollut harvinaisen vakava astmakohtaus. Loki-siskolla oli ollut elämänsä aikana astmaoireita, mutta ne olivat olleet niin harvassa, etteivät lääkärit yleisestikään aloita vielä sen pohjalta lääkitystä. Oireet olivat olleet samat mitä Kodalla on ollut pennusta asti: helposti hengästymistä ja satunnaista yskää.

Diagnoosi

Olen pitänyt Kodan yskäkerroista kirjaa viime kesästä lähtien siltä varalta, että ne tihentyvät ja olisi aika mennä lääkäriin. Kodan kohtaukset ovat oireiltaan kissan astmalle tyypilliset: kissa on kyyryssä kaula pitkänä ja ensin kissa puhisee tukkoisesti. Sitten alkaa äänekkäät ja vinkuvat hengityspuuskat. Nieleminen on vaikeaa ja kuulostaa kuin kurkussa olisi jokin iso sitkeä möykky tiellä. Kohtaus voi kestää jopa useamman minuutin. Kodan tiheimmät yskäkohtaukset, 1-2 krt/kk, ovat sijoittuneet kesäaikaan. Syyskuun jälkeen olen merkinnyt vain yhden yskäkerran ja se oli helmikuussa.

Pentuajan pahimman villivaiheen jälkeen olemme pitäneet leikitykset sen verran rauhallisina, ettei hengästymistä tule. Kodan riehuessa itsekseen se ei hengästy, mutta leikittäessä hengästyminen tapahtuu nopeiden ja lyhyiden spurttien jälkeen. En ollut aiemmin osannut yhdistää tätä astmaan, vaan olin ajatellut tohelon vain unohtavan hengittää keskittyessään niin leikkiin.

Vaikka Koda oli ollut yskältään oireeton jo kuukausia, oli nyt hyvä katsoa keuhkojen tilanne ja tärkeäkin, huomioiden samanlaiset oireet siskon kanssa. Luottoeläinlääkärimme otti tilanteen todella vakavasti, mitä arvostan yli sanojen, ja hän halusikin tutkia Kodan ennen kuin siirtyisi muihin. Senkin vuoksi, että jos keuhkoista jotain löytyisi, anestesia olisi turhan suuri riski otettavaksi kun lääkitystä ei oltu vielä aloitettu.

Keuhkoröntgen otetaan kissan ollessa hereillä ja pääsin siihen kaveriksi. Rauhattomasta ja jännittyneestä pojasta saatiin onneksi heti ensimmäisellä kerralla hyvä kuva. Kuva kertoi, että keuhkoissa todella oli astmamuutoksia: keuhkot olivat laajentuneet ja niissä näkyi tiivistymiä. Laajentuma on seurausta siitä, että keuhkot ovat täynnä liikaa ilmaa, sillä ilma ei pääse kunnolla kiertämään ulos ahtautuneiden keuhkoputkien vuoksi. Verikoetuloksia jouduimme odottamaan seuraavaan päivään ja ne näyttivät puhdasta tulosta; valkosoluarvot olivat normaalit. Kohonneet arvot olisivat viitanneet astmatulehdukseen. Eläinlääkärin mukaan normaalisti lääkitystä ei vielä aloitettaisi Kodan oireilla ja röntgentuloksen perusteella, mutta Kodan tapauksessa taustat huomioiden lääkitys aloitetaan.

Astma on parantumaton sairaus, joten myös lääkitys on koko loppuelämän. Koda saa 2 krt/pv kortisonia inhalaationa. Koska röntgentulosten myötä Kodan hammashoidot jäivät välistä, niitä katsotaan uudestaan joskus kesän tienoilla. Kesällä otetaan myös keuhkojen kontrollikuva ja katsotaan muutetaanko lääkeannostusta. Minulla oli outo olo diagnoosin jälkeen sen suhteen, miten tyynesti siihen suhtauduin. Astma itsessäänhän on varsin yleinen, sitä tavataan lähteiden mukaan ainakin 1 % kissoista. Diagnoosi ei oikein tuntunut missään, vaikkakin päällimmäisenä tietenkin oli helpotus. Helpotus siitä, että nyt poika saa hoitoa, joka toivottavasti ehkäisee tulevat kohtaukset. Ja helpotus siitä, ettei enää tarvitse miettiä missä menee raja lääkäriin viennin suhteen.

Ehkä reaktioon tai sen puutteeseen vaikuttaa sekin osaltaan, että onhan tässä jo useampi vuosi käyty kahden allergikkokissan kanssa erilaisia testailuja niin ruokavaliossa kuin ympäristöllisesti tasapainoisen ruokavalion ja ympäristöärsykkeiden minimoinnin saavuttamiseksi. Astma sentään on suoraan selkeä hoidoltaan ja täten nopeahoitoinen elämänlaadun parantamiseksi.

Lääkitys ja sen vaikutus

Niin eläimen kuin vauvojenkin kanssa, eli niiden olentojen, jotka eivät osaa tehdä käskystä tarvittavaa syvää hengitystä, inhalaatiolääkitykseen tarvitaan inhalaatiolaite. Kissoille on oma versionsa, mutta koska meidän lähiapteekissa ei ollut sitä, ostin eläinlääkärin kehotuksesta vauvojen version, jonka jossain vaiheessa tulevaisuudessa vaihdamme kissaversioon.

Koda on onneksi lähtökohdiltaan helppo lääkittävä: harrastamme temppuilua ja poika rakastaa temppua, jossa kuono laitetaan sormista tehdyn ympyrän läpi. Joten ajattelin Kodan oppivan nopeasti inhalaatiolaitteeseenkin ja oikeassa olin! Treenasimme inhalaatiolaitteen niin, että teimme siitä tempun: aina kun Koda nuuski laitteen suuaukkoa, sanoin ”lääke” ja annoin herkun. Koda huomasi homman jujun hyvin nopeasti.

Temppu oli kuitenkin enemmänkin positiivisten mielikuvien luomista varten, sillä itse lääkityksessä inhalaatiolaitetta tulee pitää naamalla ainakin 10 sekuntia, jos ei pysty laskemaan henkäysten määrää. Varsinaiset lääkinnät olemme tehneet niin, että pidän Kodaa paikoillaan ja lasken ajan ääneen. Lääkinnän jälkeen Koda saa herkun. Herkkupalkka on vahva motivaattori ja koska lääkitykset ajoitetaan meillä ruokailujen jälkeiseksi, Koda monesti jää keittiöön odottamaan lääkehetkeä ruuan jälkeen. Koda myös tunnistaa vihjesanat ”otetaanko lääke” ja tulee juosten paikalle, jos olisikin sattunut olemaan toisessa huoneessa. Kehräys alkaa viimeistään kun ollaan laskennoissa 8 sekunnin kohdalla.

Lääke on auttanut erinomaisesti: Koda ei ole saanut sen aloittamisen jälkeen kuin yhden kohtauksen, mikä sekin tuli suoraan normaalia viikkorytmiä myöhempään tehdyn imuroinnin jälkeen. Kodan rasituksensietokyky on parantunut huomattavasti ja nykyään se voi tehdä nopeita spurtteja leikityksissä hengästymättä – tai ainakaan hengästymättä yhtä nopeasti kuin ennen. Emme ole lähteneet testaamaan missä uusi raja menee.

Tukikeinoja astman hoitoon

Kissanhiekan tulisi olla mahdollisimman pölyämätöntä.

Ilmankostutin on hyvä astmaoireiden helpottamiseen, jos huoneen kosteudella on tapana tipahtaa turhan alas etenkin kovilla pakkasilla. Hengitysliiton mukainen suositeltu ilmankosteus on talvella 20-40 % ja ilmankosteutta kannattaa seurata kosteusmittarilla. Meille mittari hankittiin Kodan diagnoosin jälkeen.

Lisäksi kalaöljyn omega 3 voi auttaa vähentämään astmaoireita aiheuttavia vasta-aineita, joten kalaöljyä on suositeltavaa antaa päivittäin. Kalaöljystä saatava EPA-rasvahappo auttaa myös tulehdusten hillitsemisessä. D-vitamiinin puutteen on todettu olevan yhteydessä astmaoireisiin, joten D-vitamiinia kannattaa antaa korkeinta suositusannosta eli 1 µg/painokilo/pv, mikä vastaa ihmisten 100 µg/pv -annostusta. D-vitamiinin hyödyt vaikuttavat kiistellysti pohjautuvan siihen, että tutkituilla on lähtökohtaisestikin ollut puutosta ja saannin nosto vastaamaan nykysuosituksia helpottaisi astmaoireita.

Lähteitä ja lisätietoa

-Asthma in cats:https://veterinarypartner.vin.com/default.aspx?pid=19239&id=4951536

- Feline asthma: https://www.marvistavet.com/feline-asthma.pml

- Astma. Käypä hoito -suositus:https://www.kaypahoito.fi/hoi06030

- Evidence points to fish oil to fight asthma: https://www.urmc.rochester.edu/news/story/4727/evidence-points-to-fish-oil-to-fight-asthma.aspx

- Omega-3 and omega-6 fatty acids may play opposite roles in childhood asthma: https://www.sciencedaily.com/releases/2019/03/190329075925.htm

- Astma ja D-vitamiini: http://www.tritolonen.fi/uutiset/2395-astma-ja-d-vitamiini

- A Review on the Role of Vitamin D in Asthma: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5491340/

- High quality evidence suggests Vitamin D can reduce asthma attacks: https://www.cochrane.org/news/high-quality-evidence-suggests-vitamin-d-can-reduce-asthmaattacks

- Sisäilman kosteus ja lämpötila: https://www.hengitysliitto.fi/en/node/221907? gclid=EAIaIQobChMIpsGS3L2i6QIVBEkYCh1oxAnVEAAYASAAEgLj9_D_BwE

Lokin mainitsemiseen on Minttu-kasvattajan ja Ansku-mamin lupa.

Teksti ja kuvat: Päivi Lipponen

Seuraa myös Päivin blogia: http://pikkupeto.blogspot.com/

 

Kirjoittaja ELL Iida Niinikoski

Toimin eläinlääkärinä Kaarinan Eläinlääkäriasema Oy:ssä. Sisätautipotilaat, erityisesti kissat, ovat lähellä sydäntä. Kotona vilistää aktiivinen somalikissa Raili, joka opettelee seuraavaa temppunaan ukulelen soittamista.

Sokeritauti eli diabetes mellitus on suhteellisen yleinen sairaus kissoilla. On arvioitu, että 200 kissasta 1-2 yksilöä sairastuu diabetekseen. Diabeteksessa veren sokeripitoisuus on jatkuvasti liian korkea, mikä johtaa monenlaisiin ongelmiin. Kissan diabetes muistuttaa ihmisten tyypin 2 diabetesta ja sen hoidon kulmakiviä ovat tehokas insuliinihoito aikaisessa vaiheessa sairautta, ruokavalio ja ylipainon välttäminen. Osa kissoista pääsee aggressiivisen alkuhoidon ja tehokkaan seurannan jälkeen kokonaan eroon insuliinilääkityksestä.

Mistä diabetes mellitus johtuu?

Insuliini on haiman beetasolujen tuottama hormoni, joka lisää esimerkiksi ruokailun jälkeen sokerin siirtymistä verestä kudoksiin ja soluihin. Insuliinin vaikutuksen johdosta veren sokeripitoisuus laskee. Diabeteksen alkuvaiheessa esiintyy usein insuliiniresistenssiä, jolloin haima kyllä erittää insuliinia, mutta sen toiminta kehossa on heikentynyt eikä veren sokeripitoisuus seurauksena laske normaalisti. Insuliiniresistenssiä aiheuttavat esimerkiksi ylipaino, tietyt sairaudet (mm. kasvuhormonin liikaeritys, lisämunuaisen kuorikerroksen liikatoiminta ja erilaiset tulehdustilat) ja osa lääkityksistä (mm. kortisoni).

Insuliiniresistenssin myötä veren sokeripitoisuus on korkea, mihin haiman beetasolut reagoivat erittämällä lisää insuliinia. Insuliiniresistenssin jatkuessa haiman beetasolut lopulta väsyvät ja insuliinituotanto vähenee tai loppuu täysin. Sairauden alkuvaiheessa haiman insuliinituotanto voi vielä normalisoitua, mikäli insuliiniresistenssiä aiheuttavat taustatekijät saadaan ajoissa hallintaan. Jos haiman beetasolut tuhoutuvat täysin, tarvitsee kissa elinikäisen insuliinilääkityksen. Ylipainon välttäminen on usein avainasemassa taudin kehittymisen ja ehkäisemisen kannalta. Oikealla ruokavaliolla voidaan myös parantaa elimistön herkkyyttä insuliinille. On todettu, että kissoilla runsaasti proteiinia ja vain vähän hiilihydraattia sisältävä ruokavalio parantaa sokeritasapainoa.

Diabeteksen puhkeamiselle on useita altistavia tekijöitä. Ylipainon lisäksi riskitekijöiksi on tutkimuksissa todettu mm. kissan ikääntyminen, vähäinen liikunta, sukupuoli (uros) ja kastraatio/sterilisaatio. Tietyt rodut (mm. burmankissat) ovat alttiimpia diabetekselle. Tyypillinen diabeetikkokissa on ylipainoinen, 11-13-vuotias kastroitu uroskissa, joka elää sisäkissana.

Diabeteksen oireet ja taudin toteaminen

Tyypillisiä diabeteksen oireita ovat runsas juominen ja virtsaaminen sekä laihtuminen hyvästä ruokahalusta huolimatta. Oireet kehittyvät usein pikkuhiljaa, mikä tekee niiden havaitsemisesta haastavaa. Hoitamattomana sairaus johtaa diabeettiseen ketoasidoosiin (”happomyrkytys”), jossa havaitaan mm. oksentelua ja voimakasta väsymystä. Diabeettinen ketoasidoosi voi olla henkeä uhkaava tila.

Diabetesepäilyn yhteydessä kissasta otetaan eläinlääkärissä yleensä verinäyte ja virtsanäyte. Diagnoosi tehdään oireiden ja laboratoriolöydösten perusteella. Näytteistä voidaan tutkia sokeripitoisuuden ja pitkäaikaista sokeritasapainoa kuvaavan fruktosamiinin lisäksi myös muita arvoja. On huomioitava, että kissalla esiintyy myös stressistä johtuvaa lyhytaikaista veren sokeripitoisuuden nousua, minkä vuoksi lievästi koholla oleva sokeripitoisuus klinikalla otetussa verinäytteessä ei ainoana löydöksenä välttämättä tarkoita diabetesta.

Diabeteksen hoito ja seuranta

Hoidon tavoite on pitää veren sokeripitoisuus tasolla, jolla kissa ei oireile ja jolla se voi elää normaalia ja hyvälaatuista elämää: tällöin kissa on yleisvoinniltaan virkeä eikä sen juominen tai virtsaaminen ole lisääntynyt. Liian korkeaa ja liian matalaa veren sokeripitoisuutta vältetään. Ensisijainen tavoite vastikään diagnosoiduilla diabeetikkokissoilla on haiman beetasolujen elpyminen tehokkaan insuliinilääkityksen ja tarkan sokeritasapainon seuraamisen avulla. Jos diabetes saadaan nopeasti kontrolliin, insuliinilääkitystä ei parhaassa tapauksessa enää akuuttivaiheen jälkeen tarvita.

Diabeteksen hoitoon tulee sitoutua, sillä se vaatii paljon sekä hoitajalta että hoidettavalta. Diabetesta hoidetaan lääkkeellisesti nahan alle annettavin insuliinipistoksin. Suurin osa kissoista ei reagoi itse pistämiseen lainkaan, mutta toistuvat lääkityskerrat ja taudin seuranta vaativat kissalta hoitomyönteisyyttä ja hoitajalta paneutumista. Insuliinivalmiste ja -annos ovat yksilökohtaisia ja niitä saatetaan joutua muuttamaan hoitovasteen perusteella. Suun kautta annettavien lääkitysten teho on huono, eikä niiden ensisijaista käyttöä suositella.

Kissan verensokeria seurataan kotiolosuhteissa verensokerimittarilla omistajan toimesta. Säännöllinen verensokerin mittaus on tärkeää etenkin taudin toteamisen alkuvaiheessa, jotta haiman beetasolujen elpymiselle olisi mahdollisimman hyvät edellytykset. Jos kissan toipuminen lähtee hyvin käyntiin, voidaan jatkossa mahdollisesti päästä insuliinilääkityksestä kokonaan eroon. Kotona veren sokeripitoisuuden seuraaminen taskukokoisella sokerimittarilla helpottaa hoidon seurantaa. Verensokerin muutosta ajan kuluessa kuvaavalla sokerikäyrällä voidaan arvioida pistoksen vaikutusta ja kestoa ja nähdään, miten matalalle veren sokeripitoisuus laskee pistoksen myötä.  Virtsasta voidaan myös joissain tapauksissa mitata kotona pikaliuskoilla sokeripitoisuutta, mutta tämä ei ainoana seurantamenetelmänä ole riittävä sokeritasapainon mittari.

Runsaasti proteiinia ja vähän hiilihydraattia sisältävä ruokavalio parantaa kissan sokeritasapainoa. Diabeetikkokissoille sopivia kaupallisia erityisruokavalioita on markkinoilla. Nyrkkisääntönä märkäruoan syöttäminen on usein järkevää, sillä märkäruoassa on painoa kohti vähemmän hiilihydraatteja ja energiaa kuin kuivaruoassa, ja myös annoskokojen noudattaminen on usein helpompaa.

Kotona tulee seurata kissan mahdollista painonmuutosta: ylipainoa vältetään, mutta liiallinen laihtuminen voi toisaalta liittyä huonoon sokeritasapainoon. Jos kissalla on ylipainoa sairauden toteamisvaiheessa, tulee laihduttamisen olla hidasta ja hallittua. Liikunnasta on hyötyä painonhallinnassa - leikkimiseen ja kiipeilyyn kannattaa panostaa toki myös kissan virikkeellistämisen ja mielenterveyden kannalta. Painon lisäksi kotona seurataan kissan yleisvointia, ruokahalua, juomista ja virtsaamista. Liian korkea verensokeri johtaa sokerin erittymiseen virtsaan ja sitä kautta lisääntyneeseen virtsan erittymiseen ja lisääntyneeseen juomiseen.

Eläinlääkärikäynneillä seurataan alkuvaiheessa tiuhaan ennen kaikkea veren sokeripitoisuutta ja fruktosamiini-arvoa, joka kertoo veren sokeripitoisuudesta edeltävän 2-3 viikon ajalta. Virtsanäytteitä kontrolloidaan myös, koska diabetes altistaa virtsatietulehduksille. Koska erilaiset tulehdustilat ja muut sairaudet vaikuttavat suuresti sokeritasapainoon ja diabeteksen hoitoon, verinäytteistä kontrolloidaan tarvittaessa myös tulehdusarvoja ja elinarvoja mahdollisten muiden samanaikaisten sairaustilojen toteamiseksi. Tämän vuoksi myös hammasterveydestä tulee pitää hyvää huolta. Sairauden alkuvaiheessa eläinlääkärikäyntejä on tiheämmin, mutta voinnin normalisoituessa voidaan käyntiväliä usein pidentää.

Mahdolliset diabeteksen aiheuttamat ongelmat

Hypoglykemia eli liian matala veren sokeripitoisuus voi kehittyä nopeasti ja olla hengenvaarallinen tila. Hypoglykemia voi johtua liian suuresta insuliiniannoksesta (joko pistoksena annettuna tai kissan oman insuliinituotannon elpymisen myötä) tai liian vähäisestä energiansaannista, esimerkiksi syömättömyyden tai oksentelun myötä. Krooninen hypoglykemia syntyy, kun haima elpyy ja rupeaa tuottamaan jälleen insuliinia, minkä päälle kissalle annetaan edelleen insuliinia nahan alle. Kissalle ei tule nälkä hypoglykemian myötä, joten se ei korjaa itse tilannetta syömällä. Veren sokeripitoisuuden seuraaminen on hyvin tärkeää kroonisen hypoglykemian ehkäisemiseksi.

Hypoglykemian oireet voivat kissalla olla hyvin epämääräisiä. Lievissä tapauksissa kissa voi olla vain vaisu ja vetäytyväinen. Vakava hypoglykemia aiheuttaa mm. etenevää heikkoutta, kouristuksia ja tajuttomuutta. Ensiapuna hypoglykeemiselle kissalle annetaan ruokaa tai hunajaa/sokerivettä. Tajutonta kissaa ei saa syöttää tai juottaa, mutta sen ikeniin voi hieroa hieman hunajaa. Voimakas hypoglykemia vaatii kuitenkin aina suonensisäistä glukoosihoitoa eläinlääkärissä.

Hyperglykemiaan eli liian korkeaan veren sokeripitoisuuteen liittyvät ongelmat kehittyvät hitaammin kuin hypoglykemiaan liittyvät ongelmat. Sen taustalla on yleensä ongelma pistämistekniikassa, liian matala insuliiniannos tai esimerkiksi samanaikaisesta sairaudesta johtuva insuliinin heikko teho kudoksissa. Diabeettinen ketoasidoosi johtuu pitkään jatkuneesta hyperglykemiasta, jolloin elimistö rupeaa käyttämään rasvaa energianlähteenä ja kehoon kertyy ketoaineita. Vakavan diabeettisen ketoasidoosin oireita ovat mm. oksentelu, syömättömyys, runsas juominen ja virtsaaminen, väsyneisyys ja hengityksen makea haju. Tila vaatii aggressiivista sairaalahoitoa. Pitkään jatkunut hyperglykemia voi aiheuttaa myös neurologisia häiriöitä. Näistä tyypillisin on ns. plantigrade stance, jossa kissan kintereet osuvat jatkuvasti maahan. Takajalkojen lihaskunnon heikkeneminen ja vaikeudet mm. hyppäämisessä/kiipeilyssä voidaan havaita usein jo ennen tätä kintereiden tippumista.

Lopuksi

Diabeteksen ennustetta parantaa hoidon aloittaminen riittävän aikaisessa vaiheessa, joten seniorikissan rutiinitarkastukset ja verinäytteiden kontrolloinnit eläinlääkärillä tasaisin väliajoin ovat tärkeitä. Kissa on mestari peittämään oireensa, ja näin mahdollinen diabetes (ja monet muutkin sairaudet) havaitaan mahdollisimman ajoissa. Ylipainon välttäminen on olennaista diabeteksen lisäksi myös mm. tuki- ja liikuntaelinsairauksien ennaltaehkäisyssä ja tähän tulisi kiinnittää huomiota jo varhaisessa vaiheessa kissan elämää.

Diabetes on vakava sairaus, jonka onnistunut hoito vaatii omistajalta sitoutumista ja perehtymistä sairauden seurantaan ja mahdollisiin komplikaatioihin. Lääkityksen kanssa moni kissa elää hyvää ja täyttä kissanelämää.

Kirjoittaja ELL Mimma Aromaa

Toimin eläinlääkärinä Kaarinan Eläinlääkäriasema Oy:ssa. Erityisesti olen kiinnostunut kissojen ja koirien sisätaudeista eli toisin sanoen oksentelevat, ripuloivat, laihtuvat, vaisut ja väsyneet potilaat ovat minulle päivittäin pala kakkua tai pähkinä purtavaksi. Olen erikoistunut laajoihin vatsaontelon ultraäänitutkimuksiin. Kaksi burmakissaani toimivat päivittäin oppainani kissojen mielenkiintoisen sielunmaisemaan.

Mikä on munuaisten tehtävä?

Munuaisten päätehtävä on suodattaa verestä aineenvaihdunnan kuona-aineet. Sen lisäksi munuaiset huolehtivat elimistön nestetasapainosta, happo-emästasapainosta ja elektrolyyttitasapainosta. Munuaiset osallistuvat myös verenpaineen ja punasolutuotannon säätelyyn. Munuaisilla on suuri kyky ylläpitää normaaleja toimintoja, minkä vuoksi munuaisten vajaatoiminnasta aiheutuvat oireet alkavat näkyä vasta kun yli 70% munuaisten toiminnasta on menetetty. Kissojen munuaiset pystyvät säästämään vettä erittäin tehokkaasti johtuen niiden polveutumisesta aavikkoeläimistä. Tästä syystä terveen oireettoman kissan vähäinen juominen ei ole huolestuttavaa ja kissan erittämä virtsa on hyvin vahvaa.

Mitä tapahtuu kissan munuaiset eivät toimi normaalisti?

Munuaisten vajaatoimintaa sairastava kissa ei pysty enää säästämään elimistön vettä yhtä tehokkaasti ja tuottamaan sille ominaista väkevää virtsaa. Tästä seuraa janon tunne, joka johtaa lisääntyneeseen juomiseen ja virtsaamiseen, jotta elimistön aineenvaihdunnan kuona-aineet pystytään poistamaan normaalisti. Elimistön kuivuminen voi aiheuttaa myös helpommin ummetusta. Kuitenkaan lisääntynyt juominen ja virtsaaminen ei ole välttämättä selkein tai ensimmäisen oire kissalla, joka sairastaa munuaisten vajaatoimintaa. Terveet kissat, jotka syövät pääasiassa kuivaruokaa juovat enemmän kuin märkä- ja tuoreruokaa syövät kissat. Osa kissoista myös leikittelee vedellä ja juominen erikoisista paikoista on normaalia. Tämän vuoksi on vaikea asettaa selkeitä rajoja epänormaalille juomiselle, vaan omistajan on hyvä havainnoida ennemmin muutokset oman kissansa juomiskäyttäytymisessä. Näetkö kissasi useammin juomakipolla kuin ennen? Ovatko kissasi virtsapaakut suurentuneet? Onko muutos ohimenevä vai jatkuva eikä selity esimerkiksi ruokavalion muutoksella?  

Kun elimistön aineenvaihdunnan kuona-aineet alkavat kerääntyä alamme näkemään muutoksia veriarvoissa. Vaikka puhutaan munuaisarvoista ovat verestä mitattavat arvot itseasiassa aineenvaihdunnan lopputuotteita. Yleisimmin mitattu munuaisarvo on kreatiniini ja se on lihasten aineenvaihdunnan tuote. Toinen yleinen munuaisarvo on urea, joka on proteiiniaineenvaihdunnan lopputuote. Arvojen nousu verenkierrossa kertoo siis munuaisten heikentyneestä suodatuskyvystä. Erityisesti urean kertyminen elimistöön aiheuttaa kissalle pahoinvointia ja syömättömyyttä.

Kun munuaisten kyky kontrolloida elektrolyyttitasapainoa pettää, alkaa erityisesti kalsium-, fosfori- ja kalium-arvoissa olla muutoksia. Muutokset kalsiumin ja fosforin keskinäisessä tasapainossa johtaa luuston heikkenemiseen ja alhainen kalium arvo voi puolestaan aiheuttaa väsymystä ja heikkoutta.

Koska munuaiset osallistuvat myös verenpaineen ja punasolutuotannon säätelyyn, ovat kohonnut verenpaine ja anemia myös yleisiä löydöksiä kroonista munuaissairautta sairastavalla kissalla. Krooninen sairaus ja huonontunut ruokahalu aiheuttavat myös kaheksiaa eli elimistön kuihtumista, joka näkyy painon laskuna ja turkin kiillottomuutena/takkuuntumisena.

Miten ja miksi kissa sairastuu?

Yleisin syy krooniselle munuaissairaudelle on idiopaattinen munuaisten rappeuma, mikä tarkoittaa että syytä rappeumalle ei tiedetä. Tässä tapauksessa sairaus on hitaasti etenevä ja palautumaton. Idiopaattinen munuaisten rappeuma alkaa oireilla yleensä seniori-ikää lähestyvillä kissoilla (yli 7v), se voi olla perinnöllistä ja tietyillä roduilla se onkin yleisempää. On kuitenkin myös syitä jotka voivat aiheuttaa munuaiskudoksen vaurion minkä ikäisellä kissalla tahansa ja siten johtaa krooniseen munuaissairauteen. Esimerkiksi munuaistulehdukset/virtsatulehdukset, virtsatukokset, myrkytykset (lääkkeet, myrkylliset aineet/kasvit), kasvainsairaudet, virussairaudet (FIV, FIP) ja verenkiertohäiriöt voivat vaikuttaa munuaiskudoksen toimintaan. Osa edellä mainituista syistä kuten tulehdukset, tukokset ja myrkytykset voivat aiheuttaa ensin akuutin munuaisvaurion, joka voi kuitenkin tehokkaalla hoidolla parantua täysin. Jos kroonisen munuaissairauden taustalla on rappeuma on sairauden eteneminen yleensä selkeämpää ja suoraviivaisempaa, mutta muissa syissä ennusteen asettaminen ja etenemisen ennustaminen voi olla hankalaa. Lisäksi rappeuman eteneminen voi nopeutua tai vajaatoiminta pahentua hetkellisesti tulehdusten, lääkitysten tai muiden sairauksien vuoksi.

Miten krooninen munuaisten vajaatoiminta todetaan?

Aina ei ole selkeää onko kyseessä rappeumasairaus vai altistavasta syystä johtuva munuaisten vajaatoiminta. Potilaan historia, oireet, veri- ja virtsa-arvot sekä muut tutkimukset kuten munuaisten ja virtsateiden ultraäänitutkimus sekä verenpaineen mittaus ovat avainasemassa tilannetta arvioitaessa. Munuaisista otettavat koepalat voisivat myös selkeyttää taustasyyn löytymistä ja ennusteen asettamista. Kuitenkaan kroonisen munuaissairauden hoito ei merkittävästi muutu on taustasyy mikä tahansa, minkä vuoksi koepaloja ei tavata ottaa kissoilta rutiinisti. Tämän sijaan munuaissairauden etenemistä seurataan pääasiassa potilaan voinnin ja veri- sekä virtsanäytteiden avulla. Koska munuaisarvot voivat hetkellisesti nousta esimerkiksi tulehdusten, tukosten, lääkkeiden, elimistön kuivumisen tai muiden sairauksien vuoksi, ei yksittäisten kohonneiden munuaisarvojen perusteella voida olla vielä varmoja kroonisesta munuaissairaudesta. Munuaisarvojen tulee olla toistuvasti koholla tai virtsanäytteessä on toistuvasti munuaissairauteen viittavia löydöksiä. Lisäksi tulee tarkastaa ja hoitaa pois kaikki mahdolliset alla olevat syyt munuaisten vajaatoiminnalle tai munuaisten vajaatoiminnan pahenemiselle (tulehdukset, tukokset, myrkytykset, muut sairaudet) ja kun tilanne on vakaa voidaan päätellä mahdollista kroonista vajaatoiminnan astetta kontrolloimalla veri- ja virtsanäytteitä. 

Munuaisarvoja tulkittaessa tulee ottaa myös huomioon kyseisen kissan kokonaistilanne. Eri yksilöiden munuaisarvoja vertailemalla ei voida suoraan sanoa ovatko potilaat samassa munuaisten vajaatoiminnan vaiheessa. Jos esimerkiksi laihalla kuihtuneella kohtalaisesti oireilevalla kissalla, sopusuhtaisella vähäoireisella kissalla ja sopusuhtaisella hyvin voimakkaasti oireilevalla kissalla on kaikilla samat munuaisarvot, on kuitenkin niiden munuaisten vajaatoiminta täysin eri asteella. Laihalla, lihaksettomalla ja kohtalaisesti oireilevalla, mutta toimintakykyisellä kissalla on todennäköisesti suhteessa liian alhaiset munuaisarvot, koska kreatiniinia erittävää lihasmassaa on niin paljon vähemmän suhteessa normaali kokoiseen kissaan. Tämän kissan eliniän ennuste on siis paljon heikompi kuin normaalipainoisen, vähäoireisen kissan samoilla ”todellisimmilla” munuaisarvoilla. Toisaalta hyvin akuutisti romahtaneella sopusuhtaisella kissalla on todennäköisesti kyse akuutista munaisten vajaatoiminnasta, joka puolestaan vaatii tehohoitoa munuaisten toiminnan tukemiseksi ja kroonisen munuaisten vajaatoiminnan kehittyminen ei ole vielä varmaa ennen kuin tilanne on saatu tasoittumaan ja potilaasta otetaan kontrollinäytteet.  

Miten kroonista munuaisten vajaatoimintaa hoidetaan?

Krooniseen munuaisvikaan ei ole parannusta, mutta ruokavaliolla, ravintolisillä, verenpainelääkityksillä ja tukihoidolla voidaan kissan elinikää pidentää. Kissan on saatava riittävästi vettä, mahdollinen ummetus on huomioitava ja sen on päästävä virtsaamaan tarpeeksi usein. Paino yritetään säilyttää mahdollisimman vakaana maittavilla ruuilla ja pahoinvoinnin estolla.

Kontrollikäynnit suunnitellaan yksilöllisesti potilaan tilanteen, omistajan mahdollisuuksien ja sairauden etenemisnopeuden mukaisesti. Näistä seikoista riippuen potilaan kontrolliväli on yleensä 3-12 kk. Yleistutkimuksen lisäksi tapauskohtaisesti kontrolloidaan veri- ja virtsanäytteet, verenpaine sekä ultraäänitutkimus. Näiden perusteella päätetään minkälainen ruokavalio on sen hetkisessä sairauden vaiheessa paras, onko tarvetta ravintolisillä muokata elektrolyyttitasapainoa (kalium-lisä, fosforisiepparit), onko tulehduksia/muita sairauksia joita täytyy huomioida/hoitaa tai tarvitaanko verenpainelääkityksiä tai lääkkeitä ruokahalun ylläpitoon.