Ennen kuin itse ensimmäistä kertaa matkustin kissan kanssa julkisilla kulkuneuvoilla, ajattelin, että se on vain hankalaa ja eihän se voi onnistua. Onhan se sitäkin välillä, hankalaa. Paljon voi kuitenkin tehdä etukäteen, jotta matka olisi mukava niin kissalle, palvelijalle, kuin kanssamatkustajillekin.

Junassa

Ainakin Suomessa VR:n kyydissä kissan kanssa matkustaminen on melko yksinkertaista. Useimmilla junavuoroilla on lemmikkivaunu, jossa on vaunun toisessa päässä paikkoja lemmikin kanssa matkustaville. Yhden ihmisen mukana saa olla enintään kaksi lemmikkiä tai kuljetuslaatikkoa. Yhdestä lemmikistä tai kuljetuslaatikosta peritään 5 euron maksu / matka. Jos vaihtaa junaa kesken matkan, lemmikkimaksua ei siis peritä uudelleen. Lähijunissa lemmikit matkustavat maksutta.

Netistä kun ostaa VR-matkalipun, lemmikkimaksu on helppo lisätä mukaan ostoskoriin. Uusitussa mobiilisovelluksessa ei vielä viime vuoden lopulla ollut mahdollisuutta ostaa lemmikille lippua, joten lipuntarkastaja peri lemmikkimaksun vasta matkalla. Maksutapana junassa kävi vain kortti.

Lemmikkipaikkoja on rajattu määrä ja joskus voi matkalla olla montakin isoa koiraa, jotka saattavat kissoja pelottaa. Pelokkaan ja helposti stressaantuvan kissan kanssa matkustaminen millä tahansa on kuitenkin haastavaa. Junaan mennään aina kissan kanssa niin, että kissa on omassa kuljetuslaatikossa tai laukussa turvassa. Junan kyyti on yllensä tasaista, mikä helpottaa oloa ja junassa ehkä matkapahoinvoinnilta voi välttyä kokonaan.

Talviaikaan on hyvä varata jokin peitto laatikon ympärille, joskus junanvaihtoa voi joutua odottelemaan kauankin ulkona kylmässä.

Jos olen päässyt asemalle sen verran ajoissa, että junan lähtöön on melkein puoli tuntia aikaa ja juna on jo valmiina raiteella odottamassa lähtöä, olen mennyt omalle paikalle ja antanut kisun tulla ulos ja tutkia ja haistella valjaissa useimmiten tyhjää vaunua. Muutaman kerran kisu on jopa halunnut tutkia kanssamatkustajia, kun juna liikkuu. Tähän mennessä birma on ollut hyvin eksoottinen ja kaunis matkustaja, ja kukaan ei ole ainakaan suoraan sanonut mitään negatiivista.

Kuva: Malin Sarkala

Linja-autolla

Kaupungista toiseen kaukoliikenteessä liikennöivät bussit ottavat yleensä lemmikkejä kyytiin. Kaikille vuoroille lemmikit eivät ole tervetulleita, esimerkiksi OnniBus. OnniBus on kuitenkin alkanut liikennöidä viime vuonna myös OnniBus FLEX -vuoroja, joille otetaan isompia matkatavaroita ja myös lemmikkejä.

OnniBus FLEXillä olen muutaman kerran matkustanut väliä Ulvila-Helsinki ja hyvin on matkat sujuneet kissan kanssa. Ennen OnniBus FLEXiä, Jyväskylässä asuessani, ehdin matkustaa pariin kertaan Express-bussin kyydissä Helsinkiin, nekin matkat menivät hyvin.

Ainakin kaukoliikenteen busseissa suositellaan lemmikin kanssa matkustavia istumaan mahdollisimman taakse. Kun bussi on pysähtynyt pidemmäksi aikaa, olen päästänyt kisun ulos kuljetuslaatikosta, jos kisun on tehnyt mieli tulla ulos. Pitkä matka ei varmasti ole kissallekaan mukava, vaikka ainakin oma birmani lepäilee ja nukkuu suurimmaksi osaksi.

Busseissa ehkä huono puoli on se, että kuljettaja voi kieltäytyä ottamasta eläintä kyytiin, joko oman allergian tai jo kyytiin nousseen matkustajan allergian takia. Myöskään lemmikin matkalippua ei voi ostaa etukäteen, vaan lemmikkimaksu maksetaan kuljettajalle kyytiin noustessa. Tosin OnniBus FLEX -vuoroilla lemmikkimaksu sisältyy lipun hintaan, ja lemmikkiä ei tarvitse ilmoittaa omaa lippua ostaessa.

Paikallisbussissa

Lähiliikenteen busseissa mennään samoilla säännöillä kuin kaukoliikenteessä. Kissa kuljetuslaatikkoon ja mielellään taakse istumaan. Välillä (hyvin usein) bussi on kuitenkin niin täynnä, että on pakko istua sille paikalle, joka on vapaa. Tähän mennessä olen saanut vain positiivisia kommentteja laatikossa matkustavasta otuksesta. Vieressä istuvat ihmiset ovat ihastelleet sinisilmäistä seuralaistani ja halunneet tietää kissasta vaikka mitä.

Paikallisbusseissa ei tietääkseni missään kaupungissa peritä erikseen lemmikkimaksua, vaan lemmikki on tavallaan matkatavara. Kuljettaja voi silti estää lemmikkien kanssa matkustavaa nousemasta bussiin allergian takia tai jo kyydissä istuvan matkustajan pyynnöstä. Ehkä tämä koskee kuitenkin enemmän isoja koiria.

Paikallisliikenteessä voi lyhytkin matka kestää verrattain kauan. Ja vaihtoja voi joutua tekemään, koska eihän se bussi koskaan mene suoraan kotikadulta sinne eläinlääkäriin. Jo edesmennyt birmani hermostui autonkyydissä ja myös bussissa, varsinkin menomatkalla tuli äänekkäitä vastalauseita siitä, minne ollaan matkalla. Paikallisliikenne ei minun kokemukseni mukaan ole paras vaihtoehto, jos kissa on helposti stressaantuvaa sorttia, silloin on mielekkäämpää ottaa taksi, jos lompakko vaan antaa myöten.

Ennakointi ja stressin välttäminen

Kuinka paljon kissa stressaa matkaa, riippuu kokemukseni mukaan kissasta. Olen aina kaikkeni yrittänyt, että kissojeni matkat olisivat stressittömiä, mutta valitettavasti se ei aina onnistu. Stressiä voi helpottaa antamalla kissan tutustua kuljetuslaatikkoon leikin avulla tai kuljetuslaatikko voi olla myös mukava nukkumapaikka kotona. Mahdollisen matkapahoinvoinnin takia voi olla hyvä, ettei tarjoile suurta herkkuateriaa ennen matkaa vaan vain jotain pientä, ettei nälkäkiukku kuitenkaan yllätä. Herkut ja ruoka ovat matkan jälkeen hyvä palkinto siitä, että matka on ohi ja nyt voi ottaa rennosti. Toisaalta jos määränpää on kissalle ennestään tuntematon, ei perillä ruoka ehkä heti maistu perillä.

Jotkut kissat juttelevat osan matkasta tai koko matkan ajan. Juttelu voi olla merkki pahoinvoinnista, nälästä tai muusta epämukavuudesta. Oma kokemukseni on, että vastaaminen vain kiihdyttää kissan juttelua. Oma birmani jaksoi jutella ja marmattaa alkumatkasta ainakin 45 minuuttia ja loppumatkasta alkoi kyseleminen, että joko ollaan perillä. Kissa tuntui tietävän minuutilleen, kuinka kauan matka kestää.

Teksti: Julianna Hautoniemi

Artikkeli on alunperin julkaistu Pyhä Birman Kissa ry jäsenlehdessä 4/20020

Joko mennään? Kuva: Julianna Hautoniemi

Lähteet

https://www.vr.fi/palvelut-junassa/lemmikit

 

Netistä löytyy varta vasten kissoja (tai yleisemmin lemmikkejä) varten tehtyjä videoita, joita voi hakea YouTubesta esimerkiksi sanoilla ”Videos for cats to watch”. Videoiden juoni on ihmisten makuun aika tylsä: tyypillisessä videossa on kameran edessä ruokintapaikka, josta linnut ja/tai oravat käyvät hakemassa vaikkapa pähkinöitä. Kissoista hauskaa tuntuu olevan nimenomaan se, että eläimiä tulee ja menee ja välillä häviää ruudusta. Silloin täytyy tietenkin tarkistaa ruudun takaa, livistikö orava sinne.

Monet videot ovat pitkiä, jopa kahdeksantuntisia. Ehkäpä ideana on pistää video pyörimään lemmikkien viihteeksi omistajan työpäivän ajaksi? Itse en uskaltaisi jättää kissoja katsomaan videoita ilman valvontaa. Välillä lintuja tai oravia huidotaan sen verran tarmokkaasti, että tilannetta saa jopa hieman jäähdytellä. Meillä videoita katsotaan älytelkkarista, jonka innokas oravanmetsästys voi hyvinkin saada kaatumaan. Toistaiseksi mitään lähmäisiä käpälänjälkiä pahempaa ei telkkarille ole kuitenkaan tapahtunut.

Teen paljon kotona tietokonehommia, mikä on välillä hieman haastavaa, koska kissojen mielestä tietokoneen edessä toimettomana istuva ihminen voisi hyvin käyttää aikansa johonkin järkevämpään, kuten kissojen kanssa leikkimiseen. Videon pyörimään laittaminen aiheuttaa lievän ”huono kissanomistaja” -reaktion, mutta on välillä ah niin toimiva keino hetken rauhan saamiseen. Video ei siis tietenkään korvaa oikeaa kissan aktivoimista, kuten leikkimistä tai valjastelua, mutta saattaa tarjota omistajalle kissavapaan hetken vaikka muutaman sähköpostin kirjoittamista varten. Toimii siis kuten piirretyt pikkulapsille.

Omista kissoistani videoita tykkää katsoa kolme, eli puolet kaikista. Loppuja eivät videot kiinnosta. Videoita katsovien suosikkeja ovat nimenomaan oravavideot. Puna- ja harmaaoravien lisäksi myös maaoravat ovat hauskoja. Kissat jaksavat välillä katsoa videota yllättävänkin pitkään, toki hieman videosta riippuen. Joskus ”tylsän” videon joutuu vaihtamaan kiinnostavampaan kesken kaiken, kun katsojien kiinnostus hiipuu ennen aikojaan. Ärsyttävintä videoissa ovat mainokset. Ymmärrän kyllä, että mainostulot ovat tärkeitä, mutta näitä katsovat KISSAT, joita ei taatusti kiinnosta esimerkiksi autot tai tietokoneet. Toki itsekin näen mainokset, koska havahdun mainosten ääneen ja menen ohittamaan ne, mutta hieman turhalta tuntuu silti.

Mainosten lisäksi videoiden huono puoli on se, että kissat ovat hämmästyttävän nopeasti ehdollistuneet siihen, että telkasta tulee oravaohjelmaa aina silloin, kun valitsen verkkoselaimen näytölle. (Kyllä, ne selvästikin osaavat erottaa milloin verkkoselain valitaan toisen tv-kanavan tai Netflixin sijaan.) Pettymys on suuri, jos katsonkin sillä kertaa vaikkapa puutarhaohjelmaa. Sitkeästi saatetaan silti tönöttää toosan edessä odottamassa, josko niitä oravia kuitenkin jostain vielä ilmaantuisi. Tähän mennessä katsotuista videoista kaikista hauskin on kuitenkin ollut ihan ihmisille tarkoitettu suomalainen luonto-ohjelma Metsän selviytyjät, jossa seurattiin oravien ja muiden eläinten elämää talvisessa metsässä. Suosikkikohdassa oravanpoikaset säntäilivät metsässä edes takaisin. Ohjelma löytyy YLE Areenan luontodokumenteista (https://areena.yle.fi/1-4226483), josta sen voi katsoa monta kertaa. 

Tekstit ja kuvat Elina Koivisto

Artikkeli on alunperin julkaistu Somakiss ry:n jäsenlehdessä 1/2019

     

Huolimatta siitä, että kissat ovat lihansyöjiä, saattavat ne silti popsia suihinsa myös huonekasveja. Itselläni on kuuden kissan lisäksi melkoinen huonekasvikokoelma, joiden suurin uhka on kissojen kitaan päätymisen sijaan lähinnä emännän liian laiska (tai joskus myös liian innokas) kastelu.

Kissani eivät osoita kasveja kohtaan oikeastaan minkäänlaista kiinnostusta. Osin tämä johtunee niiden omista luonteenpiirteistä, osin olosuhteista (kissoilla on esimerkiksi pääsy kissatarhaan syömään ruohoa) ja osin tietyistä toimintatavoista, joihin olen vuosien varrella päätynyt. Esimerkiksi rönsyliljani asuvat poikkeuksetta amppelissa. Jos nostaisin rönsyliljaruukun kissojen ulottuville, se olisi taatusti täynnä hampaanjälkiä nopeammin kuin ehtisin kissaa sanoa.

Kissojen ja kasvien yhteistaloudessa voi joutua tekemään kaikenlaisia kompromisseja. Parhaalla ikkunalaudallani, eli sillä, johon paistaa aurinko suurimman osan päivää, ei ole kasvin kasvia, koska se on kissojen suosikkipaikka. Se olisi myös ihanteellinen paikka kevään taimikasvatuksiin, mutta en ole edes kokeillut taimipurkkien pitämistä siinä, koska arvaan hyvin, miten siinä kävisi: kissat vähintäänkin kävelisivät taimien yli, todennäköisesti myös tiputtelisivat purkkeja. Taimeni kasvavatkin lisävalon turvin keittiössä katosta riippuvassa hyllykössä.

Listasin alle muutamia itse hyväksi havaitsemaniani vinkkejä kissojen ja huonekasvien yhteiselon helpottamiseksi. Kaikki eivät varmastikaan toimi kaikille ja joillekin ei toimi mikään, mutta kannattaa kokeilla itselleen ja tilanteeseensa sopivia konsteja.

1. Kasvien valinta

Heinämäisten, pehmeälehtisten kasvien, kuten rönsyliljan, jättäminen kissojen ulottuville tietää melko varmasti huonoa kasville. Paksu- ja nahkealehtisten kasvien, kuten vaikka palmuvehkan, lehdet sen sijaan houkuttelevat huomattavasti vähemmän nakertelemaan.

Siltä varalta, että kissa kuitenkin maistelee kasveja kaikista varokeinoista huolimatta, kannattaa valita mahdollisuuksien mukaan varmuudella kissoille vaarattomiksi todettuja lajeja. Ihmiselle myrkyllinen/vaaraton ei välttämättä ole sama kissalle. Huonekasvien myrkyllisyydestä kissoille on saatavilla aika ristiriitaista tietoa, esimerkiksi rönsylilja listataan joissain lähteissä myrkyttömäksi ja toisissa taas ei. Yksi lista: https://kissapoydalle.blogspot.com/2019/02/kissoille-myrkyttomat-kasvit.html

2. Sallittu syötävä

Oman sallitun syötävän, kuten vehnänoraan, pitäminen esillä kissaa varten ympäri vuoden saattaa hillitä huonekasvien syömisen halua. Kissalla on luontainen tarve syödä ruohoa tai muuta vihreää.

3. Kasvien sijoittelu

Amppelit, seinähyllyt, roikkuvat hyllyt, kaapinpäälliset ja muut vastaavat paikat, joihin kissa ei joko pääse tai ei ainakaan ole niin kiinnostunut menemään. Jos kyseisissä paikoissa ei ole kasveille riittävästi luonnonvaloa, pitää sinne virittää kasvivaloja.

4. Mekaaninen suojaus

Kasveja voi kasvattaa esimerkiksi isoissa pulloissa, maljakoissa, terraarioissa, kynttilälyhdyissä tai vaikkapa lintuhäkeissä. Luovat ratkaisut käyttöön! Jos ongelmana on kasvien syömisen sijaan/ohella mullan kaapiminen isoissa ruukuissa, multapinnan voi peittää vaikkapa koristekivillä tai simpukankuorilla.

5. Kissakarkotteet

Sitruunankuoret, valkosipuli, pippuri, kaupalliset kissakarkotteet… Kaikkea voi kokeilla. 

6. Kiinnostuksen suuntaaminen muualle

Kukkiin kiinnostusta osoittavan kissan huomion voi suunnata muualle tarjoamalla kissalle jotain vaihtoehtoista, sallittua tekemistä vaikkapa leikittämällä kissaa. Aina, kun kasvit jätetään rauhaan, kissaa kiitellään ja palkitaan esimerkiksi namilla.

Teksti & kuvat: Elina Koivisto

Artikkeli on alunperin julkaistu Somakiss ry:n jäsenlehdessä 03/2020

Kodan, 1 v, astmadiagnoosi

Maaliskuisena tiistaiaamuna oli aika viedä kaikki neljä kissaani (maatiainen, kaksi american curlia sekä somalipoika Koda) hampaiden vuosihuoltoihin 100 km päähän luottoeläinlääkärimme luokse. Kaikille oltiin varattu hampaiden röntgenkuvaus ja halusin Kodalle (IP FI*Vulpes Blood & Fire, s. 17.5.2018) myös keuhkoröntgenin. Keuhkoröntgen siksi, että viime syksynä Kodan sukua kohtasi syvä suru ja järkytys Kodan siskon menehdyttyä täysin yllättäen sairauskohtaukseen vain vähän päälle 1-vuotiaana. Sittemmin ilmeni, että kyseessä oli ollut harvinaisen vakava astmakohtaus. Loki-siskolla oli ollut elämänsä aikana astmaoireita, mutta ne olivat olleet niin harvassa, etteivät lääkärit yleisestikään aloita vielä sen pohjalta lääkitystä. Oireet olivat olleet samat mitä Kodalla on ollut pennusta asti: helposti hengästymistä ja satunnaista yskää.

Diagnoosi

Olen pitänyt Kodan yskäkerroista kirjaa viime kesästä lähtien siltä varalta, että ne tihentyvät ja olisi aika mennä lääkäriin. Kodan kohtaukset ovat oireiltaan kissan astmalle tyypilliset: kissa on kyyryssä kaula pitkänä ja ensin kissa puhisee tukkoisesti. Sitten alkaa äänekkäät ja vinkuvat hengityspuuskat. Nieleminen on vaikeaa ja kuulostaa kuin kurkussa olisi jokin iso sitkeä möykky tiellä. Kohtaus voi kestää jopa useamman minuutin. Kodan tiheimmät yskäkohtaukset, 1-2 krt/kk, ovat sijoittuneet kesäaikaan. Syyskuun jälkeen olen merkinnyt vain yhden yskäkerran ja se oli helmikuussa.

Pentuajan pahimman villivaiheen jälkeen olemme pitäneet leikitykset sen verran rauhallisina, ettei hengästymistä tule. Kodan riehuessa itsekseen se ei hengästy, mutta leikittäessä hengästyminen tapahtuu nopeiden ja lyhyiden spurttien jälkeen. En ollut aiemmin osannut yhdistää tätä astmaan, vaan olin ajatellut tohelon vain unohtavan hengittää keskittyessään niin leikkiin.

Vaikka Koda oli ollut yskältään oireeton jo kuukausia, oli nyt hyvä katsoa keuhkojen tilanne ja tärkeäkin, huomioiden samanlaiset oireet siskon kanssa. Luottoeläinlääkärimme otti tilanteen todella vakavasti, mitä arvostan yli sanojen, ja hän halusikin tutkia Kodan ennen kuin siirtyisi muihin. Senkin vuoksi, että jos keuhkoista jotain löytyisi, anestesia olisi turhan suuri riski otettavaksi kun lääkitystä ei oltu vielä aloitettu.

Keuhkoröntgen otetaan kissan ollessa hereillä ja pääsin siihen kaveriksi. Rauhattomasta ja jännittyneestä pojasta saatiin onneksi heti ensimmäisellä kerralla hyvä kuva. Kuva kertoi, että keuhkoissa todella oli astmamuutoksia: keuhkot olivat laajentuneet ja niissä näkyi tiivistymiä. Laajentuma on seurausta siitä, että keuhkot ovat täynnä liikaa ilmaa, sillä ilma ei pääse kunnolla kiertämään ulos ahtautuneiden keuhkoputkien vuoksi. Verikoetuloksia jouduimme odottamaan seuraavaan päivään ja ne näyttivät puhdasta tulosta; valkosoluarvot olivat normaalit. Kohonneet arvot olisivat viitanneet astmatulehdukseen. Eläinlääkärin mukaan normaalisti lääkitystä ei vielä aloitettaisi Kodan oireilla ja röntgentuloksen perusteella, mutta Kodan tapauksessa taustat huomioiden lääkitys aloitetaan.

Astma on parantumaton sairaus, joten myös lääkitys on koko loppuelämän. Koda saa 2 krt/pv kortisonia inhalaationa. Koska röntgentulosten myötä Kodan hammashoidot jäivät välistä, niitä katsotaan uudestaan joskus kesän tienoilla. Kesällä otetaan myös keuhkojen kontrollikuva ja katsotaan muutetaanko lääkeannostusta. Minulla oli outo olo diagnoosin jälkeen sen suhteen, miten tyynesti siihen suhtauduin. Astma itsessäänhän on varsin yleinen, sitä tavataan lähteiden mukaan ainakin 1 % kissoista. Diagnoosi ei oikein tuntunut missään, vaikkakin päällimmäisenä tietenkin oli helpotus. Helpotus siitä, että nyt poika saa hoitoa, joka toivottavasti ehkäisee tulevat kohtaukset. Ja helpotus siitä, ettei enää tarvitse miettiä missä menee raja lääkäriin viennin suhteen.

Ehkä reaktioon tai sen puutteeseen vaikuttaa sekin osaltaan, että onhan tässä jo useampi vuosi käyty kahden allergikkokissan kanssa erilaisia testailuja niin ruokavaliossa kuin ympäristöllisesti tasapainoisen ruokavalion ja ympäristöärsykkeiden minimoinnin saavuttamiseksi. Astma sentään on suoraan selkeä hoidoltaan ja täten nopeahoitoinen elämänlaadun parantamiseksi.

Lääkitys ja sen vaikutus

Niin eläimen kuin vauvojenkin kanssa, eli niiden olentojen, jotka eivät osaa tehdä käskystä tarvittavaa syvää hengitystä, inhalaatiolääkitykseen tarvitaan inhalaatiolaite. Kissoille on oma versionsa, mutta koska meidän lähiapteekissa ei ollut sitä, ostin eläinlääkärin kehotuksesta vauvojen version, jonka jossain vaiheessa tulevaisuudessa vaihdamme kissaversioon.

Koda on onneksi lähtökohdiltaan helppo lääkittävä: harrastamme temppuilua ja poika rakastaa temppua, jossa kuono laitetaan sormista tehdyn ympyrän läpi. Joten ajattelin Kodan oppivan nopeasti inhalaatiolaitteeseenkin ja oikeassa olin! Treenasimme inhalaatiolaitteen niin, että teimme siitä tempun: aina kun Koda nuuski laitteen suuaukkoa, sanoin ”lääke” ja annoin herkun. Koda huomasi homman jujun hyvin nopeasti.

Temppu oli kuitenkin enemmänkin positiivisten mielikuvien luomista varten, sillä itse lääkityksessä inhalaatiolaitetta tulee pitää naamalla ainakin 10 sekuntia, jos ei pysty laskemaan henkäysten määrää. Varsinaiset lääkinnät olemme tehneet niin, että pidän Kodaa paikoillaan ja lasken ajan ääneen. Lääkinnän jälkeen Koda saa herkun. Herkkupalkka on vahva motivaattori ja koska lääkitykset ajoitetaan meillä ruokailujen jälkeiseksi, Koda monesti jää keittiöön odottamaan lääkehetkeä ruuan jälkeen. Koda myös tunnistaa vihjesanat ”otetaanko lääke” ja tulee juosten paikalle, jos olisikin sattunut olemaan toisessa huoneessa. Kehräys alkaa viimeistään kun ollaan laskennoissa 8 sekunnin kohdalla.

Lääke on auttanut erinomaisesti: Koda ei ole saanut sen aloittamisen jälkeen kuin yhden kohtauksen, mikä sekin tuli suoraan normaalia viikkorytmiä myöhempään tehdyn imuroinnin jälkeen. Kodan rasituksensietokyky on parantunut huomattavasti ja nykyään se voi tehdä nopeita spurtteja leikityksissä hengästymättä – tai ainakaan hengästymättä yhtä nopeasti kuin ennen. Emme ole lähteneet testaamaan missä uusi raja menee.

Tukikeinoja astman hoitoon

Kissanhiekan tulisi olla mahdollisimman pölyämätöntä.

Ilmankostutin on hyvä astmaoireiden helpottamiseen, jos huoneen kosteudella on tapana tipahtaa turhan alas etenkin kovilla pakkasilla. Hengitysliiton mukainen suositeltu ilmankosteus on talvella 20-40 % ja ilmankosteutta kannattaa seurata kosteusmittarilla. Meille mittari hankittiin Kodan diagnoosin jälkeen.

Lisäksi kalaöljyn omega 3 voi auttaa vähentämään astmaoireita aiheuttavia vasta-aineita, joten kalaöljyä on suositeltavaa antaa päivittäin. Kalaöljystä saatava EPA-rasvahappo auttaa myös tulehdusten hillitsemisessä. D-vitamiinin puutteen on todettu olevan yhteydessä astmaoireisiin, joten D-vitamiinia kannattaa antaa korkeinta suositusannosta eli 1 µg/painokilo/pv, mikä vastaa ihmisten 100 µg/pv -annostusta. D-vitamiinin hyödyt vaikuttavat kiistellysti pohjautuvan siihen, että tutkituilla on lähtökohtaisestikin ollut puutosta ja saannin nosto vastaamaan nykysuosituksia helpottaisi astmaoireita.

Lähteitä ja lisätietoa

-Asthma in cats:https://veterinarypartner.vin.com/default.aspx?pid=19239&id=4951536

- Feline asthma: https://www.marvistavet.com/feline-asthma.pml

- Astma. Käypä hoito -suositus:https://www.kaypahoito.fi/hoi06030

- Evidence points to fish oil to fight asthma: https://www.urmc.rochester.edu/news/story/4727/evidence-points-to-fish-oil-to-fight-asthma.aspx

- Omega-3 and omega-6 fatty acids may play opposite roles in childhood asthma: https://www.sciencedaily.com/releases/2019/03/190329075925.htm

- Astma ja D-vitamiini: http://www.tritolonen.fi/uutiset/2395-astma-ja-d-vitamiini

- A Review on the Role of Vitamin D in Asthma: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5491340/

- High quality evidence suggests Vitamin D can reduce asthma attacks: https://www.cochrane.org/news/high-quality-evidence-suggests-vitamin-d-can-reduce-asthmaattacks

- Sisäilman kosteus ja lämpötila: https://www.hengitysliitto.fi/en/node/221907? gclid=EAIaIQobChMIpsGS3L2i6QIVBEkYCh1oxAnVEAAYASAAEgLj9_D_BwE

Lokin mainitsemiseen on Minttu-kasvattajan ja Ansku-mamin lupa.

Teksti ja kuvat: Päivi Lipponen

Seuraa myös Päivin blogia: http://pikkupeto.blogspot.com/

 

Kirjoittaja ELL Iida Niinikoski

Toimin eläinlääkärinä Kaarinan Eläinlääkäriasema Oy:ssä. Sisätautipotilaat, erityisesti kissat, ovat lähellä sydäntä. Kotona vilistää aktiivinen somalikissa Raili, joka opettelee seuraavaa temppunaan ukulelen soittamista.

Sokeritauti eli diabetes mellitus on suhteellisen yleinen sairaus kissoilla. On arvioitu, että 200 kissasta 1-2 yksilöä sairastuu diabetekseen. Diabeteksessa veren sokeripitoisuus on jatkuvasti liian korkea, mikä johtaa monenlaisiin ongelmiin. Kissan diabetes muistuttaa ihmisten tyypin 2 diabetesta ja sen hoidon kulmakiviä ovat tehokas insuliinihoito aikaisessa vaiheessa sairautta, ruokavalio ja ylipainon välttäminen. Osa kissoista pääsee aggressiivisen alkuhoidon ja tehokkaan seurannan jälkeen kokonaan eroon insuliinilääkityksestä.

Mistä diabetes mellitus johtuu?

Insuliini on haiman beetasolujen tuottama hormoni, joka lisää esimerkiksi ruokailun jälkeen sokerin siirtymistä verestä kudoksiin ja soluihin. Insuliinin vaikutuksen johdosta veren sokeripitoisuus laskee. Diabeteksen alkuvaiheessa esiintyy usein insuliiniresistenssiä, jolloin haima kyllä erittää insuliinia, mutta sen toiminta kehossa on heikentynyt eikä veren sokeripitoisuus seurauksena laske normaalisti. Insuliiniresistenssiä aiheuttavat esimerkiksi ylipaino, tietyt sairaudet (mm. kasvuhormonin liikaeritys, lisämunuaisen kuorikerroksen liikatoiminta ja erilaiset tulehdustilat) ja osa lääkityksistä (mm. kortisoni).

Insuliiniresistenssin myötä veren sokeripitoisuus on korkea, mihin haiman beetasolut reagoivat erittämällä lisää insuliinia. Insuliiniresistenssin jatkuessa haiman beetasolut lopulta väsyvät ja insuliinituotanto vähenee tai loppuu täysin. Sairauden alkuvaiheessa haiman insuliinituotanto voi vielä normalisoitua, mikäli insuliiniresistenssiä aiheuttavat taustatekijät saadaan ajoissa hallintaan. Jos haiman beetasolut tuhoutuvat täysin, tarvitsee kissa elinikäisen insuliinilääkityksen. Ylipainon välttäminen on usein avainasemassa taudin kehittymisen ja ehkäisemisen kannalta. Oikealla ruokavaliolla voidaan myös parantaa elimistön herkkyyttä insuliinille. On todettu, että kissoilla runsaasti proteiinia ja vain vähän hiilihydraattia sisältävä ruokavalio parantaa sokeritasapainoa.

Diabeteksen puhkeamiselle on useita altistavia tekijöitä. Ylipainon lisäksi riskitekijöiksi on tutkimuksissa todettu mm. kissan ikääntyminen, vähäinen liikunta, sukupuoli (uros) ja kastraatio/sterilisaatio. Tietyt rodut (mm. burmankissat) ovat alttiimpia diabetekselle. Tyypillinen diabeetikkokissa on ylipainoinen, 11-13-vuotias kastroitu uroskissa, joka elää sisäkissana.

Diabeteksen oireet ja taudin toteaminen

Tyypillisiä diabeteksen oireita ovat runsas juominen ja virtsaaminen sekä laihtuminen hyvästä ruokahalusta huolimatta. Oireet kehittyvät usein pikkuhiljaa, mikä tekee niiden havaitsemisesta haastavaa. Hoitamattomana sairaus johtaa diabeettiseen ketoasidoosiin (”happomyrkytys”), jossa havaitaan mm. oksentelua ja voimakasta väsymystä. Diabeettinen ketoasidoosi voi olla henkeä uhkaava tila.

Diabetesepäilyn yhteydessä kissasta otetaan eläinlääkärissä yleensä verinäyte ja virtsanäyte. Diagnoosi tehdään oireiden ja laboratoriolöydösten perusteella. Näytteistä voidaan tutkia sokeripitoisuuden ja pitkäaikaista sokeritasapainoa kuvaavan fruktosamiinin lisäksi myös muita arvoja. On huomioitava, että kissalla esiintyy myös stressistä johtuvaa lyhytaikaista veren sokeripitoisuuden nousua, minkä vuoksi lievästi koholla oleva sokeripitoisuus klinikalla otetussa verinäytteessä ei ainoana löydöksenä välttämättä tarkoita diabetesta.

Diabeteksen hoito ja seuranta

Hoidon tavoite on pitää veren sokeripitoisuus tasolla, jolla kissa ei oireile ja jolla se voi elää normaalia ja hyvälaatuista elämää: tällöin kissa on yleisvoinniltaan virkeä eikä sen juominen tai virtsaaminen ole lisääntynyt. Liian korkeaa ja liian matalaa veren sokeripitoisuutta vältetään. Ensisijainen tavoite vastikään diagnosoiduilla diabeetikkokissoilla on haiman beetasolujen elpyminen tehokkaan insuliinilääkityksen ja tarkan sokeritasapainon seuraamisen avulla. Jos diabetes saadaan nopeasti kontrolliin, insuliinilääkitystä ei parhaassa tapauksessa enää akuuttivaiheen jälkeen tarvita.

Diabeteksen hoitoon tulee sitoutua, sillä se vaatii paljon sekä hoitajalta että hoidettavalta. Diabetesta hoidetaan lääkkeellisesti nahan alle annettavin insuliinipistoksin. Suurin osa kissoista ei reagoi itse pistämiseen lainkaan, mutta toistuvat lääkityskerrat ja taudin seuranta vaativat kissalta hoitomyönteisyyttä ja hoitajalta paneutumista. Insuliinivalmiste ja -annos ovat yksilökohtaisia ja niitä saatetaan joutua muuttamaan hoitovasteen perusteella. Suun kautta annettavien lääkitysten teho on huono, eikä niiden ensisijaista käyttöä suositella.

Kissan verensokeria seurataan kotiolosuhteissa verensokerimittarilla omistajan toimesta. Säännöllinen verensokerin mittaus on tärkeää etenkin taudin toteamisen alkuvaiheessa, jotta haiman beetasolujen elpymiselle olisi mahdollisimman hyvät edellytykset. Jos kissan toipuminen lähtee hyvin käyntiin, voidaan jatkossa mahdollisesti päästä insuliinilääkityksestä kokonaan eroon. Kotona veren sokeripitoisuuden seuraaminen taskukokoisella sokerimittarilla helpottaa hoidon seurantaa. Verensokerin muutosta ajan kuluessa kuvaavalla sokerikäyrällä voidaan arvioida pistoksen vaikutusta ja kestoa ja nähdään, miten matalalle veren sokeripitoisuus laskee pistoksen myötä.  Virtsasta voidaan myös joissain tapauksissa mitata kotona pikaliuskoilla sokeripitoisuutta, mutta tämä ei ainoana seurantamenetelmänä ole riittävä sokeritasapainon mittari.

Runsaasti proteiinia ja vähän hiilihydraattia sisältävä ruokavalio parantaa kissan sokeritasapainoa. Diabeetikkokissoille sopivia kaupallisia erityisruokavalioita on markkinoilla. Nyrkkisääntönä märkäruoan syöttäminen on usein järkevää, sillä märkäruoassa on painoa kohti vähemmän hiilihydraatteja ja energiaa kuin kuivaruoassa, ja myös annoskokojen noudattaminen on usein helpompaa.

Kotona tulee seurata kissan mahdollista painonmuutosta: ylipainoa vältetään, mutta liiallinen laihtuminen voi toisaalta liittyä huonoon sokeritasapainoon. Jos kissalla on ylipainoa sairauden toteamisvaiheessa, tulee laihduttamisen olla hidasta ja hallittua. Liikunnasta on hyötyä painonhallinnassa - leikkimiseen ja kiipeilyyn kannattaa panostaa toki myös kissan virikkeellistämisen ja mielenterveyden kannalta. Painon lisäksi kotona seurataan kissan yleisvointia, ruokahalua, juomista ja virtsaamista. Liian korkea verensokeri johtaa sokerin erittymiseen virtsaan ja sitä kautta lisääntyneeseen virtsan erittymiseen ja lisääntyneeseen juomiseen.

Eläinlääkärikäynneillä seurataan alkuvaiheessa tiuhaan ennen kaikkea veren sokeripitoisuutta ja fruktosamiini-arvoa, joka kertoo veren sokeripitoisuudesta edeltävän 2-3 viikon ajalta. Virtsanäytteitä kontrolloidaan myös, koska diabetes altistaa virtsatietulehduksille. Koska erilaiset tulehdustilat ja muut sairaudet vaikuttavat suuresti sokeritasapainoon ja diabeteksen hoitoon, verinäytteistä kontrolloidaan tarvittaessa myös tulehdusarvoja ja elinarvoja mahdollisten muiden samanaikaisten sairaustilojen toteamiseksi. Tämän vuoksi myös hammasterveydestä tulee pitää hyvää huolta. Sairauden alkuvaiheessa eläinlääkärikäyntejä on tiheämmin, mutta voinnin normalisoituessa voidaan käyntiväliä usein pidentää.

Mahdolliset diabeteksen aiheuttamat ongelmat

Hypoglykemia eli liian matala veren sokeripitoisuus voi kehittyä nopeasti ja olla hengenvaarallinen tila. Hypoglykemia voi johtua liian suuresta insuliiniannoksesta (joko pistoksena annettuna tai kissan oman insuliinituotannon elpymisen myötä) tai liian vähäisestä energiansaannista, esimerkiksi syömättömyyden tai oksentelun myötä. Krooninen hypoglykemia syntyy, kun haima elpyy ja rupeaa tuottamaan jälleen insuliinia, minkä päälle kissalle annetaan edelleen insuliinia nahan alle. Kissalle ei tule nälkä hypoglykemian myötä, joten se ei korjaa itse tilannetta syömällä. Veren sokeripitoisuuden seuraaminen on hyvin tärkeää kroonisen hypoglykemian ehkäisemiseksi.

Hypoglykemian oireet voivat kissalla olla hyvin epämääräisiä. Lievissä tapauksissa kissa voi olla vain vaisu ja vetäytyväinen. Vakava hypoglykemia aiheuttaa mm. etenevää heikkoutta, kouristuksia ja tajuttomuutta. Ensiapuna hypoglykeemiselle kissalle annetaan ruokaa tai hunajaa/sokerivettä. Tajutonta kissaa ei saa syöttää tai juottaa, mutta sen ikeniin voi hieroa hieman hunajaa. Voimakas hypoglykemia vaatii kuitenkin aina suonensisäistä glukoosihoitoa eläinlääkärissä.

Hyperglykemiaan eli liian korkeaan veren sokeripitoisuuteen liittyvät ongelmat kehittyvät hitaammin kuin hypoglykemiaan liittyvät ongelmat. Sen taustalla on yleensä ongelma pistämistekniikassa, liian matala insuliiniannos tai esimerkiksi samanaikaisesta sairaudesta johtuva insuliinin heikko teho kudoksissa. Diabeettinen ketoasidoosi johtuu pitkään jatkuneesta hyperglykemiasta, jolloin elimistö rupeaa käyttämään rasvaa energianlähteenä ja kehoon kertyy ketoaineita. Vakavan diabeettisen ketoasidoosin oireita ovat mm. oksentelu, syömättömyys, runsas juominen ja virtsaaminen, väsyneisyys ja hengityksen makea haju. Tila vaatii aggressiivista sairaalahoitoa. Pitkään jatkunut hyperglykemia voi aiheuttaa myös neurologisia häiriöitä. Näistä tyypillisin on ns. plantigrade stance, jossa kissan kintereet osuvat jatkuvasti maahan. Takajalkojen lihaskunnon heikkeneminen ja vaikeudet mm. hyppäämisessä/kiipeilyssä voidaan havaita usein jo ennen tätä kintereiden tippumista.

Lopuksi

Diabeteksen ennustetta parantaa hoidon aloittaminen riittävän aikaisessa vaiheessa, joten seniorikissan rutiinitarkastukset ja verinäytteiden kontrolloinnit eläinlääkärillä tasaisin väliajoin ovat tärkeitä. Kissa on mestari peittämään oireensa, ja näin mahdollinen diabetes (ja monet muutkin sairaudet) havaitaan mahdollisimman ajoissa. Ylipainon välttäminen on olennaista diabeteksen lisäksi myös mm. tuki- ja liikuntaelinsairauksien ennaltaehkäisyssä ja tähän tulisi kiinnittää huomiota jo varhaisessa vaiheessa kissan elämää.

Diabetes on vakava sairaus, jonka onnistunut hoito vaatii omistajalta sitoutumista ja perehtymistä sairauden seurantaan ja mahdollisiin komplikaatioihin. Lääkityksen kanssa moni kissa elää hyvää ja täyttä kissanelämää.

Kirjoittaja ELL Mimma Aromaa

Toimin eläinlääkärinä Kaarinan Eläinlääkäriasema Oy:ssa. Erityisesti olen kiinnostunut kissojen ja koirien sisätaudeista eli toisin sanoen oksentelevat, ripuloivat, laihtuvat, vaisut ja väsyneet potilaat ovat minulle päivittäin pala kakkua tai pähkinä purtavaksi. Olen erikoistunut laajoihin vatsaontelon ultraäänitutkimuksiin. Kaksi burmakissaani toimivat päivittäin oppainani kissojen mielenkiintoisen sielunmaisemaan.

Mikä on munuaisten tehtävä?

Munuaisten päätehtävä on suodattaa verestä aineenvaihdunnan kuona-aineet. Sen lisäksi munuaiset huolehtivat elimistön nestetasapainosta, happo-emästasapainosta ja elektrolyyttitasapainosta. Munuaiset osallistuvat myös verenpaineen ja punasolutuotannon säätelyyn. Munuaisilla on suuri kyky ylläpitää normaaleja toimintoja, minkä vuoksi munuaisten vajaatoiminnasta aiheutuvat oireet alkavat näkyä vasta kun yli 70% munuaisten toiminnasta on menetetty. Kissojen munuaiset pystyvät säästämään vettä erittäin tehokkaasti johtuen niiden polveutumisesta aavikkoeläimistä. Tästä syystä terveen oireettoman kissan vähäinen juominen ei ole huolestuttavaa ja kissan erittämä virtsa on hyvin vahvaa.

Mitä tapahtuu kissan munuaiset eivät toimi normaalisti?

Munuaisten vajaatoimintaa sairastava kissa ei pysty enää säästämään elimistön vettä yhtä tehokkaasti ja tuottamaan sille ominaista väkevää virtsaa. Tästä seuraa janon tunne, joka johtaa lisääntyneeseen juomiseen ja virtsaamiseen, jotta elimistön aineenvaihdunnan kuona-aineet pystytään poistamaan normaalisti. Elimistön kuivuminen voi aiheuttaa myös helpommin ummetusta. Kuitenkaan lisääntynyt juominen ja virtsaaminen ei ole välttämättä selkein tai ensimmäisen oire kissalla, joka sairastaa munuaisten vajaatoimintaa. Terveet kissat, jotka syövät pääasiassa kuivaruokaa juovat enemmän kuin märkä- ja tuoreruokaa syövät kissat. Osa kissoista myös leikittelee vedellä ja juominen erikoisista paikoista on normaalia. Tämän vuoksi on vaikea asettaa selkeitä rajoja epänormaalille juomiselle, vaan omistajan on hyvä havainnoida ennemmin muutokset oman kissansa juomiskäyttäytymisessä. Näetkö kissasi useammin juomakipolla kuin ennen? Ovatko kissasi virtsapaakut suurentuneet? Onko muutos ohimenevä vai jatkuva eikä selity esimerkiksi ruokavalion muutoksella?  

Kun elimistön aineenvaihdunnan kuona-aineet alkavat kerääntyä alamme näkemään muutoksia veriarvoissa. Vaikka puhutaan munuaisarvoista ovat verestä mitattavat arvot itseasiassa aineenvaihdunnan lopputuotteita. Yleisimmin mitattu munuaisarvo on kreatiniini ja se on lihasten aineenvaihdunnan tuote. Toinen yleinen munuaisarvo on urea, joka on proteiiniaineenvaihdunnan lopputuote. Arvojen nousu verenkierrossa kertoo siis munuaisten heikentyneestä suodatuskyvystä. Erityisesti urean kertyminen elimistöön aiheuttaa kissalle pahoinvointia ja syömättömyyttä.

Kun munuaisten kyky kontrolloida elektrolyyttitasapainoa pettää, alkaa erityisesti kalsium-, fosfori- ja kalium-arvoissa olla muutoksia. Muutokset kalsiumin ja fosforin keskinäisessä tasapainossa johtaa luuston heikkenemiseen ja alhainen kalium arvo voi puolestaan aiheuttaa väsymystä ja heikkoutta.

Koska munuaiset osallistuvat myös verenpaineen ja punasolutuotannon säätelyyn, ovat kohonnut verenpaine ja anemia myös yleisiä löydöksiä kroonista munuaissairautta sairastavalla kissalla. Krooninen sairaus ja huonontunut ruokahalu aiheuttavat myös kaheksiaa eli elimistön kuihtumista, joka näkyy painon laskuna ja turkin kiillottomuutena/takkuuntumisena.

Miten ja miksi kissa sairastuu?

Yleisin syy krooniselle munuaissairaudelle on idiopaattinen munuaisten rappeuma, mikä tarkoittaa että syytä rappeumalle ei tiedetä. Tässä tapauksessa sairaus on hitaasti etenevä ja palautumaton. Idiopaattinen munuaisten rappeuma alkaa oireilla yleensä seniori-ikää lähestyvillä kissoilla (yli 7v), se voi olla perinnöllistä ja tietyillä roduilla se onkin yleisempää. On kuitenkin myös syitä jotka voivat aiheuttaa munuaiskudoksen vaurion minkä ikäisellä kissalla tahansa ja siten johtaa krooniseen munuaissairauteen. Esimerkiksi munuaistulehdukset/virtsatulehdukset, virtsatukokset, myrkytykset (lääkkeet, myrkylliset aineet/kasvit), kasvainsairaudet, virussairaudet (FIV, FIP) ja verenkiertohäiriöt voivat vaikuttaa munuaiskudoksen toimintaan. Osa edellä mainituista syistä kuten tulehdukset, tukokset ja myrkytykset voivat aiheuttaa ensin akuutin munuaisvaurion, joka voi kuitenkin tehokkaalla hoidolla parantua täysin. Jos kroonisen munuaissairauden taustalla on rappeuma on sairauden eteneminen yleensä selkeämpää ja suoraviivaisempaa, mutta muissa syissä ennusteen asettaminen ja etenemisen ennustaminen voi olla hankalaa. Lisäksi rappeuman eteneminen voi nopeutua tai vajaatoiminta pahentua hetkellisesti tulehdusten, lääkitysten tai muiden sairauksien vuoksi.

Miten krooninen munuaisten vajaatoiminta todetaan?

Aina ei ole selkeää onko kyseessä rappeumasairaus vai altistavasta syystä johtuva munuaisten vajaatoiminta. Potilaan historia, oireet, veri- ja virtsa-arvot sekä muut tutkimukset kuten munuaisten ja virtsateiden ultraäänitutkimus sekä verenpaineen mittaus ovat avainasemassa tilannetta arvioitaessa. Munuaisista otettavat koepalat voisivat myös selkeyttää taustasyyn löytymistä ja ennusteen asettamista. Kuitenkaan kroonisen munuaissairauden hoito ei merkittävästi muutu on taustasyy mikä tahansa, minkä vuoksi koepaloja ei tavata ottaa kissoilta rutiinisti. Tämän sijaan munuaissairauden etenemistä seurataan pääasiassa potilaan voinnin ja veri- sekä virtsanäytteiden avulla. Koska munuaisarvot voivat hetkellisesti nousta esimerkiksi tulehdusten, tukosten, lääkkeiden, elimistön kuivumisen tai muiden sairauksien vuoksi, ei yksittäisten kohonneiden munuaisarvojen perusteella voida olla vielä varmoja kroonisesta munuaissairaudesta. Munuaisarvojen tulee olla toistuvasti koholla tai virtsanäytteessä on toistuvasti munuaissairauteen viittavia löydöksiä. Lisäksi tulee tarkastaa ja hoitaa pois kaikki mahdolliset alla olevat syyt munuaisten vajaatoiminnalle tai munuaisten vajaatoiminnan pahenemiselle (tulehdukset, tukokset, myrkytykset, muut sairaudet) ja kun tilanne on vakaa voidaan päätellä mahdollista kroonista vajaatoiminnan astetta kontrolloimalla veri- ja virtsanäytteitä. 

Munuaisarvoja tulkittaessa tulee ottaa myös huomioon kyseisen kissan kokonaistilanne. Eri yksilöiden munuaisarvoja vertailemalla ei voida suoraan sanoa ovatko potilaat samassa munuaisten vajaatoiminnan vaiheessa. Jos esimerkiksi laihalla kuihtuneella kohtalaisesti oireilevalla kissalla, sopusuhtaisella vähäoireisella kissalla ja sopusuhtaisella hyvin voimakkaasti oireilevalla kissalla on kaikilla samat munuaisarvot, on kuitenkin niiden munuaisten vajaatoiminta täysin eri asteella. Laihalla, lihaksettomalla ja kohtalaisesti oireilevalla, mutta toimintakykyisellä kissalla on todennäköisesti suhteessa liian alhaiset munuaisarvot, koska kreatiniinia erittävää lihasmassaa on niin paljon vähemmän suhteessa normaali kokoiseen kissaan. Tämän kissan eliniän ennuste on siis paljon heikompi kuin normaalipainoisen, vähäoireisen kissan samoilla ”todellisimmilla” munuaisarvoilla. Toisaalta hyvin akuutisti romahtaneella sopusuhtaisella kissalla on todennäköisesti kyse akuutista munaisten vajaatoiminnasta, joka puolestaan vaatii tehohoitoa munuaisten toiminnan tukemiseksi ja kroonisen munuaisten vajaatoiminnan kehittyminen ei ole vielä varmaa ennen kuin tilanne on saatu tasoittumaan ja potilaasta otetaan kontrollinäytteet.  

Miten kroonista munuaisten vajaatoimintaa hoidetaan?

Krooniseen munuaisvikaan ei ole parannusta, mutta ruokavaliolla, ravintolisillä, verenpainelääkityksillä ja tukihoidolla voidaan kissan elinikää pidentää. Kissan on saatava riittävästi vettä, mahdollinen ummetus on huomioitava ja sen on päästävä virtsaamaan tarpeeksi usein. Paino yritetään säilyttää mahdollisimman vakaana maittavilla ruuilla ja pahoinvoinnin estolla.

Kontrollikäynnit suunnitellaan yksilöllisesti potilaan tilanteen, omistajan mahdollisuuksien ja sairauden etenemisnopeuden mukaisesti. Näistä seikoista riippuen potilaan kontrolliväli on yleensä 3-12 kk. Yleistutkimuksen lisäksi tapauskohtaisesti kontrolloidaan veri- ja virtsanäytteet, verenpaine sekä ultraäänitutkimus. Näiden perusteella päätetään minkälainen ruokavalio on sen hetkisessä sairauden vaiheessa paras, onko tarvetta ravintolisillä muokata elektrolyyttitasapainoa (kalium-lisä, fosforisiepparit), onko tulehduksia/muita sairauksia joita täytyy huomioida/hoitaa tai tarvitaanko verenpainelääkityksiä tai lääkkeitä ruokahalun ylläpitoon. 

Utelias ja leikkisä kissa

Vaikka tämän kissan asento on painautuneena maata vasten, kielii se jostain muusta kuin epävarmuudesta - Muru yrittää tehdä itsestään mahdollisimman pienen, jotta "saalis" ei huomaisi hyökkäysyritystä. Korvat on suunnattuna kohti heinänkortta ja pupillit ovat laajentuneet. Tämä saalistusasento ei kuitenkaan muistuta pelkoa tai epävarmuutta, päinvastoin.

Aggressiivisuus

Aggressiivisuus ei sinänsä ole mitään epänormaalia. Omalla tavallaan sekin on elämää suojaava voima, jolla kissa suojelee itseään ja erittäin tarpeellinen villiintyneiden populaatioiden joukossa tappeluissa, saalistuksessa ja kilpailutilanteissa. Kissan kynnet ja hampaat ovatkin tehokkaita aseita, joskin myös vaarallisia. Kun kissa puree tai saa kyntensä raapaistua selkeästi syvälle ihmisen tai toisen eläimen ihoon, tulisi tilannetta aina seurata, vaikka kyseessä olisikin vain kotikissa. Varsinkin kissan suussa on bakteereja, jotka voivat aiheuttaa jopa hetkellisen tulehdustilan esimerkiksi käteen, ja joskus ainut hoitokeino on antibiootit.

Aggressiivisuus ei aina välttämättä kuitenkaan ole merkki siitä, että ”kissa olisi vihainen”. Se voi kieliä myös kivusta. Mikäli kissa osoittaa kehollaan jännittyneisyyttä vaikka ihmisen silityksen kohteena käden osuessa tiettyyn kohtaan kehossa ja reagoi siihen voimakkaasti aggressiivisuuden kautta, tulisi tilanne aina lähtökohtaisesti tutkituttaa eläinlääkärillä, mikäli on pienintäkään epäilyä, että kissa voisi olla sairas.

Aggressiivisuus voidaan jakaa suoraviivaisesti neljään alakategoriaan, jotka onkin hyvä erottaa toisistaan, jotta ihminen kykenee lukemaan kissaansa paremmin ja ymmärtämään, mistä aggressio johtuu ja mihin sen on tarkoitettu kohdistuvan.

Mikäli kissa ennen hyökkäystä vaanii kohdettaan suoraan tuijottaen, piilossa jonkin esteen takana, kysenä yleensä on leikki- tai saalistusaggressiosta. Se eroaa muista aggressiotiloista, koska saalistusaggression aikana kissa ei tunne oloaan uhatuksi ja epävarmaksi, päinvastoin.

Pelkoaggressiivisuutta kohtaa varsinkin villiintyneillä kissoilla. Ne eivät ole tottuneet ihmisten käsittelyyn eikä niillä ole kokemusta, johon sitä yhdistää. Ne eivät siis tiedä, onko kyseessä positiivinen vai niille mahdollisesti henkeä uhkaava tilanne. Pelkoaggressiivinen kissa kokee, että ainut keino päästä pois tilanteesta on hyökätä, sillä tilanne ei välttämättä aintaisi myöden perääntyä. Tilanne siis alkaa pelosta ja kehkeytyy aggressioon, jos kissa kokee ettei pääse pois tilasta. Tällöin kissa voisi jäädä itse maaliksi kääntämällä uhkaavalle tilanteelle selän.

Silittelyyn liittyvä aggressio on melko tavallinen ongelma, sillä aluksi vaikuttaa, että kissa kaikessa rauhassa antaa silitellä ja omistajan sanojen mukaan ”yhtäkkiä käy käteen kiinni”. Jos omistaja kuitenkin tarkkailisi kissaa huomaisi hän, että kissa antaa kyllä merkkejä siitä ettei haluaisi enää olla hellyydenkohteena. Näitä merkkejä ovat kehon jännittyminen, luimuun painuvat korvat, hännän heiluttaminen, huulien lipominen ja pään sivulle kääntäminen. Joskus merkit seuraavat hyvinkin nopeasti toisiaan eikä ihminen ehdi reagoimaan niihin ennenkuin tuntee jo hampaat kädessään. Omistajan tulisikin muistaa, että jokainen kissa on yksilö, eivätkä kaikki siedä saman verran hellyyttä ja silittelyä.

Kissat hoitavat toisiaan aina alueelta, josta ne eivät itse itseään pysty pesemään. Näitä alueita ovat pää, suunpielet ja kaula. Jotkut kissat pitävätkin enemmän, jos ihminen silittää samoista alueista. Toiset taasen antavat omistajan silittää ympäri kehoaan. Kissaa ei kuitenkaan aina tulisi silittää niin, että saavutetaan se piste, jolloin se jännittyy ja aggressio alkaa muodostumaan. Silittämisestä piittaamattomalle kissalle voi yrittää tehdä tilanteen mieluisammaksi tarjoamalla esimerkiksi herkkupalan, jonka kautta kissa yhdistää kokemuksen positiiviseen mielleyhtymään.

Epäsuora aggressio on seurausta jostain kissaa kiihdyttäneestä ärsykkeestä, esimerkiksi kotikissoilla talon ulkopuolella olevista, omalla reviirillään vieraista kissoista. Kun kissa näkee vieraan kissan alueellaan, saattaa se reagoida niinkin vahvasti, että hyökkää heti ensimmäisen vastaantulevan, oman talouden kissan kimppuun.

Yleisimpiä aggressiotiloja klinikalla ovat pelkoaggressiivisuus ja epäsuora aggressio. Epäsuora aggressio voi johtaa esimerkiksi rokotusten yhteydessä ilmi käyvään, jolloin piikin jälkeen, kissa reagoi puremalla kiinnipitäjään. Joskus aggressiotilanteet ovat myös toistensa summia.

 

Mitä pidemmälle kissoja jalostetaan, sitä enemmän myös rotujen korostuneet piirteet vaikuttavat viestintään. Pitkäkarvaisien kissojen kehollaan viestimät asiat voivat jädä vastapuolelta jopa huomioimatta tai tulla väärin ymmärretyksi.

Kehrääminen

Yksi tunnetuimpia kissan ääntelyjä, on suu suljettuna tapahtuva kehrääminen. Vieläkin eri tiedonlähteet kinastelevat siitä, miten se oikein tapahtuu, mutta jotkin lähteet sanovat sen syntyvän pallean ja kurkunpään lihasten avulla, jolloin kissa saa aikaan nopean paineenvaihtelun ääniraossa. Kissa voi kehrätä sekä sisään- että uloshengityksellä.

Kehräämisellä on erilaisia tarkoituksia. Se voi stimuloida hyvänolon tunnetta, pentuaikaa, jolloin kissat kehräsivät emonsa nisillä maitoa juodessaan. Se voi olla myös merkki kivusta.

Klinikalle tullessaan ei ole mitenkään tavatonta nähdä kehräävää kissaa. Tällaisessa stressaavassa tilanteessa kissa kuitenkin usein kehrää vain rauhoittaakseen itseään ja ympäristöään. Kehrääminen onkin yksi kommunikoinnin tapa: tällä kissa pyrkii osoittamaan ettei ole vaaraksi eikä halua konfliktitilanteita.

Toisaalta aivan viimeisempien tutkimuksien mukaan matalat äänet (25-50 hertsiä) ja niille altistuminen lisäisivät luuaineksen tiheyttä ja todella olisivat osana paranemisprosessia. Tämä tarkoittaisi, että kissa tosiaan kehrätessään olisi kykeneväinen parantamaan itseään.

Kehräävän kissan toimenpiteet, kuten kaikkien muidenkin kissapotilaiden, tulisi pyrkiä pitämään mahdollisimman lyhyinä ja stressitekijät minimoida. Tämä tarkoittaa, että kissan pitämistä tutkimuspöydällä turhaan, on välttettävä. Pitkittynyt stressi nimittäin saattaa aiheuttaa jopa hallaa kissalle ja sen sisäelimille. Stressi voi pahimmassa tapauksessa jopa kroonisoitua.

Lopuksi..

Kissat potilaina eivät siis eroa mistään muista potilaista, kun sekä hoitava henkilökunta että omistaja tulkitsevat yhdessä rakkaan ystävän kieltä. Sillä vaikka ne eivät puhu meidän kieltämme, voimme me opetella puhumaan niiden.

 

Teksti: Jasmin Jalonen

Artikkeli on alunperin julkaistu Pyhä Birman Kissa ry jäsenlehdessä 1/2020.

Artikkeli julkaistaan blogissamme kolmessa osassa.

 

 

 

 

Viestintä  (eleet, ilme, asento)

 Eleiden viestintä, toisin kuin feromonien kautta tapahtuva viestintä, voidaan vastaanottaa vain lähietäisyydeltä. Monelle kokemattomalle kissankäsittelijälle on vaikea tulkita kissan eleitä ja ilmeitä, jotka usein ovat hyvinkin pieniä. Pitkäkarvaisilla kissoilla eleiden lukeminen vaikeentuu entisestään, sillä kehon asennosta ei aina saa suoranaista selvyyttä. On tutkittu, että jopa vieras kissa voi arvioida aiheetta pitkäkarvaisen kissan eleet uhkaaviksi, vaikka varsinaista syytä siihen ei olisi.

On tilanteita, joissa jopa kissojen yhteinen kieli kokee katkoksia ja ymmärrysongelmia. Tätä tapahtuu usein kissoilla, jotka ovat vieroitettu emostaan liian varhain. Näin niille on jäänyt pentuaikaisia jäänteitä, jopa aikuinen kissa voi yrittää ihmistään ”imeä” kuin maitoa hakien emoltaan.

Asento: häntä ja jalat

Kissan kehon asento kertoo jo pitkänkin matkan päähän. Luottavainen kissa vaikuttaa olemukseltaan rennolta, häntä laskeutuu loivasti kärjen kääntyessä kuitenkin ylös. Peloton kissa kävelee itsevarmasti huoneen poikki eikä jatkuvasti pälyile ympärilleen. Suurin osa kissoista kuitenkin kokee jonkin sortin ahdistuneisuutta klinikan ympäristössä ja monilla se ilmenee kehon jännityksenä. Syliin otettuna tai klinikan hoitopöydälle asetettuna kissa hakeutuu mahdollisimman pieneksi ”kasaksi”, lähelle pöytää. Korvat menevät luimuun pään molemmin puolin ja häntä kartuu tiukasti kissan ympärille, pupillit ovat laajentuneet. Tilanteeseen liittyy usein myös huulien lipomista ja anturoiden kautta hikoilua. Jännittynyt kissa pyrkii usein myös hakeutumaan pois avoimesta tilasta. Tämä näkyy jo esimerkiksi kissan kantokopassa, jossa kissa pyrkii ahtautumaan perimmäiseen seinustaan, pois ihmisten näkösältä. Koppa on pelottavissa tilanteissa kissan ainut suojapaikka – suojapaikka josta ei ole toista ulospääsyä. Tämä tulee ottaa huomioon jo varhaisessa vaiheessa. Jos kissasta näkee, että se on stressaantunut ja peloissaan ja hoitaja työntää kätensä koppaan, on mitä todennäköisintä, että kissa hyökkää. Ollaan tilanteessa, jossa kissa on ahdistettu nurkkaan ja sillä ei ole muuta keinoa puolustaa itseään kuin hyökkäämällä sen omaan alueen sisään tulleisiin käsiin. Tällaisessa tilanteessa auttaa rauhallinen ääni, mutta tämäkin esimerkiksi omistajan kanssa keskustelun välityksellä. Hoitajaa auttaa, jos omistaja on tietoinen kissan pelokkuudesta, näin ollen tilanteeseen on helpompi mukautua. Tilanne on kuitenkin kaksiselitteinen. Liiallinen maanittelu ja ”kisskiss” usein vain stressaavat pelokasta kissaa entisestään. Tämän vuoksi olisi jopa parempi, ettei puhe varsinaisesti kohdistuisi kissaan, vaan tämän vuoksi toin esille esimerkiksi keskustelun omistajan kanssa. Helpottaa, jos kantokoppa on sivuilta avattava, näin ollen kissaa ei tarvitsee ahdistaa sen omassa tilassaan.

Uteliaat kissat ovat klinikalla harvinaisempi näky, mutta tällaisen kohdatessa olisi hyvä ja jopa suotavaa, että hoitotoimenpiteen, esimerkiksi perus terveystarkastuksen, jälkeen kissa saisi tutkia ympäristöään. Tämä luo kissalle positiivisen kokemuksen ja kissa kokee lääkärillä käynnin enemmän seikkailuna. Usein kissan pahin stressin välittäjä voi olla jopa omistaja itse. Kissa voisi olla rauhallinen, mutta omistajan hätäiset liikkeet saavat kissan ajattelemaan, että tilanteessa on jotain, jota tulisi pelätä. Tämän vuoksi sekä lääkärin, hoitajan että omistajan tulisi tilanteessa olla mahdollisimman neutraaleja.

Itsevarma kissa

Luottavainen ja itsevarma kissa liikkuu rennosti, pää pystyssä avoimienkin tilojen halki. Pystyynnostettu häntä on ystävällisen tervehdyksen ele. Korvat on pystyssä ja vaikka kuvasta ei selkeästi näe, pupillit eivät ole suuret. Xena on kuitenkin kohdistanut katseensa johonkin, kenties alueellaan toiseen olevaan kissaan, jolloin tämä asento kertoisi ”tämä on Minun reviiriäni”.

Varautunut kissa

Tämän kuvan sain napsastua Xenasta ulkona, ja vaikka Xena ei tilanteessa epävarma olekaan, sain kuvan otettua juuri oikealla hetkellä, jolloin katselija voisi paremmin havainnollistaa, miltä kissa näyttäisi. Xena on painautunut lähemmäs maata, häntä mukaanlukien. Korvat ovat kääntyneet erisuuntiin pyrkien ottamaan kantaan kaikki ympäristöstä kuuluvat äänet. Pupillit ovat laajentuneet ja Xena miukaisee. Maukuminen on ihmisille yleensä tarkoitettu tapa kommunikoida, mutta sitä saattaa kohdata myös esimerkiksi kissojen konfliktitilanteissa.

 

Teksti: Jasmin Jalonen

Artikkeli on alunperin julkaistu Pyhä Birman Kissa ry jäsenlehdessä 1/2020.

Artikkeli julkaistaan blogissamme kolmessa osassa.

Kissa voi kuulla jopa 85t hertsiä. Tämä auttaa kissaa paikantamaan saaliinsa.

 

Usein kuulee sanottavan kissapotilaan saapuessa klinikalle, että sen eleitä ja ilmeitä on vaikeampi tulkita kuin koiran. Tämä johtunee siitä, että sekä klinikoilla että kotioloissa kissan elekieleen tutustuminen ja sitä kautta lajinomaisten kommunikaatiotapojen seuraaminen jää vähälle.

Kissan keho on hioutunut pienten saaliseläinten metsästämiseen; saaliin löytämiseen, kiinni saamiseen, tappamiseen ja ruuan sulattamiseen. Kissan anatomiset ja fysiologiset piirteet ovat luoneet kissasta täydellisen metsästäjän.

Kissojen saaliseläimet ovat usein pieniä, arkoja jyrsijöitä tai vikkeliä lintuja, jotka kykenevät tulkitsemaan pienenkin liikkeen horisontissa uhaksi. Sen lisäksi, että kissan tulee liikkua ja sulautua maastoonsa mahdollisimman huomaamattomaksi, on sen ensin löydettävä saaliinsa. Usein jopa pimeässä. Kissan näkö on kehittynyt huimasti verrattuna ihmiseen. Sen pupillit vastaanottavat valonsäteitä ja laajentajat tai pienentävät pupilleja parantaen kissan katseen kohdistamista saaliiseen. Tärkein aisti kissalla on kuitenkin kuulo.

Kuulo

Kissa kuulee paljon sellaista, joista ihminen ei ole edes tietoinen. Ihmisen kuulon rajoittuessa 20 000 hertsiin, kissa kykenee kuulemaan jopa 85 000 saakka. Tämä aisti on kissan evoluution kannalta ollut elintärkeä, villikissan kehittymisestä aina lemmikkikissan kotiolosuhteisiin saakka. Kuulo on mahdollistanut saaliin havainnon jopa kaukaa. Tämä tietenkin on varsinkin villinä eläneille kissoille ollut populaation säilyttämisen kannalta tärkeä.

20 korvalihaksen avulla kissa voi kääntää korvaa 180 astetta - voit kuvitella, mitä kaikkea kissa kykenee kuulemaan klinikalle saapuessaan. Haju, näkö ja kokemukset vieraassa ympäristössä yhdistettynä kaikkiin saapuviin ääniaaltoihin saa kissan reagoimaan usein ensimmäiseksi meille tyypillisellä tavalla: hakeutumalla piiloon. Pelokas kissa näyttäytyy usein jo kantokopassa hakeutuneena kopan perimmäiseen laitaan korvat molemmilla sivuilla, pupillit suurena ja häntä kiedottuna ympärille. Kissojen oloa klinikalla helpotetaankin kissahuoneella, poissa muiden ihmisten ja koirien tuomalta lisästressiltä.

Näkö

Kissan näkökenttä on paljon ihmisen näkökenttää laajempi. Kissalla on syvyysnäkö, eli se kykenee arvioimaan etäisyyksiä erinomaisesti. Kissan näkökyky on parhaimmillaan, kun se on metrin päässä kohteesta, jota katselee. Tältä etäisyydeltä kissa usein myös hyökkää mahdollisen saaliinsa kimppuun. Jotta kissa saa paremmin arvioitua kohteen etäisyyttä, saattaa se ennen hyökkäystä kääntää päätään molemmille sivuille. Mikäli kissa on peloissaan klinikalla, se yleensä kohdistaa katseen kohteeseen, jota haluaa tarkkailla. Näin ollen kissa voi nopeastikin reagoida pelottavan kohteen liikkeen muutoksiin. Kissan viimeinen tapa puolustautua on hyökätä joko kynsillä, hampailla tai aivan ääripäässä molemmilla. Mikäli kissa näyttää jo klinikalle saapuessaan pelokkaalta, tulisi kissan ympäristön olosuhteet mahdollistaa rauhalliseksi. Näissä tilanteissa olisi myös parasta, että kissaa käsittelisi varma henkilö, joka ei äkkinäisillä liikkeillä ja omalla stressillä aiheuttaisi lisää epävarmuutta jo pelokkaaseen kissaan. Toisinaan voi olla myös parempi, että kissan omistaja luovuttaa kissan käsittelyn joko hoitajalle tai lääkärille. Monet kissat nimittäin leimautuvat vahvasti ainakin yhteen henkilöön. Pyhä birma on kissarotuna tästä oiva esimerkki. Kissat lukevat jatkuvasti elekieltämme. Tästä syystä, mikäli itse koemme tilanteen epämukavaksi ja jännittäväksi, peilaa kissa helposti tunnetilamme.

Kissan pupillit reagoivat välittömästi ympäristön valon määrään siihen sopeutuen. Kirkkaassa ympäristössä ne ovat kapeat viirut ja hämärässä ne voivat lähestulkoon peittää koko iiriksen. Myös tunnetilat vaikuttavat kissan pupillien kokoon. Kissan ollessa pelokas tai stressaantunut ne yleensä laajenevat jopa erittäin suuriksi. Kissat ovat hämäräaktiivia eläimiä ja niiden verkkokalvon takana on erityinen solukerros, tapetum lucidum, joka heijastaa peilin tavoin silmään tullen valon takaisin verkkokalvolle. Kissa näkee hämärässä moninkerroin ihmistä paremmin, mutta täysin pimeässä se ei näe. Värinäöstä vastaavia tappisoluja on kissalla verkkokalvollaan hyvin vähän. Täysin sokea ei kissa kuitenkaan ole. Viimeisempien tutkimusten mukaan kissa pystyisi näkemään myös UV-säteilyä ja näin ollen havaitsemaan muiden eläinten virtsajäljet.

Tunto

Kissan tuntoaisti on hyvin kehittynyt. Myös turkissa kasvaa siellä täällä tuntokarvoja, jotka kasvavat viisi kertaa normaalia karvatuppea suuremmista tupista. Karvatuppien herkän hermoston avulla kissa saa tietoa esimerkiksi ympäristönsä ilmavirroista. Pään aluella kasvavat paljon tärkeitä tuntokarvoja, joista tärkeimpinä lienee viikset. Viikset ovat tärkeä lisä saalistuksessa, sillä kissa ei kykene näkemään aivan kuononsa alle. Näin ollen se viiksien avulla havainnollistaa tilaa ja saaliin tappopuraisua.

Viikset eivät kuitenkaan ole omiaan vain saalistukseen. Niiden avulla kissat tekevät havainnointeja ympäristöstään ja esimerkiksi viestivät toiselle lajitoverilleen pitämällä viiksiä kevyesti painettuna toisen kasvoille.

Kissa aistii myös kuononsa päällä hyvinkin pieniä lämpötilamuutoksia, mutta sen keho ei varsinaisesti ole erityisen herkkä lämmölle tai edes kuumuudelle. Tämän vuoksi lemmikkikissan saattaa usein nähdä makoilevan kodin lämpimimmässä paikassa, jopa takkatulen läheisyydestä. Kissan voi kuulla sanottavan olevan mukavuudenhaluinen, mutta pelkästään sitä se ei ole. Kissa ei luovuta eikä vastaanota kehollaan samalla tavalla lämpöä kuin ihminen. Siksi kissa pysytteleekin lämpimissä paikoissa. Myös klinikalla ”kissahuoneen” ollessa astetta muuta oleskelutilaa lämpimämpi, voi se tuottaa kissalle enemmän mielihyvähormoneja ja helpottaa mm. leikkauksen yhteydessä annettavaan anestesialääkkeen vaikutukseen ja nopeampaan nukahtamiseen. Näin ollen kissan ei tarvitse tärisemällä keskittyä pitämään kehonsa lämpötilan sopivana – anestesian vaikutuksen alaisena kaikkien eläinten ruumiinlämpö nimittäin laskee.

Kissa hikoilee, kuten koira, anturoidensa, kielensä ja korviensa välityksellä. Kissat voivat myös läähättää, mutta näin tapahtuu vain suuren liikunnallisen rasituksen alla. Esimerkiksi pienet kissanpennut leikinpuuskissaan saattaa huomata läähättävän. Mutta mikäli kissan läähätys iän myötä lisääntyy, voi se kieliä myös sydänsairaudesta. Aiheettomat läähätykset tulisi aina tutkituttaa eläinlääkärillä.

Haju- ja makuaisti

Kissan hajuaistin tärkeä merkitys näkyy mm. saaliin tai tarjotun ruuan hajulla ja sen maistuvuudella - hajuaistin perusteella kissa päättää jättääkö ruuan syömättä vai ei. Siksi vakavasta hengitysinfektiosta kärsivä kissa saattaa jättää ruokansa täysin syömättä. Tämä paasto sattaa pidemmälle jatkuneena olla jopa vaarallista, sillä kissan olisi suositeltavaa syödä päivän aikana useasti, pieniä määriä kerrallaan. Tämä mahdollistaa tasaisen mahahappojen neutraloitumisen mahalaukussa.

Yksi suurimmista tekijöistä, joihin kissa klinikalla reagoi, on siellä pyörivät erinäiset hajut esimerkiksi desinfiointi- ja lääkeaineista. Usein kuuleekin omistajien sanovan, että ”kissa tunnistaa klinikan tai eläinlääkärin hajusta”. Kissat erittävät jatkuvasti feromoneja, joihin ne reagoivat. Joskus saattaakin helpottaa, että kissahuoneessa on esimerkiksi Feliway, joka tutkitusti rauhoittaa kissaa. Klinikalla työskentelevien tulisikin ottaa jokainen kissa potilaskohtaisesti huomioon; desinfiointiaineet ovat tautien etenemisen kannalta välttämättömiä, mutta joskus vastalaitettu desinfiointiainekin käsissä saa kissassa aikaan tietynlaisen pakoreaktion, varsinkin jos kissa vaikuttaa muutenkin säikyltä ahtautuneena koppansa nurkkaan.

Makuaisti kissalla ei varsinaisesti ole erityisen hyvä, eikä kissa maista makeita makuja. Suolaiset ja karvaat maut se sen sijaan erottaa. Omituiseen makumieltymykseen oppinut kissa on joko oppinut sen yleensä emoltaan tai omistajaltaan.

 

Teksti: Jasmin Jalonen

Artikkeli on alunperin julkaistu Pyhä Birman Kissa ry jäsenlehdessä 1/2020.

Artikkeli julkaistaan blogissamme kolmessa osassa.

 

Aina säännöllisin väliajoin verhoomoon tulee asiakas, joka toivoo saavansa tuoliinsa kissan kestävän kankaan. Onpa minulla ollut pari kissaa suoranaisesti asiakkaanakin!

Tämä saattaa tulla kaikille yllätyksenä, mutta kissan kestävää kangasta ei ole. Ei vaan ole. On kuitenkin joitakin seikkoja jotka voidaan ottaa huomioon verhoiltaessa huonekalua kissalle (koska kaikkihan tietävät että joka ikinen tuoli on kissan oma, halusi omistaja tai ei).

Ensimmäisenä ottaisin huomioon sen, onko kangas tiiviskudoksinen vai ei. Sellaiset löyhäkudoksiset kankaat, joissa on pitemmät lankajuoksut oikein houkuttelevat kynsimään. Jos taas kangas on hyvin tiivis, ei siitä saa kynsillä niin mukavasti kiinni.

Toinen seikka mikä pitää muistaa on se, että kissoista lähtee karvoja. Meillä on asunut kaksi kissaa jo yli kymmenen vuotta, joten olisi voinut ajatella että tämäkin olisi tälle verhoilijalle jo ollut selvä juttu. Mutta kuinkas kävikään. Viime talvena verhoomon työssäoppija sai kunnian päällystää meidän oman K-tuolin uudestaan. Kangas oli tosi rakastettu ja huolella valittu, mutta kaksi kissaa ja kaksi pientä lasta olivat vuosien vieriessä tehneet tehtävänsä. Olin jo pidempään haaveillut eräästä huopamaisesta villakankaasta, väriä vaan en osannut päättää. Kahdesta vaihtoehdosta valitsin monen eri henkilön suosituksesta tumman liilan, tosi kauniin sävyn. Se on osoittautunut virheeksi! Koska se kissoistamme joka tuolissa nukkuu, on harmaa! Ja tuon kaltaiseen kankaaseen tarttuu joka ikinen pienikin karva. Pääasiassa en ole niin tarkka kissankarvojen suhteen, sillä ne pitää vaan hyväksyä. Jos on kissoja, on karvoja. Mutta välillä vähän kirpaisee, sillä toinen värivaihtoehto oli juuri ihanan kaunis rauhallinen harmaa. Kannattaa siis miettiä kankaan materiaaleja ja pinnan struktuuria myös siltä kantilta kuinka hyvin ne nappaavat pölyn ja nuo kissankarvat. Muutenkin kyllä olisi hyvä säännöllisin väliajoin imuroida huonekalut tekstiilisuulakkeella.

Kolmas neuvoni ei varsinaisesti liity kankaan valintaan, mutta se on mielestäni ehkä tärkein. Nimittäin tuolien sijoittelu. Aika monen kissan tunteneena voin sanoa, että olohuoneessa, tai jossain muussa keskeisessä paikassa olevat tuolit ovat eniten vaarassa joutua kynsityiksi. Niihin kalusteisiin kannattaa siis oikeasti miettiä kangasvalintaakin ehkä hiukan tarkempaa.

Tietysti kannattaa pitää huoli myös siitä, että kissoilla on riittävästi muita paikkoja minkä päälle voi kiipeillä ja mihin voi teroittaa kynsiään. Se jopa saattaa toimia! Kaikkien näiden vinkkien (tiivis kangas, sellainen johon ei helposti tartu/näy karvat) lisäksi voidaan vain ristiä kädet ja toivoa, että kissa ei juuri verhoillusta huonekalusta innostu.

PS. Olen siis todella kissaihminen, samat vinkit pätevät myös varmasti koiriin ihan yhtä lailla.

Verhoilija Alina Kurki valmistaa Kissapuun kankaiset ja vuohentaljaiset nukkuma-alustat sekä riippumatto- & pussukkatason kangasosat.

Artikkeli on julkaisu Alina Kurjen blogissa sekä Koira- & kissapostilehdessä 1/2020

http://www.verhoomoalinakurki.net/kissat-ja-verhoilukankaat/